Kansalaisaloite energiatodistuksen muuttamisesta luovutettiin eduskuntaan 25.3.2014. Aloitteessa on kaksi pääkohtaa, pakollinen vaatimus ostoenergian todellisen määrän ilmoittamisesta todistuksessa sekä ennen vuotta 2008 rakennettujen omakotitalojen kohdalla luopuminen ns. energiamuotokertoimesta. Kun yli 62 000 kansalaista on ilmaissut mielipiteensä, on syytä pohtia mikä energiatodistuksessa meni pieleen ja puuttua ongelmakohtiin. Käyn tässä kirjoituksessa läpi nykyisen E-luvun problematiikkaa ja energiamuotokertoimen olemusta ja pohdin millainen olisi nykyistä parempi energiatodistus. Energiatodistusta ei tule poistaa, vaan sitä tulee kehittää eteenpäin ja kansalaisten palaute kehittämisessä on tärkeää.
Energiatodistus, kWhE ja nykyisen todistuksen ongelmat
Energiatodistus vaaditaan, kun omakotitaloa ollaan myymässä tai vuokraamassa. Ajatuksena on tarjota tuleville asukkaille tietoa tulevan asunnon energiankulutuksesta ja mahdollistaa tulevalle asukkaalle vertailu kohteiden välillä. Kotitalouksien energiankulutuksen ymmärrys on itse asiassa muuttunut hyvin paljon viimeisen 20 vuoden kuluessa. Aiemmin taloja mallinnettiin hyvin pitkälti vain teknisten tietojen pohjalta. Nähtiin, että energian kulutus on seuraus tietyistä talon teknisistä tekijöistä. 90-luvun alkupuolella kiinnostus kääntyi asukkaiden käyttäytymisellisiin eroavaisuuksiin. Eri perheet samassa talossa saavat aikaan itse asiassa varsin erilaisia energian kulutuksia. Kantava ajatus energiatodistusta kehitettäessä on ollutkin paljastaa talon ”teoreettinen” energiankulutus, josta on puhdistettu pois asukkaiden käyttäytymisen aiheuttama vaihtelevuus ja ohjata asukkaita energiatehokkuuden nostamisen suuntaan. Teoreettisen laskelman lisäksi todistuksessa on ollut mahdollisuus näyttää kulutuksen historiatietoja, jotka kertovat kuinka paljon ostoenergiaa kului edellisillä asukkailla talossa.
Energiatodistuksessa laskennallinen tai teoreettinen kulutus ilmaistaan yksiköllä kWhE. KWhE pohjautuu hyvin yksityiskohtaiseen laskelmaan talon ominaisuuksista, eristyksestä ja sen seurauksena olevasta energian hävikistä, lämmön talteenotosta ja paikallisesta tuotannosta. KWhE-lukua laskettaessa lopputulos kerrotaan ns. energiamuotokertoimella, joka vaihtelee 0.5:n ja 1,7:n välillä (Esim. uusiutuvat saavat luvun 0.5 ja suorasähkö luvun 1.7). Juuri energiakertoimen käyttäminen on kiistanalainen kysymys ja kansalaisaloitteen keskiössä.
Energiatodistuksen laadintaa varten on olemassa varsin yksityiskohtaisia ohjeita, jotka tarjoavat laskentakaavoja E-luvun laskentaa varten. Näissä laskelmissa itse asiassa on piilossa, miten energiamuotokerroin on tuotettu. E-luvun ongelmana onkin fysiikan ja politiikan sekoittaminen. Mittarit ovat usein poliittisia, esim. mitä mitataan ja mitä jätetään mittaamatta. Harvemmin kuitenkin fysiikka ja politiikka ovat sekoittuvat niin monimutkaisesti kuin E-luvun tapauksessa. E-luvussa on haluttu tuoda esille ympäristövaikutuksia, jossa käytetty primäärienergia on ilmiselvästi ollut yhtenä kantavana ajatuksena. Toisaalta E-luvusta ei puhuta primäärienergiana energiatodistuksessa, eikä se ole linjassa sen kanssa mitä tutkimustietoa primäärienergiasta on Suomessa. Ajatus, että esim. fossiilisella hiilivoimalla tuotettu kaukolämpö tuottaa alle yhden kertoimen, on vähintäänkin hieman outo. Kun puu palaa paikallisesti kattilassa tuottaen lämpöä, ei kaikkea saada hyödynnettyä ja itse asiassa uusiutuvissakin perustellusti pitäisi liikkua yli yhden kertoimissa. Toisin sanoen E-luvulla, joka hämäävästi puhuu metrisen järjestelmän kilowattitunneista, halutaan tehdä politiikkaa, eikä tuoteta vertailukelpoista tietoa mitatun tai edes käytetyn (primääri)energian kanssa ja luvulla on hyvin vähän tekemistä talon todellisten energiakustannusten kanssa. Juuri tämä yhteyden puuttuminen todellisuuteen on aiheuttanut paljon lehtijuttuja ja kummastusta. Kun fysiikka ja politiikka on sekaisin kaavassa, päädymme lopputulokseen, jota on loppukäyttäjän mahdotonta ymmärtää. Kyse ei ole talon teoreettisesta kulutuksesta, jossa käyttäytyminen olisi keskimääräistetty vaan kyse on polittisvirittyneestä agregaattisuureesta. Poliittisuuden räikeimpänä esimerkkinä mainittakoon, kuinka esimerkiksi sähkön energiamuodon kerrointa lievennettiin suunnitellusta 2,0:sta 1,7:ään vuonna 2012.
Jos ajattelemme E-lukua loppukäyttäjän näkökulmasta, oletus siitä että kWhE tarkoittaisi asukkaille jotain mitä sillä on ajateltu hakea, ei toteudu, eikä vika ole asukkaissa. Kansainvälisestikin ajateltuna suomalaisella omakotitaloasukkaalla on varsin hyvä ymmärrys energian kulutuksesta ja metrisen järjestelmän lukuarvoista, mikä on usein piilotettu monessa Euroopan maassa. Olemme suorastaa positiivinen poikkeus muiden joukossa. Esim. saksalaiset ymmärtävät lämmitystä yksiköllä öljylitraa per neliömetri, britit puhuvat kaasun kanssa ”uniteista” joka voi tarkoittaa kuutiojalkaa tai kuutiometriä tapauksesta riippuen. Suomalaisten ymmärrystä energian kWh kulutuksesta ei kannata siis yrittää sekoittaa tai hämärtää.
Kansalaisaloite on kiinnittänyt huomiota todelliseen ongelmaan ja kansalaisaloite avaa mahdollisuuden kehittää energiatodistusta eteenpäin.
Miten tästä eteenpäin?
Todellisen kulutuksen ilmoittaminen aina energiatodistuksessa muun informaation lisäksi on hyvä ja kannatettava ehdotus. Tämän lisäksi tulisi tarjota muuta tietoa asunnon ympäristövaikutuksista, joka korvaisi nykyisenmuotoisen kiistanalaisen kWhE-luvun.
Energiatodistusta halutaan käyttää yhtenä ohjauskeinona, jotta asumisen hiilidioksidipäästöjä saataisiin laskettua. Itse asiassa asumisen aiheuttamat päästöt voi olla suhteellisen hankala arvioida eikä nykyisen mallinen energiatodistus tarjoa tähän apua. Englannissa, ainakin huoneistojen osalta, kerrotaan energiatodistuksessa CO2-arvo. Tämä olisikin selkeästi kehityssuunta johon Suomessakin energiatodistusta voisi kehittää. CO2-arvo kertominen mahdollistaisi myös eri kulutusmuotojen päästöjen vertailun. Aika moni autonomistaja alkaa tietää montako grammaa per ajettu km auto aiheuttaa päästöjä. Mittaluokkien ymmärtäminen eri lähteistä tulevista päästöistä tuottaisi lisäarvoa.
CO2 laskelmissa, kuten nykyisessä kWhE-luvussa pääsemme monimutkaisten kysymyksien äärelle uusiutuvan energian tuotannon suhteen. Nykyinen energiamuotokerroin haluaa suosia talossa paikallisesti tuotettua uusiutuvaa energiaa. Toisaalta regulaatio ja tukipolitiikat tunnustavat myös suuren skaalan hyödyt. Mikrotuotantoa ei tueta syöttötariffeilla, suuren skaalan uusiutuvien tuotanto tuetaan. Tässä tuntuu, että puheissa ja todistuksissa pientuottajia halutaan kannustaa ja pientuotannolla on merkitystä, mutta kun tulemme suoraan rahalliseen tukeen, valtion kanta on tukea suuria tuottajia syöttötariffin muodossa. E-luku toisaalta antaa paljon arvoa sille, että uusiutuvien tuotannossa talolla on suuri energia-autonomia eikä siirron hävikkiä synny. Uusiutuva omavaraisenergia pienentää laskelmissa ostoenergian tarvetta. Voi kuitenkin kysyä, eikö talon ulkopuolella tuotetulla uusiutuvalla ole merkitystä ja eikö esim. energiayhtiön tuulisähköllä taloa lämmittävä olekaan tehnyt päätöstä, jolla olisi vaikutusta aiheutettuihin päästöihin? Nykyinen E-luku antaa ymmärtää, että tavoiteltavaa olisi paikallisen tuulivoimalan pystyttäminen sen sijaan että tuulisähkö tulisi teollisista tehokkaammista voimaloista.
Jos pidämme primäärienergian ilmoittamista tärkeäna todistuksessa, primäärienergian määrä on syytä ilmoittaa ja kutsua laskelmaa ”primäärienergiaksi” ja käyttää yksikkönä fysiikastakin tuttua metrisen järjestelmän kWh:ta. Tämän lisäksi teoreettinen kulutusarvio paikallisesti tapahtuvasta energiantarpeesta, joka olisi vertailukelpoinen mitatun arvon kanssa, voisi olla arvokas tieto kustannuksia arvioidessa.
Energiatodistuksen tekeminen ja kustannukset
Kansalaisaloite energiatodistuksen korjaamiseksi on erittäin ymmärrettävä ja hyvä lähtökohta jatkokehittämiselle. Yksi ongelma on energiatodistuksen korkea hinta, joka viittaa siihen että Suomen energiatodistus on tehty liian raskaaksi. Kun Briteissä talon EPC on 4 sivua, Suomessa todistus on noin tuplasti laajempi. Tietoa tulee tarjota laajasti, mutta sen esittäminen pitää kuitenkin olla ymmärrettävää. Tässä oleellista on ymmärtää kulttuurisia kysymyksiä, kuten hyvä ymmärrys kWh-arvoista.
Suomessa n. 14 000 omakotitaloa vaihtaa omistajaa vuodessa. Tämä on varsin pieni prosentti yli miljoonan erillistalon maassa. Nykyisin energiatodistus vaaditaan omakotitaloilta, jotka on rakennettu vuoden 2008 jälkeen. Todistus koskeekin suhteellisen pientä osaa omakotitaloasukkaista. Voimme ajatella, että tämä on hyvä asia ja kustannukset eivät kuitenkaan koske laajaa ryhmää, toisaalta onko paperin vaikutus merkittävä päästöjen vähentämisessä, koska se tuotetaan ja päivitetään niin harvoin. Voisiko energiatodistuksen kokoamisen malli olla sellainen, että se palvelisi jopa edelläkävijämarkkinan muodostumista ts. voisiko sen pohja muodostua automaattisesti rekistereitä ja tietoja yhdistelemällä ja tarjota relevanttia tietoa silloinkin, kun asuntoa ei olla myymässä tai vuokraamassa? Toisin sanoen energiatodistus kehittyisi ”kuolleesta paperista” kohti ajantasaista internet palvelua, joka olisi kevyempi kuin nykyinen asiantuntijaraportti, mutta joka itse asiassa koskettaisi paljon laajemmin kaikkia kotitalouksia. Tässä mallissa esim. sähköyhtiöiden tuottama älymittareiden data voitaisiin siirtää pois energiayhtiöiden holveista laajempaan käyttöön ja automaattisesti asukkaan omaan hallintaan sähköisen energiatodistuksen pohjaksi, josta tietoa voisi jakaa kontrolloidusti palveluntarjoajien kesken. Muihin energiamuotoihin kuin sähköön liittyen (älymittaroinnin vaatimuksen takia) voisi todeta, että siihen nähden miten suuri ympäristövaikutus asumisen lämmön tuottamisella Suomessa on, siihen on käytetty varsin vähän ohjauskeinoja ja vaatimuksia lämmön mittaamiseen asuntokohtaisesti ei ole asetettu (vrt. Saksa). Mahdollisuuksia kehittämiseen on monia.
Lopuksi
Kansalaisaloite on varsin tuore järjestelmä. Vaikka aloitteita tehdään paljon, vaadittava yli 50 000 kannatus rajaa eduskuntaan yltävien aloitteiden määrän suhteellisesti pieneksi. Aloite energiatodistuksen muuttamisesta on yksi neljästä riittävästi tukea saaneesta ehdotuksesta toistaiseksi. Olisi kansalaisdemokratian kannalta erittäin huono lopputulos, jos tämäkään kansalaisaloite ei saisi minkäänlaista muutosta aikaan eduskunnassa. Lähienergialiiton intresseissä tuskin on hyvien aloitteiden etenemisen estäminen ja paremman lainsäädännön aikaansaamisen vastustaminen.
Jouni Juntunen
Väitöskirjatutkija, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu
Lähienergialiiton jäsen
