Aarne Koutaniemi aloittanut uutena Lumituulen toimitusjohtajana 1.9.2026

lumituuli sähkäle

Lumituuli Oy:n hallitus on nimittänyt Aarne Koutaniemen yhtiön toimitusjohtajaksi 1.9.2026 alkaen. Hallitus kiittää Jaakko Savolahtea toimimisesta lähes kuuden vuoden ajan toimitusjohtajana – Jaakko huolehti hienosti ja tarkasti yhtiön asioista, tuulivoimaloiden operoinnista ja projektien hallinnasta.

Aarne kertoo: ”Jännittävää palata toimitusjohtajan tehtävään pitkän ajan eli lähes 20 vuoden jälkeen! Lumituuli on vaiheessa, jossa keskeisiä asioita on muuttumassa – tuulivoiman tariffituet ovat voimaloiltamme päättymässä ja uudesta sähkönmyynnin yhteistyöjärjestelystä neuvotellaan. Lisäksi Lumiwatti on Lumituulelle uutena liiketoimintana ja sijoituksena tärkeä päänavaus.”

Jaakko toteaa: “On ollut erittäin antoisaa ja mielenkiintoista saada toimia Lumituulen toimitusjohtajana. Tehtävä on ollut laaja ja vaihteleva, ja se on tarjonnut jatkuvasti mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Lumituulella on tavallisten ihmisten omistamana yhtiönä ollut minulle erityinen merkitys, ja olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla mukana viemässä yhtiötä eteenpäin. Haluan kiittää yhtiön hallitusta luottamuksesta ja erinomaisesta yhteistyöstä. Luovutan tehtävän luottavaisin ja hyvin mielin Aarnelle. Hänellä on pitkä kokemus Lumituulen hallituksesta, ja hän toimi myös yhtiön alkuperäisenä toimitusjohtajana, joten yhtiö jää osaaviin käsiin.”

Jaakko siirtyy uusiin tehtäviin toisen yhtiön palvelukseen. Toivotamme Jaakolle onnea ja menestystä uudessa roolissaan! Jaakko on Lumituulen palveluksessa vielä syyskuun ajan. Tänä aikana hän perehdyttää Aarnen tehtävään ja tukee siirtymävaiheessa.

 

Lähde Lumituuli Oy verkkosivut.

Tutustu myös tähän

EU unioni komissio parlamenttio

Kaksi suomalaishanketta mukaan uuteen vetytalouden eurooppalaiseen arvoketjuun

Euroopan komissio on valinnut P2X Solutions Oy:n ja Solar Foods Oy:n hankkeet mukaan uuteen vetytalouden eurooppalaiseen arvoketjuun, jolla vauhditetaan puhtaan vedyn tuotantoa ja vedyn uusien käyttökohteiden kehittämistä. Kaikkiaan hankkeita on 13 jäsenvaltiosta ja niille osoitettu julkinen tuki on enintään 5,2 miljardia euroa. Julkisen tuen odotetaan saavan aikaan lisäksi 7 miljardin euron yksityiset investoinnit.   ”Nyt jos […]