Euroopan komissio on valinnut P2X Solutions Oy:n ja Solar Foods Oy:n hankkeet mukaan uuteen vetytalouden eurooppalaiseen arvoketjuun, jolla vauhditetaan puhtaan vedyn tuotantoa ja vedyn uusien käyttökohteiden kehittämistä. Kaikkiaan hankkeita on 13 jäsenvaltiosta ja niille osoitettu julkinen tuki on enintään 5,2 miljardia euroa. Julkisen tuen odotetaan saavan aikaan lisäksi 7 miljardin euron yksityiset investoinnit.
”Nyt jos koskaan Euroopan tulee panostaa uusiutuvan vedyn tuotantoon ja vedyn innovatiiviseen käyttöön. Suomi on pitkäjänteisesti tukenut vetytalouden investointeja. Hienoa saada lisää kotimaisia hankkeita mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.
Komission 21.9.2022 hyväksymät hankkeet ovat osa vetytalouden toista arvoketjua. Ensimmäisen arvoketjun hankkeet komissio hyväksyi heinäkuussa 2022 ja tuolloin Suomesta valittiin mukaan Neste Oyj:n puhtaan vetyteknologian hanke. Näitä Euroopan yhteistä etua koskevia tärkeitä hankkeita (Important Project of Common European Interest, IPCEI) koskee erillinen, kevyempi valtiontukisäännöstö, jonka mukaan valtio voi tukea yrityksiä normaalia joustavammin.
Komissio on asettanut tavoitteen pystyä tuottamaan 10 miljoonaa tonnia puhdasta vetyä vuonna 2030. Hyväksyttyjen hankkeiden avulla pyritään jäsenvaltioiden rajat ylittävään yritysten väliseen yhteistyöhön. Yhteistyötä tarvitaan, jotta Eurooppa saavuttaa johtavan aseman vedyn teollisen tason tuottamisessa ja hyödyntämisessä.
Suomessa rahoitusta saavat P2X Solutions Oy:n ja Solar Foods Oy:n hankkeet
Toisella hakukierroksella komissio hyväksyi hankkeita, joilla tuetaan vedyn ensimmäisen arvoketjun käyttöönottoa ja siihen liittyvän infrastruktuurin rakentamista. Suomesta valitut hankkeet edistävät uusiutuvan vedyn tuotantoa ja hiilidioksidin talteenottoa, sekä näiden jatkojalostusta ja innovatiivista hyödyntämistä.
P2X Solutions Oy:n hanke edistää hiilineutraalius- ja ympäristötavoitteita sekä teollisuudessa että liikenteessä tuottamalla vihreää vetyä ja uusiutuvia synteettisiä polttoaineita. Hankkeessaan P2X Solutions rakentaa 70 MW vihreän vedyn tuotantokapasiteettia sekä metanointilaitoksen uusiutuvan synteettisen metaanin tuotantoa varten. P2X Solutions Oy:llä on jo rakenteilla 20 MW:n vihreän vedyn ja synteettisen metaanin tuotantolaitos Harjavaltaan.
Solar Foods tuottaa proteiinia hyödyntämällä hiilidioksidia ja uusiutuvaa sähköä. Solar Foods on valmistelemassa ensimmäistä teollisen mittakaavan laitosta, jossa käytettävä vetyteknologia on täysin uutta. Kokonaisuuden ensimmäinen vaihe on Vantaalle toteutettava demonstraatiolaitos, Factory 01.
Suomessa hankkeiden lopulliset rahoituspäätökset tekee Business Finland syksyn 2022 aikana.
Komission nyt hyväksymissä 35 hankkeessa on mukana 29 yritystä, joilla on toimintaa yhdessä tai useammassa jäsenmaassa. Mukana on myös pk-yrityksiä ja startup-yrityksiä.
Hankkeet rahoitetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmasta
Suomessa vetytalouden arvoketjuun liittyvät hankkeet ovat osa EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettavaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Hankkeet tukevat osaltaan hallituksen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.
Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisesti rahoitus kohdennetaan vetyarvoketjun investointeihin, joissa vedyn käyttökohteita ovat teollisuus, liikenne ja mahdolliset muut hiilidioksidin hyödyntämiseen perustuvat uudet tuotteet ja ratkaisut. Vedyn tuotanto hankkeissa perustuu ensisijaisesti vähähiilisen sähkön käyttöön.
Rahoitettavien hankkeiden tulee sataprosenttisesti tukea EU:n elpymis- ja palautumistukivälineessä määriteltyä ilmastokriteeriä. Hankkeiden on myös täytettävä ”ei merkittävää haittaa” -periaate (do no significant harm, DNSH), joka tarkoittaa, että investoinnit eivät saa aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristötavoitteille.
Lisätiedot
johtava asiantuntija Anita Silanterä, TEM, p. 029 504 7256
johtava asiantuntija (energiateknologiat) Juho Korteniemi, TEM, p. 0295 047 054
Ecosystem Lead, Energy Tero Ijäs, Business Finland, p. 050 599 2620
Head of Industry, Cleantech, Invest In, Markku Kivistö, Business Finland, p. 050 557 7968
TEM:n tiedote 15.7.2022: Suomi mukana vetytalouden eurooppalaisen arvoketjun rakentamisessa
Lähde TEM tiedote.