Energiaooppera on Tampereella ajankohtainen

Otin vastaan tehtävän hoitaa Tampereen oopperajuhlien markkinointia, mutta en tiedä Tampereen energiapolitiikasta, saati oopperasta, juuri mitään. Liikenteestä sentään jotain, tein työssäni Tampereen ammattikorkeakoulussa muun muassa selvitystä sähköpyöriin liittyvästä lainsäädännöstä ja eurooppalaisista palvelumalleista. Mistä siis lähtisin liikkeelle?

 

Mistä liikkeelle?

Ensinnäkin näin erikoinen tapahtumakonsepti vaatii jonkinlaista markkinointimateriaalia. Energiaoopperan markkinoinnissa musiikkinäyte on varmasti paikallaan, joten tilasimme laulaja Oskari Nokso-Koivistolta pienen maistiaisen Maamme energia -oopperasta. Nauhoituksen saatuani editoin tapahtumalle lyhyen mainosvideon tiedotuskäyttöön.

Luonnollinen seuraava toimenpide oli ottaa selvää asiasta, jonka ympärille keskustelu rakentuu. Kuin tilauksesta sain ongittua tietooni, että Tampereella oli juuri alkamassa Hiilineutraali Tampere 2050 -työpajatyöskentely, johon kaikki halukkaat olivat tervetulleita. Tein hieman taustaselvitystä aihepiiristä ja siihen liittyvistä linjauksista, minkä jälkeen lähdin työpajaan edustamaan Lähienergialiiton Pirkanmaan jaostoa ja ideoimaan alueen yhteistä tulevaisuutta.

 

Hiilineutraali Tampere 2050 -työpaja

Nelivaiheisen työpajan ensimmäisessä osassa keskityttiin keräämään vapaamuotoisia ajatuksia ja visioita siitä, miten tavoite hiilineutraalista kaupungista vuoteen 2050 mennessä saadaan toteutettua. Ennen työskentelyn alkamista kuultiin myös muun muassa Tampereen kaupungin, Tampereen Sähkölaitoksen ja Pirkanmaan jätehuollon alustukset aiheesta. Ideointivaiheessa luovuuden annettiin kukkia, ja osa ehdotuksista olikin hyvin lennokkaita. Neljä käsiteltyä teemaa olivat energia, liikenne, jätteet sekä asuminen ja rakentaminen, joista etenkin kaksi ensimmäistä osuvat suoraan energiaoopperan teemoihin.

Toisessa työpajatapaamisessa pari viikkoa myöhemmin siirryttiin ideoimaan konkreettisia toimenpiteitä edellisen kerran visioiden pohjalta. Minkä pitää muuttua, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa? Tällä kertaa alustukset kuultiin muun muassa alueen kolmelta korkeakoululta.

Työpajan osallistujat, jotka ovat asiantuntemuksensa ja asemansa puolesta yksi tapahtumamme keskeisimmistä kohderyhmistä, saivat myös ensimmäisten joukossa nähdä energiaoopperan mainosvideon. Yleisön reaktioista kävi selväksi, että kokeellinen tapahtumakonsepti otettiin mielenkiinnolla vastaan.

 

Energiaoopperan teemat ajankohtaisia Tampereella

Haastattelin lyhyesti työpajojen vetäjää ja Tampereen kaupungin energia- ja ilmastoasiantuntijaa, Emilia Olkasta.

Emilia Olkanen, miten tavoite hiilineutraalista Tampereesta näkyy tällä hetkellä kaupungin toiminnassa ja koko alueen päätöksenteossa?

Hiilineutraali Tampere näkyy strategiatasolta käytäntöön. Kaupunki on sitoutunut kansainvälisiin ja kansallisiin ilmastoaloitteisiin ja toteuttaa niitä toiminnassaan. Sähkölaitos on investoinut uusiutuvaan energiaan, kaupunki on toteuttanut energiatehokkuussopimuksia, maankäyttöä on tiivistetty, rakennuksissa tehdään energiakorjauksia ja katuvalaistuksia vaihdetaan älykkäiksi. Tampere on parhaillaan mukana aurinkoenergian yhteiskilpailutuksessa sekä äly- ja sähköisen liikenteen hankkeissa. Myös vesi- ja jätehuollon puolella on mittavia ympäristöhankkeita.

Hiedanrannan uusi asuinalue suunnitellaan hiilineutraalisuusnäkökulmasta, ja uudet teollisuuspuistot painottavat cleantechiä ja kiertotaloutta. Ilmasto- ja energiatiekarttatyöllä otetaan mukaan myös kaupungin ulkopuoliset toimijat ratkaisemaan ilmastohaastetta.

Millaisia ajatuksia energiaooppera tapahtumakonseptina herättää?

Energiaooppera on hieno ja erilainen idea. Taidetta pitäisi käyttää muutenkin enemmän näiden asioiden esille tuomisessa.

Energiaooppera tulee siis selkeästi otolliseen aikaan ja oikeaan paikkaan, sillä Tampereella on herätty huomioimaan ympäristöasiat päätöksenteossa ja toiminnassa.

 

Mitä opin työpajoista?

Työpajoihin osallistuminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Pääsin tutustumaan alueen keskeisiin vaikuttajiin ja luomaan uusia verkostoja alueille, joilla minulla ei niitä vielä ollut. Samalla sain kattavan kuvan Tampereen alueelle suunnitelluista energia- ja liikenneratkaisuista, ja olenkin aiheen suhteen huomattavasti viisaampi kuin toimeksiannon saadessani. Lisäksi pääsin antamaan oman panokseni kaikkia kaupunkilaisia koskettavien asioiden suunnittelussa ja valmistelussa.

Seuraavaksi on aika jalkautua Tampereen korkeakouluihin, joissa on paljon energiaoopperan aihepiireihin liittyviä tutkimus- ja koulutusaloja.

Ja tällainen siitä alussa mainitusta mainosvideosta tuli:

 

Kirjoittaja

Antti Pitkänen

Markkinoinnin ja erilaisten projektien sekatyöläinen, tietojenkäsittelytieteiden opiskelija ja muusikko Tampereelta.

 

Lisää samalta kirjoittajalta

Tampereen oopperajuhlat –kirjoitussarjan seuraava kirjoitus

Tampereen oopperajuhlatkirjoitussarjan edellinen kirjoitus

 

 

Ajankohtaista

Sähköauto latauspiste

30 miljoonaa euroa kasvurahoitusta – johtava sähköautojen latausalustayritys Virta vauhdittaa globaalia siirtymistä kestävään liikkumiseen

Huhtikuussa 2021 päättyneen Virran (Liikennevirta Oy) rahoituskierroksen johtava sijoittaja on Jolt Capital. Muut uudet sijoittajat ovat singaporelainen Vertex Growth sekä kotimainen Tesi.   Kasvuyhtiö Virta on päättänyt 30 miljoonan euron rahoituskierroksen. Huhtikuussa 2021 päättyneen kierroksen johtava sijoittaja Jolt Capital on eurooppalaisten B2B-teknologiayritysten kasvattamiseen keskittynyt sijoitusyhtiö. Singaporelaiselle Vertex Growthille Virta on ensimmäinen sijoitus Eurooppaan. Kotimaasta mukaan […]