Hyviä lähienergiaehdokkaita Tekniikka&Talouden Vuoden energiateko-äänestyksessä

(c) Tekniikka&Talous

Tekniikka&Talous –lehden järjestämä Vuoden energiateko-kilpailu on parhaillaan käynnissä. Kilpailun raati on valinnut lukijoiden ja raatilaisten omien ehdotusten pohjalta kymmenen energiatekoa, joista voi Tekniikka&Talouden verkkopalvelussa äänestää omaa suosikkiaan elokuun loppuun asti.

Ehdokkaina ovat mm. Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen, jolla on ollut keskeinen asema Suomen lämpöpumppumarkkinoiden luomisessa jo 20 vuoden ajan. Nuorempina lähienergian kehittäjinä ehdokkaina ovat energia-alan monipuolinen aktivisti Janne Käpylehto ja aurinkosähköjärjestelmien kimppahankintamuodin käynnistänyt Vesa-Matti Puro. Julkisen sektorin toimijoita ehdokkaiden joukossa edustaa Oulun rakennusvalvonnan laatupäällikkö Pekka Seppälä tiimeineen ansioistaan rakennusvalvonnan kytkemisestä energiatehokkuuden ja hybridijärjestelmien edistämiseen. Rahoituspuolelta ehdokkaana ovat toimitusjohtajat Tomi Mäkipelto (LeaseGreen), Jussi Nykänen (GreenStream Networks) ja Karri Haaparinne (Taaleritehdas). Lisäksi ehdokkaina ovat keskeiset bioenergian kehittäjät suuryrityksistä (UPM, Gasum ja Fortum).

Äänestä siis ihmeessä vuoden energiatekoa!

 

Raimo Lovio,
Lähienergialiiton puheenjohtaja

Ajankohtaista

Savosolarin ensimmäinen toimitus Beijing Yuxin Solar Energylle

Savo-Solar on toimittanut ensimmäiset suuret keräimet Beijing Yuxin Solar Energylle Kiinaan. Yhtiöt käyvät parhaillaan neuvotteluja yhteistyön käynnistämisestä Kiinan markkinoilla. Yuxinin tilaamaa muutamaa keräintä käytetään kehitystyössä ja Kiinassa tarvittavien sertifiointitestien suorittamiseen. Yuxin rakentaa testi- ja esittelyjärjestelmän uuden toimistorakennuksen katolle Pekingissä ja sitä käytetään Yuxinin henkilöstön kouluttamiseen ja markkinointitarkoituksiin.   Savo-Solar tiedotti marraskuussa 2017 aloittaneensa Beijing Yuxin […]