Jaakko Savolahdesta Lumituulen uusi toimitusjohtaja

lumituuli sähkäle

Jaakko Savolahti aloittaa Lumituulen toimitusjohtajana 1.1.2021. Savolahden ensimmäisiin tehtäviin kuuluu uuden strategian laatiminen yhdessä Lumituulen hallituksen kanssa, tavoitteena yrityksen toiminnan laajentaminen. Lisäksi hän alkaa vastata yrityksen päivittäisten asioiden hoitamisesta ja kumppanuuksien kehittämisestä.

 

Savolahdella on vankka kokemus tuulivoiman hankekehityksestä ja ympäristöasioista muun muassa Pöyryltä ja Metsähallituksesta. Lisäksi hän on toiminut yrittäjänä yli 10 vuoden ajan.

Lumituulen toimitusjohtajan tehtäviä väliaikaisesti hoitanut Sampsa Hario jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Sampsa myös perehdyttää Jaakon toimitusjohtajan tehtäviin ja on taustalla tukena ja apuna alkuvaiheessa

”Savolahden kokemus sekä oman yrityksen pyörittämisestä että tuulivoimasta sopi erittäin hyvin siihen profiiliin, jollaista uudeksi toimitusjohtajaksi haimme. Lähdemme innolla kehittämään Lumituulen toimintaa yhdessä Jaakon kanssa”, kommentoi Lumituulen hallituksen puheenjohtaja Aarne Koutaniemi.

 

Lähde Tuulituuli Oy:n tiedote.

Tutustu myös tähän

Valtioneuvoston linna

IEA arvioi jälleen myönteisesti Suomen energiapolitiikkaa – haasteita silti riittää

Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi toukokuussa 2023 Suomen energiapolitiikan maatutkinnan tulokset. IEA:n mukaan Suomen ydinenergian ja uusiutuvan energian vahvuudet antavat vankan pohjan kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamiselle. Viiden vuoden välein toteutettava maatutkinta arvioi kohdemaansa energiapolitiikkaa ja antaa suosituksia uusista politiikkatoimista. Lähienergialiitto oli myös tällä kertaa yksi haastatteluissa sidosryhmistä. IEA arvioi myönteisesti Suomen energiapolitiikkaa, ja pitää viime vuosien saavutuksina […]