-
Lämpöpumppuala palasi kasvu-uralle
Rakentamisen, talouden ja yleisen mielialan alhosta sekä halvasta öljystä muutamia vuosia kärsinyt lämpöpumppujen myynti kääntyi taas nousuun. Viime vuonna myytiin yli 60 000 lämpöpumppua. Kuluttajat investoivat omia rahojaan niihin 350 miljoonalla. Lämpöpumppujen talojen ympäriltä otetun energian määrä nousi 0,6 TWh/vuosi. Lämpöpumppujen suosio isojen kohteiden lämmityksessä ja jäähdytyksessä kasvoi. Suomeen asennettujen lämpöpumppujen kokonaismäärä ylittää näinä päivinä…
-
Ekotehokas terassi -kilpailu käynnistyi
Helsingin kaupunki hakee uutta ja innovatiivista terassikonseptia, jolla voidaan pidentää terassikautta pohjoisissa olosuhteissa ekologisuudesta tinkimättä. Kaupunki on käynnistänyt Ekotehokas terassi -kilpailun, jossa tavoitellaan ensimmäisenä maailmassa ympäristönäkökulmat huomioon ottavan terassin mallia. Sen avulla halutaan tuoda ekologisuus ja kestävät energiavalinnat lähelle kuntalaisia Helsingin ravintolaterasseille ja kaupunkikuvaan. Ekotehokas terassi -kilpailuun voivat osallistua yritykset ja muut organisaatiot, insinöörit,…
-
Uusiutuva energia tuotantoennätykseen – lisääntyvä tuulivoimatuotanto ei uhkaa sähkön toimitusvarmuutta
Uusiutuvan energian tuotanto oli viime vuonna arviolta yli 130 terawattituntia ja osuus loppukulutuksesta tulee ylittämään 40 prosenttia. Eniten lisääntyi metsäteollisuuden jäteliemillä ja sivutuotteilla tuotettu energia, nämä edustavat yhteensä yli 60 prosenttia uusiutuvasta energiasta. Suhteellisesti eniten lisääntyi tuulisähkön tuotanto. Sen osuus sähkön käytöstä oli vajaat neljä prosenttia. Sähköjärjestelmämme kestää tällaisen määrän vaihtelevaa tuotantoa sekä tuoreessa energia-…
-
Uusiutuva, energinen Suomi 100 vuotta
Lähienergialiitto on mukana Suomi 100 -juhlavuodessa. Uusiutuva, energinen Suomi 100 vuotta -kampanja haastaa suomalaiset energian käyttäjät yrityksistä perheisiin ja taloyhtiöistä julkisiin toimijoihin lisäämään uusiutuvan energian käyttöä ja ottamaan käyttöön energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja. Tavoitteena on, että Suomen 100-vuotispäivään mennessä uusiutuva energia ohittaa fossiilisen energian Suomen tärkeimpänä energialähteenä. Lähienergialiitto ja sen jäsenet järjestävät tapahtumia, osallistuvat tilaisuuksiin,…
-
Pakkasilla takkalämmitys on sähköpulan kampittaja
Kovien pakkasten aikaan energian kulutus ylittää herkästi sen tuotannon Suomessa. Käynnissä on kampanjoita, joilla pyritään leikkaamaan sähkön kulutusta kovimpien kysyntäpiikkien aikana. Tämä tehdään laskemalla asunnon lämpötilaa. Jos kotona on varaava takka, kodin muita lämmönlähteitä voi huoletta säätää pienemmälle, eikä koti silti kylmene. Parilla puusylillisellä varaava takka luovuttaa säteilylämpöä jopa 24–36 tunnin ajan. Sähkökatkojen aikana takkalämmitys…
-
ELY-keskusten hoitamat energiatuet siirtyvät Tekesiin vuonna 2017
Pienten energiatukien käsittely, päätöksenteko ja hallinnointi siirtyvät vuoden 2017 alussa ELY-keskuksista Tekesiin. Käyttöehdot ja rahoitettaviksi hyväksyttävät kohteet säilyvät siirrossa ennallaan. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) käsittelee kuitenkin jatkossakin investointikustannuksiltaan yli viiden miljoonan euron hankkeet sekä uuden teknologian hankkeet. Vuonna 2017 uudet energiatukihakemukset tulee osoittaa Tekesille sähköistä asiointipalvelua käyttäen. Energiatukea tulee hakea ennen hankkeen aloittamista. Sähköinen asiointipalvelu…
-
K-ryhmästä Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja
Lähienergialiiton jäsenyritykset Solnet Green Energy ja Solarigo Systems ovat toimittamassa K-ryhmälle aurinkosähköjärjestelmiä, jotka tekevät K-ryhmästä Suomen suurimman aurinkosähkön tuottajan. Kesään 2017 mennessä K-ruokakauppojen yhteydessä toimii jo 15 aurinkovoimalaa. Uusien investointien myötä K-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä. Yhteensä K-ruokakauppojen katoilta löytyy jatkossa 15 aurinkovoimalaa, joissa aurinkopaneeleja on 13 489. Sähköä voimalat tuottavat…
-
Suomalaista aurinkovoimaosaamista Egyptiin
GreenEnergy Finland toimittaa suuren aurinkosähkövoimalaitoksen Egyptiin GreenEnergy Finland (GEF) ja Egyptian Technical Projects Company (TEPCO) tekivät 9.11.2016 sopimuksen 1,051 megawatin aurinkosähkövoimalaitoksen toimituksesta. Avaimet käteen -toimituksen hinta on noin miljoona euroa. GreenEnergy Finland vastaa suunnittelusta, hankinnoista ja rakentamisesta projektissa. Voimalaitos asennetaan Kairon läheisyydessä sijaitsevaan 6th of October Cityyn. Teollisuuslaitoksen katolle asennettava voimalaitos rakennetaan laadukkaista komponenteista, 3755:stä…
-
Savosolar on voittanut tarjouskilpailun aurinkokeräinkentän toimittamisesta Ystad Energille Ruotsissa
Savo-Solar on voittanut tarjouskilpailun aurinkokeräinkentän toimittamisesta Ystad Energille Ruotsissa – sopimus tarkentuu valitusajan umpeuduttua Savo-Solar on voittanut tarjouskilpailun uuden Ystad Arena -hallin katolle rakennettavan aurinkokeräinkentän toimittamisesta. Keräinkentän tilaaja on kaukolämpöyhtiö Ystad Energi AB. Tarjouskilpailuun liittyy kahden viikon valitusaika, jonka jälkeen käynnistetään neuvottelut varsinaisesta sopimuksesta. Tarjouskilpailun arvo on noin 70 tuhatta euroa, ja sopimuksen lopullinen…
-
Lähienergialiiton syyskokous pidettiin 17.11.2016
Lähienergialiiton sääntömääräinen syyskokous pidettiin 17.11.2016 Helsingissä. Kokouksen esityslistalla oli sääntömuutos, vuoden 2017 hallituksen kokoonpano, jäsenmaksut ja hyväksyttiin Lähienergialiiton tausta-aineisto ajankohtaiseen energia- ja ilmastopoliittiseen keskusteluun. Vuodelle 2017 valittiin uusi hallitus, jonka puheenjohtajan jatkaa professori Raimo Lovio. Jäsenmaksut vuonna 2017 säilyvät vuoden 2016 tasolla. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin ”Lähienergia – rakennamme puhtaan energian Suomea” -raportti, joka on…
-
GreenEnergy Finland toimittajaksi Suomen suurimpaan aurinkovoimaloiden yhteishankintaan
Lähienergialiiton jäsenyritys GreenEnergy Finland Oy (GEF) on voittanut tarjouskilpailun, joka koskee Suomen suurinta valtakunnallista aurinkovoimaloiden yhteishankintaa. Tilaus kattaa tällä hetkellä 82 aurinkovoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 1,2 MWp. Mukana on tässä vaiheessa 36 kuntaa ja kuntatoimijaa. Uudet organisaatiot voivat sitoutua sopimukseen koko nelivuotisen puitesopimuskauden ajan. Suurimmista kaupungeista sitoumuksensa ovat antaneet muun muassa Helsinki, Tampere,…
-
OptiWatti voittoon Kasvu Open startup-yritysten sarjassa
OptiWatti otti voiton Kasvu Open Gaselli Award, Nordic Award ja Start-up kisassa. Kasvu Open on Suomen suurin yritysten kasvun sparrausohjelma. Voittajat valikoituivat 79 finalistista. Finalistien joukko on puolestaan seuloutunut vuoden mittaan yli seitsemästäsadasta Kasvu Openiin kasvusuunnitelmansa lähettäneestä yrityksestä. Yritykset olivat eri toimialoilta ja eri puolilta maata. Vuoden aikana yritykset ovat saaneet kasvusuunnitelmilleen maksutonta sparrausta eri…
-
Joukon Voima voitti energia-alan startup-kilpailun
Energia 2016 -tapahtuman yhteydessä Tekesin ja Expomarkin järjestämän energia-alan startup-kilpailun voitti Joukon Voima. Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelman ja Expomarkin järjestämän kilpailun tarkoituksena oli nostaa esiin startup-yrityksiä, joilla on kasvupotentiaalia ja uutta tarjottavaa energia-alalle. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 26 ehdotusta, joista raati valitsi kymmenen yleisöäänestykseen. Neljän päivän aikana ääniä annettiin netin kautta ja Tekesin messuosastolla Tampereen Energiamessuilla yhteensä…
-
Työryhmä selvittää miten älyverkot voivat palvella sähköasiakkaita
Lähienergialiitolla on edustaja Työ- ja elinkeinoministeriö asettamassa työryhmässä, joka selvittää älyverkkojen mahdollisuuksia sähkömarkkinoille. Työryhmän tehtävänä on luoda yhtenäinen näkemys tulevaisuuden älyverkoista ja selvittää ja esittää konkreettisia toimia, joilla älyverkot voivat palvella asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille ja edistää yleisesti toimitusvarmuuden ylläpitoa. Työryhmään on kutsuttu laaja edustus koko toimialalta. Mukana on niin sähkön myyjien, jakelijoiden, kuluttajien, viranomaisten…
-
GreenEnergy Finland Oy on saanut merkittävän tunnustuksen Euroopan suurimmassa yrityskilpailussa
GreenEnergy Finland Oy (GEF) on valittu kansalliseksi voittajaksi edustamaan Suomea European Business Awards -kilpailussa (EBA). Valinnassa korostettiin GEF:in innovatiivisuutta, menestystä ja yritysetiikkaa. EBA nostaakin esiin menestyvien eurooppalaisten yritysten innovaatioita, osaamista ja parhaita toimintatapoja. Jo kymmenettä kertaa järjestettävä kilpailu on talouselämän, tiedemaailman, politiikan ja median kokeneiden vaikuttajien toteuttama ja houkutteli mukaan tänä vuonna yli 33,000 yritystä…
-
OptiWatti valittiin globaalin cleantech -kilpailun Suomen ehdokaslistalle
Lähienergialiiton jäsenyritys OptiWatti jatkaa menestyspolulla. Heinäkuussa OptiWatti valittiin yhdeksi Suomen ehdokkaaksi Later Stage Award kilpailuun. Later Stage Award on yksi maailman seuratuimpia cleantech-kilpailuja, jossa on nyt edetty kunkin maan kilpailuehdokkaiden nimeämisvaiheeseen. Kymmenessä eri kategoriassa voittoa tavoittelevat niin sanotut myöhemmän vaiheen cleantech-yritykset, jotka edustavat monipuolisesti puhtaan teknologian eri toimialoja, kuten jätehallintaa, kestävää rakentamista, kuljetusta ja energiatehokkuutta. Suomesta…
-
Savosolarin aurinkokeräimet ovat saavuttaneet Jelling Varmevaerkin laitoksella ennätyksellisen 5 kWh/m2:n tehon
Savo-Solar on toimittanut aurinkokeräinkentän Jelling Varmeværkille Tanskaan keväällä 2016. Kenttä otettiin käyttöön kesäkuun puolivälissä ja se on asiakkaan mittausten ja analyysien mukaan osoittautunut erinomaisen tehokkaaksi. Kentän ensimmäisessä osassa käynnistettiin energian tuotanto kesäkuun alussa, ja jo ensimmäisen viikonlopun aikana tuotannon määrä yhden päivän aikana oli 34 MWh. Tässä osassa kenttää on 461 koko kentän 1031…
-
Suomalaista sähköautojen latausosaamista Ranskaan: Virta ja Chago nostavat Loiren laakson latauspalvelut uudelle tasolle
Suomalaiset Chago ja Virta ovat tehneet merkittävän sopimuksen ranskalaisen, Loiren laaksossa toimivan energiasyndikaatin EneRSIEILin kanssa kattavan sähköautojen latauspalveluratkaisun toimittamisesta. Sopimukseen kuuluu Chagon toimittamat älykkäät latauslaitteet, latausverkon operointi sekä Virran latausliiketoiminnan teknologia-alusta. Yrityskonsortioon kuuluva paikallinen kumppani huolehtii asennuksista, ylläpidosta sekä asiakastuesta. Ensto-konserniin kuuluvan Chagon latauslaitteet valmistetaan Vernonissa, Ranskassa. Chagolla ja EneRSIEILillä on takanaan vuosien hyvä yhteistyö…
-
Lähienergialiiton uusin jäsen Tuusulan Rykmentinpuisto: vuoden 2020 asuntomessualueesta nollaenergia-alue
Kesäkuussa Lähienergialiiton jäseneksi liittyi Tuusulan Rykmentipuisto -projekti, joka järjestää 50. asuntomessut vuonna 2020. Tuusulan kunnan ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tavoitteena on kehittää vuoden 2020 Rykmentinpuiston asuntomessualueesta nollaenergia-alue. Noin kuuden hehtaarin kokoinen asuntomessualue sijaitsee entisen varuskunnan alueelle rakentuvalla Rykmentinpuiston asuinalueella, aivan Hyrylän keskustan tuntumassa. Asuntomessualue on osa suurempaa Rykmentinpuiston kokonaisuutta, ja koko Rykmentinpuiston alueelle tulee tulevaisuudessa…
-
Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden pk-yritykset työllistävät yhä kasvavan joukon ihmisiä ympäri maatamme
Uusiutuvan energian juhlapuheissa lupaavat usein lisää työpaikkoja. Maailman mittakaavassa se toteutuu: uusiutuva energia työllistää jatkuvasti suuremman joukon, vuonna 2015 työntekijöiden lukumäärä kasvoi 5%. Samaan suuntaan mennään myös Suomessa: uusiutuvan energian pk-yritykset työllistävät yhä kasvavan joukon ihmisiä ympäri maatamme. Kuluttajien kiinnostus puhtaisiin energiaratkaisuihin kasvaa, joka synnyttää uusia työpaikkoja Toimialasta riippumatta puhtaan energian ja energiatehokkuuden pk-yritykset palkkaavat väkeä, erityisesti myynti-…