Jaakko Savolahdesta Lumituulen uusi toimitusjohtaja

lumituuli sähkäle

Jaakko Savolahti aloittaa Lumituulen toimitusjohtajana 1.1.2021. Savolahden ensimmäisiin tehtäviin kuuluu uuden strategian laatiminen yhdessä Lumituulen hallituksen kanssa, tavoitteena yrityksen toiminnan laajentaminen. Lisäksi hän alkaa vastata yrityksen päivittäisten asioiden hoitamisesta ja kumppanuuksien kehittämisestä.

 

Savolahdella on vankka kokemus tuulivoiman hankekehityksestä ja ympäristöasioista muun muassa Pöyryltä ja Metsähallituksesta. Lisäksi hän on toiminut yrittäjänä yli 10 vuoden ajan.

Lumituulen toimitusjohtajan tehtäviä väliaikaisesti hoitanut Sampsa Hario jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Sampsa myös perehdyttää Jaakon toimitusjohtajan tehtäviin ja on taustalla tukena ja apuna alkuvaiheessa

Savolahden kokemus sekä oman yrityksen pyörittämisestä että tuulivoimasta sopi erittäin hyvin siihen profiiliin, jollaista uudeksi toimitusjohtajaksi haimme. Lähdemme innolla kehittämään Lumituulen toimintaa yhdessä Jaakon kanssa”, kommentoi Lumituulen hallituksen puheenjohtaja Aarne Koutaniemi.

 

Lähde Tuulituuli Oy:n tiedote.

Ajankohtaista

Jussi Teijonsalo GreenEnergy Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

Jussi Teijonsalo, DI, on nimitetty GreenEnergy Finland Oy:n (GEF) toimitusjohtajaksi vastuullaan kehittää yhtiön organisaatiota ja liiketoimintaa strategisten kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2015 toiminut perustajaosakas Miko Huomo keskittyy jatkossa täysipäiväisesti strategisten kumppanuuksien ja uusien liiketoimintakonseptien kehittämiseen kasvun vauhdittamiseksi sekä kotimaassa että kansainvälisesti.   Jussi Teijonsalo aloittaa tehtävässään välittömästi. Hän on toiminut 20 vuotta energiatoimialalla liiketoiminnan […]