Energiavirasto kilpailuttaa tukea sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn jakeluinfrastruktuurille

raha kannattavuus

Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti valtio myöntää tukea AFIR-asetuksen vaatimusten täyttämistä edistävän raskaita hyötyajoneuvoja palvelevan jakeluinfrastruktuurin tukemiseen. Energiaviraston tavoitteena on avata ensimmäinen kilpailutus 14.10.2024. Energiavirasto järjestää infotilaisuuden tarjouskilpailuun osallistujille.

Valtioneuvoston asetuksen (TEM/2024/99) mukaisesti tukea myönnetään seuraavissa raskaita hyötyajoneuvoja palvelevissa ryhmissä.

  • Ryhmä 1: Ydintieverkolle sijoittuvat raskaiden hyötyajoneuvojen latauskenttien investointihankkeet
  • Ryhmä 2: Ydintieverkon ulkopuoliselle kattavalle tieverkolle sijoittuvat raskaiden hyötyajoneuvojen latauskenttien investointihankkeet
  • Ryhmä 3: Kattavalle tieverkolle sijoittuvat, Suomen maakaasujärjestelmän ulkopuoliset kiinteät biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien kaasumaisten polttoaineiden tankkausasemien investointihankkeet, jos tankkausasema on tarkoitettu biokaasun tai muuta kuin biologista alkuperää olevan uusiutuvan kaasumaisen polttoaineen syöttämiseen ajoneuvoihin nestemäisessä muodossa
  • Ryhmä 4: Ydintieverkolle sijoittuvat, pelkkää uusiutuvaa vetyä jakelevat raskaiden hyötyajoneuvojen tankkausasemien investointihankkeet

Energiavirasto kilpailuttaa kaikki ryhmät, joille on osoitettu määräraha valtion talousarviossa (vuoden 2025 talousarvioesitykset). Tuki myönnetään kilpailutusmenettelyllä, tietyin poikkeuksin, jolloin matalin tarjous voittaa.

Energiavirasto järjestää torstaina 19.9.2024 infotilaisuuden tarjouskilpailuun osallistujille

Infotilaisuus järjestetään Teams-tilaisuutena. Infotilaisuuden ensimmäinen osio klo 9-11 käsittelee ryhmiä 1 ja 2. Toinen osio klo 13-15 käsittelee ryhmiä 3 ja 4. Ilmoittaudu infotilaisuuteen tästä.

Energiavirasto julkaisee luonnoksen tarjouskilpailuun osallistujan ohjeesta 18.9.2024

Tuen hakijoilla on mahdollisuus kommentoida ja esittää kysymyksiä ohjeluonnoksesta sekä kilpailutuksen aikataulusta. Kysymykset pitää esittää sähköpostitse viimeistään keskiviikkona 25.9.2024. Kysymykset pyydetään toimittamaan osoitteeseen infratuki@energiavirasto.fi.

Energiavirasto ottaa ohjevalmistelussa huomioon kaikki ennen määräaikaa toimitetut kysymykset ja julkaisee päivitetyn ohjeen kaksi viikkoa ennen tarjouskilpailun avaamista maanantaina 30.9.2024.

 

Lähde Energiavirasto tiedote.

Ajankohtaista

Valtioneuvoston linna

Kuudelle puhtaan energian hankkeelle lähes 100 miljoonaa euroa investointitukea

Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt 4.10.2022 ensimmäiset Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaiset energiainvestointitukipäätökset, joilla edistetään puhtaan energian ratkaisuja. Tukea myönnettiin kuudelle hankkeelle yhteensä 99,8 M€. Hankkeista kahdessa hyödynnetään uusiutuvaa vetyä sähköpolttoaineiden tuotannossa, kahdessa lisätään merkittävästi aurinkosähkön tuotantoa ja kahdessa sähköistetään teollisuuden prosesseja.   ”Nyt tehdyillä investointipäätöksillä tuetaan suuren kokoluokan hankkeita, jotka vievät eteenpäin tulevaisuuden kotimaisia energiaratkaisuja. […]