Ilmatar haluaa olla suunnannäyttäjä tuuli- ja aurinkovoimassa, energian varastoinnissakin sekä näitä yhdistelevissä hybridiratkaisuissa

ilmatar nasdaq

Lähienergialiiton tuorein jäsen on Ilmatar. Kuluneen yli kymmenen vuoden aikana Ilmatar on siirtynyt hankekehittäjästä itsenäiseksi sähköntuotantoyritykseksi, joka omistaa ja hallinnoi omia tuuli- ja aurinkopuistojaan koko niiden elinkaaren ajan. Lähienergialiiton Tapio Tuomi keskusteli Juha Sarsaman ja Antti Keskisen kanssa Ilmattaren toiminnasta ja taustoista miksi päätyivät Lähienergialiiton jäseneksi.

 

Ilmatar on perustettu vuonna 2011, perustajat Mikko Toivanen ja Kalle Pykälä ovat edelleen yhtiön omistajistossa ja Kalle toimii hallituksen puheenjohtajana ja Mikko muun muassa Ahvenanmaan Offshore-projektimme johdossa.

Energiamurros on välttämätön mikäli haluamme pitää ilmastonmuutoksen edes jollain tapaa kurissa ja taata hyvän tulevaisuuden tuleville sukupolville. Maailmassa on tällä hetkellä käynnissä useita erilaisia kriisejä mutta ilmastonmuutoksen merkitystä ei tule unohtaa edes näiden varjolla.”, Juha Sarsama, toimitusjohtaja Ilmatar.

 

Ilmatar on pelkästään uusiutuvaan energiaan keskittyvä suomalainen energiayhtiö ja itsenäinen sähköntuottaja

Ilmatar on pelkästään uusiutuvaan energiaan keskittyvä suomalainen energiayhtiö ja itsenäinen sähköntuottaja. Liiketoiminta-alueita ovat uusiutuvan energian ja erityisesti tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden kehittäminen, rakentaminen, TCM-toiminnot (Technical and Commercial Management, lue lisää tämän linkin avulla) sekä sähkön myynti kuluttajille ja yritysasiakkaille.

Ilmattaren uusiutuvan energian puistot rakennetaan markkinaehtoisesti ilman tukia ja omistamme puistomme koko niiden elinkaaren ajan.

 

Ilmatar haluaa olla suunnannäyttäjä tuuli- ja aurinkovoimassa, energian varastoinnissakin sekä näitä yhdistelevissä hybridiratkaisuissa

Kuluneen yli kymmenen vuoden aikana Ilmatar on muuttunut hankekehittäjästä itsenäiseksi sähköntuotantoyritykseksi, joka omistaa ja hallinnoi omia tuuli- ja aurinkopuistojaan koko niiden elinkaaren ajan. Tuotantoportfolioon tulee lähivuosina myös runsaasti aurinkovoimaa ja energian varastointikapasiteettia. Henkilöstömäärä on kasvanut muutamassa vuodessa kourallisesta jo lähes 70 huippuammattilaisen organisaatioksi Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa.

Johtaja Antti Keskinen, Ilmatar ”Kokemuksia ja oppia on syntynyt valtavasti useasta eri näkökulmasta uusiutuvan energian ympäriltä Ilmattaren toiminnan ajalta. Miten mm. uusiutuvan energian teollisen mittakaavan hankkeet luvitetaan, mitä suunnittelussa tulee huomioida, millä tavalla teknologia valinnat vaikuttavat lopputulokseen, mitä onnistunut hankinta tarkoittaa, millaisilla menetelmillä rahoitusta voidaan järjestää, ylläpidon merkitys koko elinkaaren ajalta, miten sähkömarkkina käyttäytyy ja miten kaupalliset toiminnot tulee toteuttaa, joitakin mainitaksemme.

Ilmatar haluaa olla Pohjoismaisen uusiutuvan energian kärkiyhtiö. Suunnannäyttäjä niin tuulivoimassa, aurinkovoimassa kuin energian varastoinnissakin – ja näitä yhdistelevissä hybridiratkaisuissa, kuten Alajärven tulevassa puistossamme.

 

Vaikuttaminen Lähienergialiiton jäsenenä edistää vihreää siirtymää

Vihreä siirtymä on käynnissä ympäri maailmaa. Suomi on kasvattamassa kiihtyvällä tahdilla uusiutuvan energian tuotantoaan, joka lähtökohtaisesti muodostuu tuuli- ja aurinkovoimasta. Vihreän siirtymän vaikutus on suuri ja tulee näkymään niin sähkön tuotannossa, kulutuksessa, markkinarakenteissa, sekä useiden teollisten toimintojen sähköistymisessä.

Juha Sarsama, toimitusjohtaja IlmatarVaikutukset eivät ole vain kansallisia vaan näkyvät niin EU-tasolla kuin globaalissa mittakaavassakin. Tässä tarvitsemme edunvalvontaa ja aktiivista vaikuttamista jota uskomme saavuttavamme olemalla mukana Lähienergialiiton toiminnassa. Energiamarkkinan uusjako on käynnissä ja haluamme tässä varmistaa hyvän aseman yhtä lailla Suomen kuin Pohjoismaidenkin näkökulmista.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Ajankohtaista

Tarjouskilpailu liikenteen infrastruktuurituesta 2019

Energiaviraston järjestää syyskuussa 2019 sähkö- ja kaasuajoneuvojen lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän tukikilpailutuksen. Tarjousten jättöaika on 1.9.2019 – 30.9.2019.   Tarjouskilpailussa kilpaillaan neljässä ryhmässä: kaasutankkausasemat, paikallisen joukkoliikenteen latausjärjestelmät, ajoneuvojen suuritehoiset latausjärjestelmät ja ajoneuvojen peruslatausjärjestelmät. Tukea on tarjolla yhteensä 3 miljoonaa euroa tälle vuodelle. Tukea myönnetään osaan hankkeen investointikustannuksista. Saadut tarjoukset pisteytetään ja kullekin hankkeelle lasketaan […]