Oulun Energia Oy ja Hartela Oy ovat allekirjoittaneet hankesopimuksen Oulun Karjasillan alueen alue-energiajärjestelmästä, joka tuottaa lämpö- ja viilennysenergiaa alueen asukkaiden käyttöön. Hanke vastaa Oulun kaupungin asettamiin ilmastostrategian tavoitteisiin.
Hartela Oy rakentaa Oulun Karjasillalle seuraavien 8-10 vuoden kuluessa nykyaikaisen kerrostaloalueen Karjasillan Verstaan, jonka lämmitys ja viilennys toteutetaan älykkäällä energiajärjestelmällä. Karjasillan Verstas -alue koostuu 11 kerrostalosta, saneerattavasta koulurakennuksesta sekä maanalaisesta autohallista. Oulun Energia toteuttaa alueelle energiajärjestelmän, joka on Suomessa ainutlaatuinen. Oulun alueella se on ensimmäisiä avauksia alueviilennyksen tuottamiseksi ja sen myötä Ouluun voi rakentua kaukokylmäverkko.
Karjasillan alueelle rakennettavan energiajärjestelmässä hyödynnetään lämmityskaudella kaukolämpöverkoston paluulinjan energiaa lämpöpumppujen avulla. Paluulinjan energiaa ei ole aiemmin hyödynnetty asiakaskiinteistöjen lämmityksessä. Samoilla lämpöpumpuilla tuotetaan kesäaikainen viilennysenergia, missä syntyvä lauhde-energia käytetään esimerkiksi alueen rakennusten lämpimän käyttöveden valmistamiseen. Näin saadaan aikaan kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä energiaa, jonka hiilijalanjälki on pieni ja joka mahdollistaa samalla paremman hyötysuhteen alkuperäisen energiantuotannon osalta.
”Hanke noudattaa ja tukee Oulun kaupungin asettamia ilmastostrategisia tavoitteita erinomaisesti ja mahdollistaa niiden saavuttamista yhtenä osana vastuullisuustyötämme”, kertoo yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki Oulun kaupungilta, ”Energia- ja ilmastosopimuksen tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasuja vähintään 40 % vuoteen 2030 mennessä. Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen tavoitteena on 10,5 % säästö kaupungin omassa energiankulutuksessa vuoteen 2025 mennessä.”
Asukas voi vaikuttaa asuntonsa olosuhteisiin
Alue-energiajärjestelmän avulla asukkaille voidaan tarjota nykyaikainen ja kokonaistaloudellisesti kilpailukykyinen energiaratkaisu. Asuntoihin tulee uutuutena viilennysverkko, joka mahdollistaa asuntokohtaisen viilennyksen kuumina kesäpäivinä.
Asunnoissa on huoneistokohtainen olosuhdehallintajärjestelmä, jonka avulla asukas voi seurata käyttöveden kulutusta sekä ohjata asuntokohtaista ilmanvaihtokonetta ja lattialämmitystä. Rakennettava energiajärjestelmä on hiilijalanjäljeltään ympäristöystävällinen, ja sen myötä talojen asukkaat antavat oman panoksensa ilmastotalkoisiin.
Alueen lämmöntuotanto lähes omavaraista
Järjestelmän suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään huomiota alue-energiajärjestelmän ylläpidettävyyteen, huollettavuuteen ja laajennettavuuteen. Ratkaisu on turvallinen ja älykäs sekä käyttö- ja energiatoimitusvarmuudeltaan hyvä.
Alue-energiajärjestelmään vaiheittain liitettävien rakennusten energian käyttöä seurataan ja analysoidaan eri tilanteissa ja käyttövaiheessa. Alue-energiajärjestelmän toimintaa ja toteutusta kehitetään seuraavissa vaiheissa.
Tavoitteena on, että tuotantolaitteisto pystyy tuottamaan alueella käytettävästä lämmitysenergiasta yli 80 % ja käytettävästä jäähdytysenergiasta sekä tehosta 100 %. Muu täydentävä lämmitysenergiantarve tuotantolaitteistolle toteutetaan kaukolämmöllä. Tuotantolaitteiston jäähdytyskaudella tuottama lauhde-energia pyritään hyödyntämään ensisijaisesti alueella tilojen ja käyttöveden lämmönlähteenä.
”Tämä on osa Oulun Energian hiilineutraalisuustavoitetta ja uusia liiketoimintojamme. Oulussa ei ole aiemmin ollut tarjolla alueviilennystä, joten tämä on kokonaan uusi juttu”, kertoo liiketoimintajohtaja Tuomas Savola Oulun Energiasta, ”sitoudumme pitkälle tulevaisuuteen lämmöntuottajana ja -toimittajana ja uusien ratkaisujen kehittäjänä.”
Energiatehokas ja ympäristöystävällinen asuinalue
Karjasillan alueen tavoitteena on profiloitua tulevaisuuden asumis- ja palveluratkaisujen edelläkävijänä.
”Nyt allekirjoitettu hankesopimus on merkittävä avaus näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Haluamme tarjota tuleville Karjasillan asukkaille energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten ratkaisujen lisäksi myös parempaa asumisviihtyvyyttä”, kertoo Hartela Pohjois-Suomen toimitusjohtaja Markku Taskinen, ”Aloitamme Karjasillan ensimmäisen asuntokohteemme, As Oy Oulun Satakielen, ennakkomarkkinoinnin tällä viikolla. Osana Hartelan kestävän kehityksen toimia olemme laskeneet tämän kohteen hiilijalanjäljen ja hyödynnämme saatua dataa alueen muiden talojen suunnittelussa. Alueen suunnittelussa olemme energiaratkaisun lisäksi selvittäneet mm. yhteiskäyttöautoratkaisuja, 5G-tietoliikenneverkkojen toteuttamista alueella sekä edistyksellisiä ja älykkäitä valaistusratkaisuja viihtyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi energiatehokkaasti.”
Lähde Oulun energian verkkosivut.