-
ESEn aurinkoliiketoiminta on 1.1.2020 alkaen Huippuenergia
ESEn aurinkoliiketoiminnan nimi muuttuu Huippuenergia Oy:ksi 1.1.2020. Huippuenergian tuotepaketti rakentuu energianhallintajärjestelmä-Foremican ominaisuuksien ympärille. Foremica tarjoaa ratkaisuja niin sähköiseen liikenteeseen, uusiutuvaan energiaan kuin sähkön tai kaukolämmön kulutuksenjoustoon. Yhtenä palveluna on mm. taloyhtiöiden tarpeisiin kehitetty E-kartoitus, joka kertoo tarkasti parkkipaikan soveltuvuuden sähköiseen liikenteeseen. E-kartoituksen voi tilata tällä hetkellä Mikkelin lisäksi myös PK-seudulle. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Erkki…
-
Uusi toimitusjohtaja Juha Juntunen vie 130-vuotiasta Oulun energiaa vastuullisesti uuteen aikaan
Oulun Energian uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Juha Juntunen tarttuu vuoden vaihteessa työhönsä positiivisella innolla. ”Tähän tehtävään on hieno tulla. Yhtiö on hyvässä kunnossa ja voimme lähteä uuteen aikaan myönteisellä tekemisen meiningillä”, 46-vuotias Juha Juntunen sanoo. Vaikka Juntunen onkin tekijämiehiä, hänet tunnetaan asioihin huolellisesti perehtyvänä. ”Mietimme yhtiössä huolellisesti uutta strategiaa vuoden 2020 aikana, sillä energia-ala on…
-
Kaasumarkkinan avautuminen vuoden 2020 alussa muuttaa energia-alaa
Vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä Suomen putkikaasumarkkina avautuu kilpailulle ja kaasun siirto sekä tukkumyynti eriytetään toisistaan. Samalla siirtoverkko eriytetään energiayhtiö Gasumista omaksi yhtiökseen, ja kaasun maahantuonti ja myynti tulee siirtoverkon kautta mahdolliseksi kaikille toimijoille kaasuverkon alueella. Lisäksi vuodenvaihteessa valmistuu uusi Balticconnector-yhdysputki, joka yhdistää Suomen ja Viron kaasuverkot. Vuosien valmistautuminen Suomen kaasumarkkinan uudistumiseen huipentuu 1. tammikuuta…
-
Hämeenlinnan joukkoliikenne vahvistuu kuudella biokaasubussilla
Hämeenlinnan kaupungin bussikilpailutuksen on voittanut Vekka Group Oy (Hämeenlinnan bussiliikenne), joka tuo Hämeenlinnan joukkoliikenteeseen kuusi ympäristöystävällistä biokaasukäyttöistä linja-autoa. Uudet linja-autot aloittavat liikennöinnin kesän 2020 aikana. Biokaasun käytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosentilla verrattuna perinteisiin polttoaineisiin. Hämeenlinna vähentää liikenteen päästöjä ottamalla käyttöön kuusi biokaasulla kulkevaa linja-autoa, jotka aloittavat liikennöinnin linjoilla 1,…
-
Kaasuautojen määrä ennätyskasvussa – 10 000 kaasuajoneuvon raja ylittyi Suomessa
Suomi on asettanut tavoitteeksi olla hiilineutraali vuonna 2035, minkä vuoksi myös liikenteen päästöjä tulee leikata nopeasti. Kaasu on puhtaampi polttoaine, joka on saatavilla jo nyt. Yhä useampi suomalainen valitseekin vähäpäästöisen kaasuauton ympäristöystävällisyyden, edullisuuden, laajentuvan tankkausasemaverkoston sekä suomalaisten suosimien automallien takia. Joulukuussa ylitettiin 10 000 [i] rekisteröidyn kaasuajoneuvon rajapyykki. Näiden autojen tuottama yhteenlaskettu päästövähenemä vastaa yli…
-
Uusiutuvan energian kulutus ohittanut fossiilisen tuontienergian määrän
Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta ylitti viime vuonna fossiilisen tuontipolttoaineiden osuuden. Päästöoikeuden hinnan nousu edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä samalla kun teknologinen kehitys parantaa tuulivoimainvestointien kannattavuutta. Nämä tiedot käyvät ilmi Uusiutuvan energian toimialaraportista, joka julkistettiin 5.12.2019 Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta oli viime vuonna 37 prosenttia, kun fossiilisen tuontienergian osuus oli 35 prosenttia. Uusiutuvan…
-
Savosolar aiesopimukseen Uniperin kanssa yhteistyöstä suurissa aurinkolämpöprojekteissa
Savosolar Oyj on allekirjoittanut aiesopimuksen Uniper SE:n kanssa yhteistyöstä suurien aurinkolämpöjärjestelmien toteutuksessa teollisuuden prosessilämmön ja kaukolämmön tarpeisiin. Suunniteltu yhteistyö sisältää järjestelmien myynnin, suunnittelun, toteutuksen ja tarvittaessa operoinnin. Maantieteellisesti yhteistyön suunniteltu fokus on alkuvaiheessa Euroopassa, erityisesti Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa, ja myös muualla maailmassa voidaan etsiä sopivia kohteita. Osapuolten tavoitteena on selvittää ensimmäisiä yhteistyöprojekteja vuoden…
-
Kristian Savelasta Lähienergialiiton puheenjohtaja
Lähienergialiiton sääntömääräisessä syyskokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Kristian Savela ja Peter Reiter kutsuttiin Lähienergialiiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Tilaisuuden aluksi paneelikeskustelussa pureuduttiin energiaverotuksen mielenkiintoiseen ytimeen, sekä mihin suuntaa energiaverotusta pitää muuttaa jotta päästöt minimoidaan ja hyväksyttävyys maksimoidaan. Tilaisuuden ohjelma koostui kaikille avoimesta paneelikeskustelusta ja Lähienergialiiton jäsenille tarkoitetusta sääntömääräisestä syyskokouksesta. Suuri Energiaverokeskustelu katsoi energiaverotuksen tulevaisuuteen Suuren Energiaverokeskustelun…
-
Suomalaisten tietoisuus elämäntapojensa hiilijalanjäljestä on kasvanut
Valtioneuvoston kanslia lanseerasi yhdessä Sitran kanssa viime vuoden joulukuussa palvelun, jossa suomalaiset pystyvät sitoutumaan hiilijalanjälkensä pienentämiseen henkilökohtaisilla suunnitelmillaan. Viime viikon alkuun mennessä jo 1379 suomalaista on tehnyt oman sitoumuksensa. Keskimäärin sitoumuksen tehneet ovat valmiita pienentämään hiilijalanjälkeään reilut 22 prosenttia. Sitoumuksista ilmenee, että pieniin tekoihin on helpompi sitoutua kuin suuriin. Moni lupaa korjata hyvät tuotteet,…
-
Turku Energia hakee toimenpidelupaa geotermistä laitosta varten porattaville lämpökaivoille
Turku Energia hakee yhteistyössä Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n kanssa toimenpidelupaa kahdelle Koroisten alueelle, Koroisten sähköaseman välittömään läheisyyteen porattavalle noin 7000 metriä syvälle lämpökaivolle geotermistä laitosta varten. Turku Energia laati geotermisen laitoksen rakentamisesta Turkuun aiesopimuksen energiayhtiö St1:n kanssa vuonna 2016. Lopullinen päätös laitoksen rakentamisesta Turkuun tehdään Espoossa meneillään olevan St1:n pilottihankkeen käyttöönoton jälkeen. Laitoksessa tuotettu geoterminen…
-
Leanheat laajentaa Ruotsin kiinteistö- ja kaukolämpömarkkinoille
IoT-pohjaisia tekoälyratkaisuja kaukolämmönohjaukseen kehittävä Leanheat laajentaa liiketoimintansa Ruotsin markkinoille. Yhtiö tuo laajasti käytössä olevan kaukolämmitteisten rakennusten sisälämpötilaa ja kosteutta valvovan IoT-ratkaisun ruotsalaisten kiinteistöomistajien ja kaukolämpöyhtiöiden saataville. Leanheat rakentaa Ruotsiin oman organisaation ja tavoittelee useita pilottihankkeita paikallisten kiinteistöyhtiöiden kanssa jo tulevana lämmityskautena. Suomessa perustettu Leanheat lisää merkittävästi rakennusten ja kaukolämpöyhtiöiden energiatehokkuutta ja kustannussäästöjä, luo paremman…
-
Tarjouspyyntö: Myllypuron kampuksen aurinkovoimalat
Hankinnan kohteena on Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n Myllypuron kampuksen aurinkovoimalat (myöhemmin ”Järjestelmä”) Järjestelmä hankitaan ns. Avaimet käteen -pakettina, paikoilleen asennettuna, täysin toimintakuntoisena ja tarkastettuna tarjouspyynnön liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Voimaloiden yhteenlasketun tehon tulee olla vähintään 124kWp Hankinnan kattohinta on 115 000€ ilman arvonlisäveroa. Laitteiden asennus ja käyttöönotto tulee tehdä viimeistään viikolla 16/2020. Hankinnan kohde on tarkemmin…
-
Energiajärjestelmiä maailmalle – Ahvenanmaa pilottina
Flexens Oy:n tavoitteena on tulla maailman johtavaksi kehittyneiden uusiutuvien ja joustavien energiajärjestelmien projektikehitysyhtiöksi. Vuosi sitten perustettu yhtiö voitti Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksessa seitsemän miljoonan euron pääomalainan liiketoimintansa rakentamiseen. CLIC Innovation on avoin innovaatioklusteri, jonka missio on auttaa läpimurtoteknologioiden kehittämisessä biotalouden, kierrätyksen ja energiajärjestelmien alueilla. Yhtiön omistajina on yli 40 Suomessa toimivaa suuryritystä ja suomalaista tutkimusorganisaatiota.…
-
Mikko Pääkkönen GreenEnergy Finland Oy:n toimitusjohtajaksi
Koko uransa uusiutuvan energiateknologian alalla toiminut perustajajäsen DI Mikko Pääkkönen on GEF:n uusi toimitusjohtaja. Mikko Pääkkönen on nimitetty GreenEnergy Finland Oy:n (GEF) toimitusjohtajaksi 1.10.2019 lähtien. Mikko Pääkkösen vastuulla on kehittää yhtiön organisaatiota ja liiketoimintaa strategisten kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. Yhtiön toimitusjohtajana toiminut Henrik Gayer jatkaa hallituksen jäsenenä. Mikko Pääkkönen on perustajajäsen ja yksi GEF:n omistajista. Hän…
-
Fortum luopuu kivihiilestä Espoossa jo vuonna 2025 – Espoo Clean Heat -projekti muuttaa kaukolämmön hiilineutraaliksi
Fortum ja Espoon kaupunki ovat sitoutuneet hiilineutraaliin kaukolämmön tuotantoon Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella toimivassa kaukolämpöverkossa 2020-luvun aikana. Nyt kehitystyötä kiihdytetään asettamalla uudeksi välitavoitteeksi kivihiilestä luopuminen vuoden 2025 aikana. Kiihdytettyä 2020-luvun hiilineutraalisuusprojektia kutsutaan nimellä Espoo Clean Heat. ”Fortumin päätös luopua kivihiilen käytöstä ja kaukolämmön muuttaminen hiilineutraaliksi on merkittävin ilmastoteko Espoossa. Espoon tavoitteena on olla…
-
Hiljaiset insinöörit pelastavat maailman
Insinööripalveluja tarjoava Rejlers kiihdyttää kasvuaan ja osti osan Neste Engineering Solutions Oy:stä – liikevaihto kaksinkertaistetaan vuoteen 2025 mennessä. Insinööripalveluja teollisuuden, energian, rakentamisen ja infran toimialoille tarjoava Rejlers vahvistaa merkittävästi projektipalveluja ja energiasektorin osaamistaan ostamalla merkittävän osan Neste Engineering Solutionsin liiketoiminnasta. Yhtiön palvelukseen siirtyy 1.10.2019 reilut 300 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Abu Dhabissa. Kaupan jälkeen…
-
Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa
Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa noin 1 700 m2:n aurinkolämpöjärjestelmän ja 200 m3:n lämpövaraston toimituksesta. Kyseessä on heinäkuussa uutisoidun tarjouskilpailun voiton ansiosta tehty sopimus. Fernwärme Ettenheim operoi kaukolämpöverkkoa, joka toimittaa lämpöä Stuttgartin lounaispuolella sijaitsevalle Ettenheimin kaupungille. Savosolarin uusi järjestelmä tulee vähentämään sekä kustannuksia että päästöjä aurinkolämmön korvatessa nyt käytettävän hakkeen ja…
-
Suomen suurimpiin kuuluvan sähkönmyyntiyhtiön perustaminen etenee
Lahti Energia Oy, Oulun Energia Oy, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy sekä nykyisen Oulun Sähkönmyynnin osakkaat Tornion Energia Oy, Haukiputaan sähköosuuskunta, Raahen Energia Oy, Rantakairan Sähkö Oy ja Tenergia Oy ovat allekirjoittaneet perustamissopimuksen sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoimintojensa yhdistämisestä. Osapuolet olivat jo aiemmin kesäkuussa tehneet esisopimuksen uusien yhtiöiden perustamisesta. Yhteisyritysten perustaminen…
-
Vantaan Energia lopettaa kivihiilen käytön vuonna 2022!
Vantaan Energia lopettaa kivihiilen käytön energiantuotannossa vuonna 2022. Kivihiili korvataan pääosin lisäämällä hyötykäyttöön kelpaamattoman jätteen, tuuli- ja aurinkoenergian sekä maalämmön osuutta tuotannossa. Käytännön toimenpiteistä merkittävin on Vantaan Energian jätevoimalan laajennus. Suomi on sitoutunut olemaan kivihiilivapaa viimeistään vuoteen 2029 mennessä. ”On hienoa päästä kertomaan hyviä ilmastouutisia. Ilmastokriisin pysäyttämiseksi tarvitaan suuria ja nopeita muutoksia. Meillä energia-alan yrityksillä…
-
St1 käynnistää maailman syvimpien geolämpökaivojen porauksen viimeisen vaiheen Otaniemessä
Energiayhtiö St1:n geolämmön pilottiprojektin viimeinen porausvaihe on alkamassa Espoon Otaniemessä. Viime vuonna ensimmäinen 6,4 kilometrin syvälämpökaivo porattiin valmiiksi ja toinen kaivo 3,3 kilometrin syvyyteen odottamaan vesistimulaation mallinnuksen tuloksia. Toisen kaivon loppuosan poraussuunnitelma on määritelty mallinnuksen perusteella ja sen poraus päästään aloittamaan syyskuussa. Laitos on valmistuessaan vuonna 2020 maailman syvin geotermisen energian lämmöntuotantolaitos, joka tuottaa lämpöä…