Varautumisen ministerityöryhmä linjasi 7.4.2022 vihreän siirtymän kokonaispaketista vuosille 2022 ja 2023. Osana tätä pakettia osoitettiin rahoitusta fossiilittoman liikenteen tiekartan toimiin.
Fossiilittoman liikenteen tiekartan tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen tiekartasta 6.5.2021. Sen toimilla on tarkoitus vähentää erityisesti tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.
”Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC vetosi tällä viikolla päästövähennysten tehostamiseksi. Se muistuttaa, että ilmastonmuutos ei taukoa sodan takia. Siksi hallitus on sitoutunut rahallisestikin tukemaan ympäristöystävällisempää liikennettä”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. ”Venäjän hyökkäys teki myös selväksi, että meidän täytyy irrottautua fossiilisista polttoaineista. Samalla vahvistamme energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta sekä luomme suomalaiselle osaamiselle menestyviä markkinoita”, jatkaa ministeri Harakka.
Fossiilittoman liikenteen tiekartan toimia edistetään liikenne- ja viestintäministeriön, ympäristöministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonaloilla.
Täyssähköautojen hankintatukeen varataan vuosina 2022-2023 lisärahoitusta yhteensä 13 miljoonaa euroa (LVM) sekä taloyhtiöille suunnattuun latausinfrastruktuuritukeen yhteensä 30 miljoonaa euroa (YM). Liikennesähkön ja -kaasun julkisen jakeluinfran tukeen varataan yhteensä 21,5 miljoonaa euroa (TEM).
Sähkö- ja kaasukäyttöisten pakettiautojen hankintatukeen varataan yhteensä 4,5 miljoonaa euroa ja sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatukeen yhteensä 4 miljoonaa euroa (LVM).
Varautumisen ministerityöryhmä päätti lisäksi, että polttoaineen jakeluvelvoitetta alennetaan väliaikaisesti 7,5 prosenttiyksiköllä vuonna 2022 ja 7,5 prosenttiyksiköllä vuonna 2023. Jakeluvelvoite tarkoittaa osuutta, joka bensan ja polttoaineen jakelijoiden myymästä polttoaineesta täytyy olla uusiutuvia.
– Jakeluvelvoite on tärkeä osa liikenteen päästövähennysten kokonaisuutta. Toivottavasti sen väliaikaisesta alentamisesta on enemmän lyhyen aikavälin hyötyä kuin pitkän aikavälin haittaa, toteaa ministeri Harakka.
Varautumisen ministerityöryhmä linjasi lisäksi 7.4.2022, että liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalle varataan yksityistieremontteihin yhteensä 20 miljoonaa euroa ja puuterminaaleihin 40 miljoonaa euroa. Nämä ovat osa lyhyen aikavälin toimenpiteitä energian huoltovarmuuden turvaamiseksi.
Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Johanna Juselius, p. 0295 342 141, johanna.juselius@gov.fi
Muualla verkossa:
Tiedote 5.4.2022: Hallituksen julkisen talouden suunnitelma vuosille 2023–2026: Linjauksia Suomen tulevaisuuden, kestävän kasvun ja turvallisuuden takaamiseksi
Tiedote 1.4.2022: Varautumisen ministerityöryhmä päätti logistiikka-alan toimintaedellytysten varmistamisesta ja sairausvakuutuksesta korvattavien matkojen turvaamisesta
Tiedote 7.4.2022: Varautumisen ministerityöryhmä päätti toimista energian saatavuuden varmistamiseksi, vihreän siirtymän ja investointien vauhdittamiseksi sekä polttoaineen jakeluvelvoitteen väliaikaiseksi alentamiseksi