Bonava tuo ensimmäisenä yhtiönä Suomessa kaikille uudisasuntokohteidensa autopaikoille sähköautojen latausvalmiuden

sähköauto lataus latauspiste

Bonava aloittaa ensimmäisenä asuntorakennuttajana Suomessa laajan palveluyhteistyön Parkkisähkö Oy:n kanssa. Yhteistyön myötä Bonava tuo omien, kuluttajille myytävien uudisasuntokohteidensa kaikille autopaikoille sähköautojen latausvalmiuden. Tämä tarkoittaa sitä, että autopaikoille tulee valmiina kaapelointi ja pikaliitin latauslaitetta varten. Palvelu otetaan käyttöön ensimmäisenä Bonavan Asunto Oy Espoon Steniuksenkumpu 1:ssä.

 

Sähköautokanta kasvaa kiihtyvällä vauhdilla Suomessa. Kasvua lisäävät omalta osaltaan niin ihmisten henkilökohtaiset motiivit kuin EU:n sekä Suomen hallituksen ja lainsäädännön asettamat tavoitteet ja velvoitteet. Lisääntyvä sähköautokanta lisää vaatimuksia myös asunto-osakeyhtiöiden sähköinfrastruktuurille, ja yhdeksi haasteeksi on osoittautunut sähköautojen vajavaiset latausmahdollisuudet muun muassa asuinkerrostalojen pysäköintipaikoilla.

Yhteistyön tekee merkittäväksi sen laajuus ja mittavuus. Tähän asti vain yksittäisiä vanhoja asuinkerrostaloja on varustettu latausvalmiudella. Nyt solmittu palvelumalli lähtee suoraan asukkaan tarpeesta. Me toimitamme parkkialueillemme sähköinfran eli käytännössä kaapeloinnin ja pikaliittimet ja asukas voi sitten valita ja ostaa itselleen tarpeellisen latauspalvelun Parkkisähköltä. Kulut kohdentuvat yksilöllisesti vain palvelua käyttäville”, sanoo suunnittelu- ja tuotekehitysjohtaja Kaisu Nousiainen Bonavalta.

Bonava tarjoaa Parkkisähkö-sopimuksen myötä Bonava-kodin asukkaille tulevaisuudessa ratkaisun, joka palvelee jokaista autopaikkaa hallitsevaa asunto-osakeyhtiön asukasta riippumatta siitä, tarvitseeko asukas latauspistettä nyt vai vasta tulevaisuudessa. Pikaliittimen ansiosta latauslaitteita voidaan lisätä ja vaihtaa ilman sähkötöitä ja häiritsemättä muita lataajia. Varsinaiset latauslaitteet toimitetaan asukkaille palveluna. Asukkaiden tilattavissa on myös perinteinen lämmityspistokeominaisuus.

Parkkisähkön toimitusjohtajan Jiri Räsäsen mukaan kyseessä on rohkaiseva askel myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. “Tämä yhteistyö on ensimmäinen koko maailmassa tässä laajuudessaan ja olemme siitä todella iloisia. Sähköautoja on tulossa parin seuraavan vuoden aikana runsaasti lisää kaikilta autonvalmistajilta, ja jo lähitulevaisuudessa niiden omistaminen on halvempaa kuin polttomoottoriautojen. Siirtyminen päästöttömään autoiluun ei kuitenkaan tapahdu, jos latausinfrasta tulee pullonkaula. Sähköauto jää ostamatta, jos autoa ei voi ladata kotona”, Räsänen summaa.

Realia Isännöinti selvitti aiemmin tänä vuonna IRO Researchin Tuhat suomalaista -tutkimuksella suomalaisten kiinnostusta sähkö- tai hybridiauton hankintaan sekä näkemyksiä sähköautojen latauksen järjestämisestä asunto-osakeyhtiöissä. Tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen on harkinnut hankkivansa sähkö- tai hybridiauton seuraavan viiden vuoden aikana ja 70 prosenttia asunto-osakeyhtiöissä asuvista on sitä mieltä, että asunto-osakeyhtiössä tulee tulevaisuudessa olla mahdollisuus sähköauton lataamiseen.

Tutustu yhteistyömalliin täältä.

 

Lisätietoja

Bonava Suomi Oy,

Johanna Normiala, tuoteportfoliopäällikkö, puhelin 040 505 2444,

Joanna Linnermo-Kumpuoja, viestintäpäällikkö, puhelin 040 555 5868 ja viestinta@bonava.fi ja

Parkkisähkö Oy:n

toimitusjohtaja Jiri Räsänen, puhelin 045 601 3553.

 

Lähde Bonava lehdistötiedote 31.10.2019

Ajankohtaista

Savosolar

Savosolar Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2021

Savosolar Oyj:n toimitusjohtaja Jari Varjotie ”Ensimmäisen vuosipuoliskon merkittävin tapahtuma oli Ranskan tähän mennessä suurimman aurinkolämpölaitoksen luovutus Kyotherm Solarille kesäkuussa. Tammikuusta lähtien käytössä ollut 10 MW:n laitos tuottaa lämpöä maltaiden kuivatusprosessiin Malteries Franco Suissen tehtaalla Issoudunissa. Aurinkolämmön käyttö vähentää kaasun käyttöä ja säästää noin 2 100 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa ilman energiakustannusten nousua.”   Avainluvut ja keskeiset tapahtumat […]