OptiWatti-järjestelmän kehittänyt ja sitä markkinoiva Opti Automation Oy jatkaa vahvaa kasvuaan miljoonarahoituksen vauhdittamana. Älykkääseen sähkönhallintaan keskittyvä yhtiö on solminut mittavan rahoituspaketin, joka sisältää Taaleri Kiertotalous Ky:n sekä Butterfly Venturesin yhtiöön tekemät sijoitukset. Järjestely on suuruudeltaan yli neljä miljoonaa euroa, minkä jälkeen Taalerin kiertotalousrahasto omistaa yhtiöstä noin 30 prosenttia. Osana järjestelyä Taaleri hankkii osakkeita myös yhtiön aiemman vaiheen sijoittajilta.
”Järjestelyn avulla kykenemme varmistamaan kasvusuunnitelmamme toteuttamisen, palkkaamaan merkittävästi uusia osaajia sekä vauhdittamaan myynnin kasvua. Taaleri on vahva tekijä energia-alalla ja uskomme Taalerin kykyyn tukea yrityksemme kasvupolkua. Olemme myös erittäin tyytyväisiä aiemman vaiheen sijoittajamme Butterfly Venturesin jatkopanostukseen”, Opti Automation Oy:n perustajat Juha Marjeta ja Jyri Seppä kertovat.
”Yhtiön kasvutavoitteet ovat korkealla. Lähdemme mielenkiinnolla tukemaan niiden saavuttamista. Kauppa muodostaa samalla OptiWatin alkuvaiheen sijoittajille luontevan tavan irtautua yhtiöstä”, sanoo sijoituspäällikkö Pontus Oinonen Taalerilta.
OptiWatin kasvumahdollisuudet vakuuttavat
OptiWatti soveltuu ensisijaisesti sähkölämmitteisiin kiinteistöihin ja sen avulla voidaan säästää jopa 40 prosenttia omakotitalon lämmityskuluissa pelkällä lämmityksen huonekohtaisella optimoinnilla. Ratkaisuun voidaan liittää myös muut kodin sähköä kuluttavat kohteet, kuten lämminvesivaraaja tai sähköauton lataus. Asiakaskunnan laajentuessa tämä muodostaa samalla merkittävän säätövoiman, jonka avulla on mahdollista tasoittaa sähköverkkoa uhkaavia kuormapiikkejä. Myös aurinkopaneelein tuotetun energian käyttöä voidaan optimoida. Optimoinnin vaikutus on kukkaron ja asuinmukavuuden lisäksi merkittävä myös ympäristölle. Vuodessa OptiWatti asiakkaidensa kanssa on pienentänyt 2 000 000 kg CO2 päästöjä.
”Sähkön tuotannon optimoinnin lisäksi meitä kiinnostaa myös sen kulutuksen optimointi. Asiakkaan säästöpotentiaali on todennettu, ja ratkaisu on otettu hyvin vastaan markkinoilla. Olemme hyvin vakuuttuneita OptiWatin mahdollisuuksista kasvaa merkittäväksi toimijaksi alallaan”, Oinonen toteaa.
Vuonna 2013 perustettu yhtiö tavoittelee voimakasta kasvua niin suoramyynnillä kuin valikoitujen sähköyhtiökumppanuuksien kautta. Kerättävän rahoituksen ensisijaisena kohteena on kasvun tarvitsema käyttöpääoma sekä organisaation kehittäminen voimakkaan kasvutavoitteen mukaiseksi. Panostuksia lisätään sekä kotimaiseen että kansainväliseen liiketoimintaan.
Lisätiedot
Juha Marjeta, toimitusjohtaja, Opti Automation Oy, puh. 044 044 2000
Pontus Oinonen, sijoituspäällikkö, Taaleri, puh. 040 515 7751
Matti Kanninen, toimitusjohtaja, Butterfly Ventures Oy, puh. 040 5455877