Energiajätti E.ON sijoittaa suomalaiseen sähköautojen latauspalveluita kehittävään Virtaan

liikenne

Suomalainen sähköautojen latauspalveluyhtiö Virta (Liikennevirta Oy) toteutti sijoituskierroksen yhteistyössä pääomistajansa Helenin kanssa: Euroopan johtava energiayhtiö E.ON sijoitti Virtaan. Pääomasijoitus kiihdyttää Virran kasvua ja vahvistaa yrityksen asemaa Euroopan markkinoilla.

 

Aiemmin tänä vuonna Virta ja E.ON solmivat yhteistyösopimuksen, jonka myötä yritykset lanseeraavat tuhansia älykkäitä E.ON latausasemia ympäri Eurooppaa. Yhteistyön tuloksena yksi Euroopan kattavimmista latausverkostoista toimii Virran teknologialla.

Sijoituksemme Virtaan korostaa luottamustamme Virran latauspalveluiden teknologiseen edelläkävijyyteen ja yrityksen johdon kyvykkyyteen. Virran palvelualustalla on merkittävä rooli energian ja liikenteen sektoreiden yhdistämisessä.”, sanoo Andreas Pfeiffer, E.ONin Global Domain Manager.

Virta perustettiin vuonna 2013 Suomessa. Yritys tunnetaan Euroopassa älykkäiden latauspalveluiden innovaatiojohtajana ja yhtenä alansa kärkinimistä. Tällä hetkellä Virta palvelee yli 200 yritysasiakasta 19 maassa. Suomen lisäksi yrityksellä on toimistot Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa.

Virta on vahvassa kasvun vaiheessa, ja sen toiminnan painopiste on muuttunut Suomesta kansainväliseen toimintaan. On hienoa saada E.ON tässä vaiheessa mukaan yhtiön kehittämiseen”, sanoo Helenin toimitusjohtaja Pekka Manninen.

Sähköautot ovat keskeisessä asemassa energia-alan muutoksessa: liikenteen sähköistymisellä on suora vaikutus sähköntuotannon hiilidioksidipäästöihin. Uusiutuvan energian tuotanto lisää tarvetta tasapainottaa energiajärjestelmää. Sähköautot tarjoavat joustavuutta uusiutuvan sähkön tuotannon ja kulutuksen välille. Virran älykkäät palvelut palkittiin syksyllä 2018 Frost & Sullivanin toimesta alansa parhaana teknologiainnovaationa.

Päätavoitteemme on tuoda sähköautot ihmisten arkeen ja yhdistää ne osaksi energiajärjestelmää. Pääomasijoitus ja yhteistyö E.ON:in, Euroopan johtavan energiayhtiön kanssa, edistää merkittävästi tavoitteemme toteutumista ja sähköiseen liikenteeseen siirtymistä Euroopassa”, kertoo Virran toimitusjohtaja Jussi Palola.

E.ON:in ja Helenin lisäksi Virran muut omistajat ovat Lahti Energia Oy, Vantaan Energia Oy, Imatran Seudun Sähkö Oy, Tammisaaren Energia Oy, Kotka Energia Oy ja Oy Herrfors Ab.

 

Lisätietoa

Virta Ltd. Jussi Palola, CEO +358 50 4340132 jussi.palola@virta.global www.virta.global/

E.ON SE Markus Nitschke +48 201-184-4256 markus.nitschke@eon.com www.eon.com

Helen Oy Pekka Manninen, toimitusjohtaja +358 9 6171 viestinta@helen.fi www.helen.fi

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Lähde Virta tiedote

 

Ajankohtaista

solnet Kaj Kangasmäki aurinkosähkö

EAB Private Equity ja Tesi sijoittavat 15 miljoonaa euroa Solnet Green Energyyn vauhdittaakseen energiaomavaraisen Euroopan rakentamista

EAB Private Equity ja Tesi (Suomen Teollisuussijoitus) ovat tehneet 15 miljoonan euron sijoituksen suomalaiseen aurinkoenergiayritys Solnet Green Energyyn. Sijoitus mahdollistaa Solnetin kasvun kiihdyttämisen yrityksen kotimarkkinoilla Suomessa ja erityisesti nopeimmin kasvavilla markkinoilla Euroopassa.   Perustajaosakkaat Arttur Kulvik ja Kaj Kangasmäki jatkavat yrityksen suurimpina omistajina. Vuonna 2014 perustetun yrityksen sijoittajiin ja neuvonantajiin kuuluvat alan pioneerit ja aurinkosähköteollisuuden […]