Fossiilisen lämmityksen vaihtajia tuetaan 40 lisämiljoonalla – ELY-keskuksen avustus laajenee syksyllä maakaasulämmityksen vaihtajiin

Ilmastonmuutos

Valtion vuoden toisessa lisätalousarviossa osoitetaan kuluvalle vuodelle 40 miljoonaa euroa lisää fossiilisesta öljy- tai kaasulämmityksestä pois vaihtaville pientalojen omistajille. Avustushaku avautuu maakaasulämmityksen vaihtajille syksyllä, ja avustusta voi hakea 7.4.2022 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin. Eduskunta hyväksyi lisätalousarvion 28.6.2022.

 

Fossiilienergiasta irtautuminen on ilmastoteko, joka myös lisää yhteiskuntamme energiaitsenäisyyttä ja huoltovarmuutta. Hallitus on tukenut kotitalouksia fossiilisesta lämmityksestä irtautumisessa, ja jo yli 23 000 pientalon omistajaa on hakenut avustusta öljylämmityksen vaihtamiseen kestävämpään lämmitystapaan. Olen tyytyväinen, että avustukseen saatiin mittava lisäpotti jaettavaksi, ja että avustus laajenee myös maakaasulämmityksestä luopumiseen”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.

 

Nyt myönnetyt uudet määrärahat mukaan luettuna avustusta riittää yhteensä 33 000 pientaloon

Kansallista määrärahaa voidaan myöntää myös kotitalouksille, jotka korvaavat öljy- tai kaasulämmityksen kaukolämmityksellä. Kaukolämpö on ollut aikaisemmin tuettavien lämmitysmuotojen joukossa, mutta tällä hetkellä käytössä olevia EU:n elpymisvälineen määrärahoja ei ole voitu myöntää kaukolämpöön siirtyville.

 

Avustushaun käynnistymisestä tiedotetaan syksyllä

Avustusta tullaan myöntämään maakaasulämmityksen vaihtajille pitkälti samoin ehdoin kuin öljylämmityksen vaihtajille. Avustusta myöntää koko maassa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Avustuskelpoisia ovat 7.4.2022 jälkeen maakaasulämmityslaitteen poistosta ja uuden lämmitysjärjestelmän asentamisesta syntyneet kustannukset.

Avustushaku avautuu maakaasulämmityksen vaihtajille syksyllä. Tietoa avustuksen ehdoista löytyy ELY-keskuksen verkkosivuilta, ja tietopakettia täydennetään avustushaun käynnistymisen lähestyessä”, lupaa ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

 

Lisäresursseja hakemusten käsittelyyn

Jo yli 23 000 öljylämmityksen vaihtajaa on hakenut avustusta vuodesta 2020 lähtien. Myönteisen päätöksen on saanut pian 14 000 hakijaa, ja päätöksiin on sidottu avustusmäärärahoja yli 50 miljoonaa euroa. Remontteja on toteutettu noin 10 200 kappaletta.

Hakemusten käsittely on ruuhkautunut avustuksen suuren suosion sekä määrärahojen ajoittaisen loppumisen takia. Lisätalousarviossa ELY-keskuksen toimintaresursseihin ohjataan 5,3 miljoonan euron lisäys vuosille 2022–2023, millä pyritään nopeuttamaan hakemusten käsittelyä.

 

Elpymissuunnitelma päivitys ei vaikuta jo myönnettyihin avustuksiin

Suomen kestävän kasvun ministerityöryhmän 30.6.2022 tekemän linjauksen mukaan Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmasta jäisi pois 70 miljoonan euron tuki öljylämmityksestä luopumiselle. Ministerityöryhmä linjasi myös, että tästä 40 miljoonaa euroa korvattaisiin kansallisella tuella. Elpymissuunnitelman päivitys ei vaikuta jo myönnettyihin avustuksiin, vaan ne katetaan kansallisilla määrärahoilla.

 

Lisätietoja

Avustuksen ehdot ja hakeminen: Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi (ely-keskus.fi)

Avustuksen ehdot ja hakeminen: Avustus pientalon kaasulämmityksestä luopumiseksi – (ely -keskus.fi)

 

Lähde YM tiedote

Ajankohtaista

Poliitikot antoivat lupauksia lähienergian vauhdittamiseksi SuomiAreenassa

Porissa järjestetyillä politiikan kesäfestivaaleilla, SuomiAreenassa, uusiutuvan energian edistämisestä keskusteltiin vauhdikkaasti Greenpeacen järjestämässä ”Ilmastonmuutoksen hinta ja vaihtoehdot täystuholle” -tilaisuudessa. Panelisteina olivat valtiovarainministeri Antti Rinne (sdp) sekä kansanedustajat Antti Kaikkonen, (kesk), Lasse Männistö (kok) ja Oras Tynkkynen (vihr). Keskustelua vauhdittivat aurinkotalouden professori Christian Breyer Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki Greenpeacesta, cleantech-asiantuntija Santtu Hulkkonen Solved Oy:sta ja […]