Energiaverotusohje päivitetty

by

oppiminen lukeminen

Energiaverotusohje on päivitetty 19.6.2023 ja se tulee voimaan 1.7.2023 alkaen. Pääosa muutoksista on biokaasun verotuksesta kertovassa luvussa, lisäksi pientä tarkennusta on nestemäisten polttoaineiden verotusmenettelyissä ja lämpöpumppujen sähköverossa.

Ohjeessa käsitellään nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain  ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain soveltamiseen liittyviä kysymyksiä.

Ohjeeseen on tehty tarkennuksia ja korjauksia koskien lämpöpumppujen sähköverotusta (luku 2.4.4), biokaasun verotusta (luku 3.3), biokaasun kestävyyttä (luku 3.3.3) sekä biokaasun valtiontukikäsittelyä (luku 3.3.6). Ohjeeseen on tehty myös teknisiä tarkennuksia tiettyjen nestemäisten polttoaineiden verottomuuden osalta (luku 1.5.4).

Lämpöpumppujen, sähkökattiloiden ja geotermisen lämmön kiertovesipumppujen alennettu sähkövero tuli voimaan 1.7.2022 alkaen. Lämpöpumppujen veroluokan II sähköveroon ovat oikeutettuja kaikki kaukolämpö- ja kaukokylmäverkostoihin lämpöä tuottavat lämpöpumput. Lisäksi kaikki nimellislämpöteholtaan vähintään 0,5 MW lämpöpumput ovat oikeutettuja veroluokan II sähköveroon. Jos lämpöpumppu toimii teollisuuslaitoksessa ja palvelee sen teollisuuden tarpeita, kuuluu siinä kulutettu sähkö teollisuuden sähköveroluokan II piiriin.

Biokaasusta on kannettu valmisteveroa 1.1.2022 alkaen. Biokaasulle on säädetty 9 kestävyyteen ja käyttötarkoitukseen perustuvaa verotasoa, joiden määrät ja määritelmät löydät ohjeesta.

Linkki ohjeeseen Energiaverotusohje (PDF). Ohje löytyy myös vero.fi/syventävät ohjeet sivuilta myöhemmin.

 

Ajankohtaista

liikenne risteys

Kansallista tieliikenteen päästökauppaa arvioinut työryhmä: EU-päästökaupan valmistelu ensisijaista

Liikenne- ja viestintäministeriön poikkihallinnollisen työryhmän valmistelema arviomuistio kansallisesta tieliikenteen päästökaupasta julkaistiin 24.1.2022.   Arviomuistion laatinut työryhmä näkee EU-päästökaupan valmistelun ensisijaisena toimenpiteenä kansalliseen päästökauppaan nähden. Kansallista tieliikenteen päästökauppaa on arvioitu siltä varalta, että tieliikenteen päästöjä ei muilla keinoin saada puolitettua vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Työ on osa fossiilittoman liikenteen tiekartan toteutusta. Arviomuistio kuuluu tiekartan […]