GreenEnergy Finland Oy on saanut merkittävän tunnustuksen Euroopan suurimmassa yrityskilpailussa

by

aurinkosähkö GEF

GreenEnergy Finland Oy (GEF) on valittu kansalliseksi voittajaksi edustamaan Suomea European Business Awards -kilpailussa (EBA). Valinnassa korostettiin GEF:in innovatiivisuutta, menestystä ja yritysetiikkaa.

EBA nostaakin esiin menestyvien eurooppalaisten yritysten innovaatioita, osaamista ja parhaita toimintatapoja. Jo kymmenettä kertaa järjestettävä kilpailu on talouselämän, tiedemaailman, politiikan ja median kokeneiden vaikuttajien toteuttama ja houkutteli mukaan tänä vuonna yli 33,000 yritystä 34:stä eri maasta.

GreenEnergy Finland Oy on valittu sarjansa kansallisena voittajana edustamaan Suomea European Business Awards 2016/2017 -kilpailussa, jonka järjestää RSM International. Kyseessä on Euroopan suurin yrityskilpailu, joka on perustettu tuomaan esille Euroopan yritysyhteisön osaamista ja toimintaa.

GreenEnergy Finland Oy:n toimitusjohtaja Miko Huomo toteaa: ”GreenEnergy Finland on aurinkosähkösovellusten johtava toimija Suomessa. Toimitamme integroituja aurinkosähkösovelluksia, jotka skaalautuvasti jalostuvat asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ja tuottavat puhdasta uusiutuvaa energiaa kilpailukykyisesti. Järjestelmämme rakentuvat pilvipalvelupohjaisista ohjaus-, visualisointi- sekä energianvarastointisovelluksista, jotka toimivat osana sähköenergian tuotantoa sekä älykkäiden sähköverkkojen ja hajautetun energiantuotannon energianhallintaa. Toimimme asiakkuuden ehdoilla ja luomme asiakkaillemme säästöjä ja edellytyksiä toimia nopeasti kehittyvän globaalin markkinan edelläkävijänä.

Olemme kiitollisia saamastamme huomiosta ja siitä, että meidät on valittu Suomen parhaaksi ehdokkaaksi The European Business Awards -palkinnon saajaksi. Eurooppalainen Business Awards on laajalti tunnustettu areena Euroopan dynaamisimmille yrityksille ja olemme otettuja tunnustuksesta tällä tasolla.
Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Lisätietoja

STT:n tiedote

Myynti- ja Markkinointijohtaja, Anssi Jansson, GreenEnergy Finland
+358 (0) 544 5441 tai anssi.jansson@gef.fi

Ajankohtaista

OptiWatti lanseeraa älykkään lämmityksen ohjauksen vesikiertoisiin kiinteistöihin

Kiinteistöjen ylilämmittäminen on tavallinen, mutta tarpeeton energiasyöppö, jolla on iso vaikutus CO2-päästöihin. Älykkääseen energianhallintaan keskittyvä kotimainen OptiWatti Oy tuo markkinoille automaatiojärjestelmän vesikiertoisen lämmityksen ohjaukseen. Älykkäällä ohjauksella lämmitys saadaan päivitettyä energiatehokkaaksi ilman suuria remontteja.   Sähkölämmitystä huonekohtaisesti käyttötarpeen mukaan optimoiva OptiWatti-ohjaus on ollut markkinoilla viiden vuoden ajan. Nyt palvelu laajennetaan kattamaan myös vesikiertoisen lämmityksen kohteet, ensi […]