Osa Suur-Savon Sähkö -konsernin sekä Etelä-Savon Energia -konsernin sähkönsiirto- ja kaukolämpötoimintojen palveluista siirtyy kesäkuussa toimialan suurimman palvelutuotantoyhtiön, Elenia Palveluiden tehtäviksi. Lumme Energia on tähän saakka tuottanut nämä palvelut. Järjestelyn yhteydessä Elenia Palveluiden palvelukseen siirtyy 17 energia-ammattilaista Lumme Energiasta. Järjestely tehostaa taustaprosesseja sekä liiketoimintatiedon hallintaa. Muutos ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta.
Lumme Energia on yksi Suomen suurimmista sähkön vähittäismyyntiyhtiöistä. Yhtiö on pystynyt tiukassakin kilpailutilanteessa kehittymään myönteisesti ydinliiketoiminnassaan. Vähittäismyynnin ohella Lumme Energian liiketoimintaa on ollut palveluiden tarjoaminen paikallisille energiakonserneille, Suur-Savon Sähkölle sekä Etelä-Savon Energialle. Näitä ovat asiakaspalvelu, sopimusten- ja kontaktienhallinta sekä tiedonvaihtopalvelut.
Lumme Energia keskittyy jatkossa sähkön vähittäismyyntiin ja siihen liittyvien tuotteiden ja palveluiden myyntiin. Nyt sovitussa järjestelyssä Elenia Palvelut aloittaa asiakaspalvelutuotannon Suur-Savon Sähkö -konsernin ja Etelä-Savon Energia -konsernin sähkönsiirto- ja kaukolämpöliiketoiminnoille. Elenia Palvelut perustaa toimipisteen Mikkeliin, jonne siirtyy Lumme Energialta 17 energia-ammattilaista.
”Tämä järjestely mahdollistaa laadukkaan asiakaspalvelun kokonaisratkaisun ja samalla aloitamme strategisen kumppanuuden Elenia Palveluiden kanssa. Siirtyvä henkilöstö pääsee Mikkelissä palveluliiketoiminnan kärkiyhtiön palvelukseen. Asiakkaillemme tämä merkitsee jatkuvasti kehittyvää, sujuvaa palvelua kaikissa kanavissa jatkossakin”, kertoo Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja ja Lumme Energian hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen.
”Olemme erittäin tyytyväisiä tästä alkavasta yhteistyöstä Suur-Savon Sähkön ja Etelä-Savon Energian kanssa. Molemmat konsernit ovat osaltaan vahvasti viemässä eteenpäin energia-alan uudistumista, ja tässä kehityksessä Elenia Palvelut haluaa olla mukana. Odotamme innolla yhteistyötä ja uuden toimipisteemme avaamista Mikkeliin”, toteaa Elenia Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Ville Sihvola.
Elenia Palveluiden asiakaspalvelussa työskentelee palvelukumppanuuden alettua noin 120 energia-alan ammattilaista. Elenia-konsernissa on yhteensä noin 350 energia-ammattilaista.
Lisätietoja
Markus Tykkyläinen, toimitusjohtaja, Suur-Savon Sähkö Oy, puh. 050 596 5482
Ville Sihvola, toimitusjohtaja, Elenia Palvelut Oy, puh. 040 560 1595
Kirjoittaja
Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org
Lähde Elenian tiedote