Matkasin talvisena maanantaiaamuna Helsingistä Vaasaan junalla. Maatila maatilan jälkeen vilahti ikkunasta ja peltoa riitti silmänkantamattomiin. En nähnyt koko junamatkani aikana ensimmäistäkään tuulimyllyä tai aurinkopaneelia.
Tuuliatlaksen mukaan matkareittini varrella olisi oivat olosuhteet tuulivoimatuotannolle ja aurinkoakin pitäisi riittää. Saattaa tietenkin olla, että torkahdin kriittisellä hetkellä. Joka tapauksessa näky oli hyvin erilainen kuin kymmenillä vastaavilla junamatkoillani Keski-Euroopassa. Mistä tämä johtuu? Tätä lähdin alun perin Vaasaan selvittämään, ja tästä tarpeesta johtuen oli järjestetty myös matkani määränpää, eli Hajautettu energiantuotanto kestävän kasvun moottorina – vaalipuheista toteutukseen -työpaja.
Byrokratiaviidakko yllätti aurinkoenergiasta innostuneen
Heti työpajan alussa kävi ilmi, että en ole Euroopan matkakokemuksieni kanssa yksin. Lähienergialiiton aktiivi Tapio Tuomi toi Italian lomaltaan vaimolleen tuliaisena idean investoida aurinkopaneeleihin. Vaimo innostui ideasta, ja Tuomet pääsivät kolme viikkoa tarjouspyynnön tekemisen jälkeen tuottamaan omaa aurinkosähköä katollaan. Kaikki hyvin? Valitettavasti ei.
Tuomi törmäsi sekä valtiolliseen ja kunnalliseen byrokratiaviidakkoon että sähköyhtiön monimutkaisiin sähkön myynti- ja ostosopimuksiin. Aktiivisena ja neuvokkaana kansalaisena Tuomi on neuvotellut kotikuntansa Nurmijärven ja oman sähköyhtiönsä kanssa sääntöjen yksinkertaistamiseksi, mutta asioiden eteneminen on hidasta.
Uusiutuvan energian kannustaminen elvytystoimena herättää ristiriitaa
Aimo Aalto työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoi, miten pientuottajien huolia voitaisiin helpottaa valtion taholta. Vaihtoehtoja on, mutta puheenvuorosta jäi mielikuva, että virkamiesvetoisesti suuria muutoksia ei ole odotettavissa. Aallon mukaan huono taloustilanne vaikeuttaa uusiutuvan energian edistämistä. Tässä oli selkeä ristiriita seminaarin muiden puheenvuorojen kanssa, joiden mukaan hajautetun uusiutuvan energian lisääminen vaikuttaa positiivisesti talouteen, etenkin maaseudulla. Kuten Aalto muistutti, on seuraavan hallituksen rooli päätöksenteossa keskiössä.
Päättäjien tieto puutteellista ja puolueellista?
Seminaarissa kuultiin useita puheenvuoroja maaseudun käytännön toimijoilta. Näistä jäi itselleni positiivinen kuva: Suomen maaseudulla ollaan valmiita ja innostuneita kehittämään ja lisäämään uusiutuvaa energiaa. Se nähdään aluetalouden kannalta tärkeänä mahdollisuutena ylläpitää maaseudun työllisyyttä ja elinvoimaisuutta.
Yksi selkeä ongelma nousi seminaarissa esiin: päättäjien tieto uusiutuvan energian mahdollisuuksista on puutteellista. Seminaarissa keskusteltiin ideasta lisätä koulutusta ja neuvontaa päättäjille ja virkamiehille uusiutuvan energian mahdollisuuksista. RKP:n kansanedustaja Mats Nylund nosti paneelikeskustelussa rohkeasti esiin energiateollisuuden suuren painoarvon työ- ja elinkeinoministeriön nykyisessä päätöksenteossa. Jeppo Kraftin toimitusjohtaja Kurt Stenvallin mukaan pienten ja kasvavien toimijoiden on vaikea saada näkemyksensä kuuluviin samalla painoarvolla kuin ”isojen poikien”.
Mitä tekisit ensimmäisenä, jos olisit Suomen energiadiktaattori?
Kun seminaarin panelistit pääsivät leikkimielisesti esittämään Suomen energiadiktaattoreita, nousi Joukon Voiman Jukka Kajanilta ja Lähienergialiiton Tapio Ala-Reinikalta idea Suomen energiakäänteestä, jossa otetaan oppia esimerkiksi Saksan virheistä ja hyödynnetään edelläkävijämaiden parhaat käytännöt. USVA-hankkeen Irja Ruokamo nostaisi energiadiktaattorina nuorten äänen energiapoliittiseen päätöksentekoon. Moni panelisti halusi lyhentää ja yksinkertaistaa Suomen lupaprosessia.
Vaikka Helsinki-Vaasa junamatkalla ei tuulimyllyjä tai aurinkopaneeleita näkynytkään, piristi seminaarin tauolla Vaasan yliopiston ikkunasta nähty tuulimylly päivää. Kauniisti pyöri talvisena pakkaspäivänä!
Hanna-Liisa Kangas
Hanna-LiisaKangas on ilmasto-, energia- ja maankäyttöpolitiikan tutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Kestävän energiajärjestelmän tutkiminen ja edistäminen on Hanna-Liisalle sydämenasia, koska täytyyhän tästä maapallosta jättää jotain seuraavillekin sukupolville. Hanna-Liisa on asunut koko elämänsä kaupungeissa. Hän pitää urbaanista kulttuurista, mutta virkistyy parhaiten luonnon helmassa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Maaseutuspolitiikan blogissa 21.1.2015.
