Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan aina taloyhtiön lupa

by

Viime kesän pitkät hellejaksot ovat saaneet monet pohtimaan ilmalämpöpumpun hankkimista myös kerros- ja rivitaloasuntoihin. Taloyhtiössä asuvan on tärkeää muistaa, että osakas tarvitsee asennukseen aina taloyhtiön luvan. Kiinteistöliitto, Kiinteistöliitto Uusimaa, Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ja Rakennustieto laativat yhdessä ohjeet ilmalämpöpumpun asentamisesta kerrostaloasuntoon.

 

Jos taloyhtiössä ei ole aiemmin asennettu ilmalämpöpumppuja, asiaa on syytä käsitellä ensin yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen periaatepäätöksen jälkeen riittää jatkossa hallituksen antama lupa”, kertoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Hallitus myöntää lupia yhtiökokouksen linjausten pohjalta ja asettaa myös tarpeellisia ehtoja laitteen ominaisuuksille ja asennukselle.

 

Asennustyöt vain pätevyyden saaneelta urakoitsijalta

Ilmalämpöpumpun saa asentaa vain kylmäpätevyyden saanut urakoitsija. Jos asennustyöt edellyttävät sähkötöitä, urakoitsijalla on oltava myös sähköpätevyys.

Taloyhtiöllä on oikeus ja velvollisuus valvoa ilmalämpöpumpun asentamista. Osakas vastaa valvonnasta syntyvistä tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista”, sanoo Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Vastuunjakoa ilmalämpöpumpun asennuksesta, huollosta ja kunnossapidosta on järkevää selkeyttää kirjallisella sopimuksella taloyhtiön ja osakkaan välillä.

 

Ilmalämpöpumppua saa kerrostalossa käyttää vain viilennykseen

Asuinkerrostalohuoneistossa ilmalämpöpumppua saa käyttää vain viilennykseen, ei lämmitykseen.

Lämmityskäytössä ulkoyksikköön parvekkeelle tiivistyy kosteutta, jonka hallittuun poistamiseen ei ole varauduttu asennettaessa laite viilennyskäyttöön. Osakkaan ei ole myöskään oman lompakkonsa kannalta järkevää lämmittää asuntoaan ilmalämpöpumpulla, jonka sähkönkulutus menee omaan sähkölaskuun ja hyöty jakaantuu vähentyneiden lämmityskulujen muodossa kaikille osakkaille”, Pylsy kertoo.

Lisäksi ilmalämpöpumpun asennuksessa on kiinnitettävä huomiota muun muassa meluhaitan ehkäisemiseen ja kondenssiveden hallittuun johtamiseen.

Ohje: Kerrostaloasunnon viilennys ilmalämpöpumpulla (ILP) – ohje taloyhtiöille osakkaan omaan muutostyöhön

 

Lisätiedot

Petri Pylsy, johtava asiantuntija (energia ja ilmasto)

09 1667 6225, petri.pylsy@kiinteistoliitto.fi

 

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Lähde Kiinteistöliiton tiedote

 

Ajankohtaista

Ilmastonmuutos

Öljylämmityksen vaihtamiseen tarkoitetulla avustuksella suuri kysyntä

Öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin. Öljylämmityksen vaihtamiseen tarkoitetun valtionavustuksen kysyntä on jatkunut korkeana. Syyskuun alusta lähtien tarjottua avustusta on hakenut kolmen kuukauden aikana 7 567 pientalon omistajaa. Avustusta on arvioitu riittävän enintään 8 000 kotitaloudelle, joten noin 28 miljoonan euron määräraha on loppumassa. ”Avustus on jymymenestys, se on houkutellut öljylämmityksen vaihtajat ripeästi […]