Fortum avaa ensimmäisenä Suomessa kaukolämpöverkkonsa kaikille puhtaan energian tuottajille

Kuva: Fortum verkkosivut

Fortum avaa ensimmäisenä Suomessa kaukolämpöverkkonsa kaikille puhtaan energian tuottajille julkisin ostohinnoin. Fortum on kehittänyt asiakkaidensa kanssa hukkalämmön hyödyntämistä kaukolämpöverkossaan jo vuodesta 2014 saakka ostamalla lämpöä muun muassa sairaaloilta ja palvelinkeskuksilta.

 

Avoimen kaukolämpöverkon ansiosta kaikilla on jatkossa mahdollisuus myydä ylijäämälämpöä verkkoomme. Voimme vähentää polttamalla tuotetun energian käyttöä hyödyntämällä entistä tehokkaammin kiinteistöissä tai teollisuusprosesseissa syntynyttä hukkalämpöä”, Fortumin kaukolämpöliiketoiminnan johtaja Mikael Lemström sanoo.

Laajennamme nyt toimintaa ja ryhdymme ostamaan lämpöä useammilta toimijoilta kuten toimistoista, taloyhtiöistä ja teollisuudesta. Ilmastonmuutosta voidaan torjua parhaiten yhteistyössä eri toimijoiden kesken”, sanoo Mikael Lemström.

Fortumin kaukolämpöverkkoalueet sijaitsevat Espoossa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Keski-Uudellamaalla ja Joensuussa. Tällä hetkellä hukkalämmön osuus lämmöntuotannosta Espoossa on noin 20 %. Fortumin tavoitteena on nostaa se vuoteen 2022 mennessä yli 30 %:n, mikä on enemmän kuin Joensuun kaupungin kaukolämmön vuosikulutus. Muilla verkkoalueilla hukkalämpöä ei hyödynnetä vielä yhtä paljon.

Fortum on sitoutunut tuottamaan kaiken kaukolämpönsä hiilineutraalisti 2020-luvun loppuun mennessä. Tätä tavoitetta ei saavuteta yksistään korvaamalla fossiilisia polttoaineita biopolttoaineilla, vaan Fortum kehittää ja tarjoaa ratkaisuja energiatehokkuuden ja kulutusjouston lisäämisessä, älykkäässä lämmityksen säädössä sekä hukkalämpöjen hyödyntämisessä.

 

Lisätietoja

Mikael Lemström, kaukolämpöliiketoiminnan johtaja, puh. 050 453 2661

Ilkka Toijala, kaukolämpöliiketoiminnan johtaja, Suomi, puh. 040 820 2336

www.fortum.fi/avoinkaukolampo

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Lähde Fortum lehdistötiedote 7.3.2018

 

Ajankohtaista

kaasuasema kaasuauto tankkaus

Liedon asemalaajennus valmistunut – kaasua pääsevät tankkaamaan nyt myös henkilö- ja jakeluautot

Gasumin Liedon tankkausaseman laajennushanke on valmistunut, ja aiemmin vain raskasta liikennettä palvellut asema tarjoaa kaasua nyt myös henkilö- ja jakeluautojen tarpeisiin. Uudistus vastaa kaasuautojen kasvavaan suosioon niin Turun seudulla kuin koko maassa ja vahvistaa merkittävästi kevyen ja keskiraskaan liikenteen ajoneuvojen mahdollisuuksia siirtyä ympäristöystävällisempään polttoainevaihtoehtoon.     Gasumin Liedon tankkausaseman laajennushanke on valmistunut. Jatkossa asemalla on […]