Lähienergialiiton lausunto ehdotukseen työ- ja elinkeinoministeriön asetukseksi sähkökaupassa ja sähköntoimitusten selvityksessä noudatettavasta tiedonvaihdosta

Suomen lähienergialiitto kiittää työ- ja elinkeinoministeriötä mahdollisuudesta antaa lausunto asetusehdotuksen sisältöön.

Suomen Lähienergialiiton tavoite on tehdä hajautetun uusiutuvan energian tuottamisesta ja hyödyntämisestä mahdollisimman vaivatonta. Tavoitteen toteutumisen kannalta on harmillista, että pienimuotoisen sähköntuotannon ja sähkönkulutuksen tunnin sisäisen nettomittauksen siirtyminen ei toteudu samassa aikataulussa muiden muutosten kanssa.

Toivottavasti tämän asetusmuutoksen arvio vaikutuksia kotitalouksiin ja muihin sähkönkäyttäjiin “Sähkömarkkinoiden toiminnan tehostumisesta syntyvät hyödyt ja järjestelmään siirtymisen aiheuttamat lisäkustannukset välittyisivät myös sähköntoimittajien ja jakeluverkonhaltijoiden asiakkaina oleville kotitalouksille ja muille sähkönkäyttäjille” toteutuu, ja tunnin sisäiseen nettomittauksen siirtymisen vaikutukset ja kustannukset sisältyvät tähän arvioon.

Lähienergialiitto kannattaa siirtymistä pohjoismaiseen ja yhtenäiseen tiedonsiirtomalliin.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Raimo Lovio, puh. 040 353 8242, raimo.lovio(at)lahienergia.org

Järjestöpäällikkö Tapio Tuomi, puh. 040 568 7351, tapio(at)lahienergia.org

 

Lausunto PDF-muodossa.

Ajankohtaista

Sopimus allekirjoitus

Savosolar Oyj ja VG-Shipping Oy ovat toteuttaneet Meriaura Oy:n osakkeita koskevan osakevaihdon

Savosolar Oyj on 29.8.2022 tiedottanut allekirjoittaneensa ehdollisen osakevaihtosopimuksen, jolla se ostaa VG-Shipping Oy:ltä merilogistiikkayhtiö Meriaura Oy:n ja biopolttoaineiden valmistaja ja markkinoija VG EcoFuel Oy:n liiketoiminnan. Osapuolet ovat tänään toteuttaneet osakevaihtosopimuksen mukaisen osakevaihdon. Savosolarin hallitus on tänään päättänyt ylimääräiseltä yhtiökokoukselta 25.11.2022 saamansa valtuutuksen perusteella osakevaihdon toteuttamiseen liittyvästä osakeannista, jossa VG-Shipping Oy:n merkittäväksi tarjottiin 547.906.581 Savosolar Oyj:n […]