Kuntia avustetaan vaihtamaan pois öljylämmityksestä – valtio kuittaa jopa 25 prosenttia kustannuksista

kaupunki katumaisema Turku

Kunnille tarjotaan 5.10.2020 alkaen uutta avustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja lämmitysmuodon muuttamiseen kestävämmäksi niiden omistamissa kiinteistöissä. Avustuksen määrä on 25 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista, kun kunta on liittynyt vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen. Muutoin avustus on 20 prosenttia. Yhteensä kuntien lämmitysremonttiavustukseen on varattu noin 15 miljoonaa euroa.
 

Lämmitysremonteilla elvytämme taloutta kestävästi ja otamme konkreettisia askelia kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tuplasimme avustuksen määrän alun perin suunnitellusta, jotta kunnat investoisivat kestävämpään lämmitykseen myös nyt, kun koronakriisi on vetänyt niiden talouden hyvin tiukille. Toivon, että kunnat tarttuvat tähän kädenojennukseen rivakasti”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kertoo.

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että fossiilisen öljyn lämmityskäytöstä luovutaan 2030-luvun alkuun mennessä, ja että julkinen sektori näyttää esimerkkiä siirtymällä kestävämpään lämmitystapaan jo vuoteen 2024 mennessä.

 

Askel kohti fossiilisista polttoaineista vapaata lämmittämistä

Uuden lämmitysjärjestelmän on käytettävä muuta kuin fossiilista polttoainetta. Avustettaviin kustannuksiin hyväksytään tavanomaiset lämmitysjärjestelmän muuttamisesta aiheutuneet suunnittelu-, purku-, kierrätys-, laite- ja asennuskustannukset.

Avustusta myönnetään vain kunnille ja kuntien omistamille liikelaitoksille.

Avustusta myönnetään 1.6.2020 alkaen syntyneisiin kustannuksiin. Avustusta ei myönnetä kustannuksiin, joihin hakijalle on jo myönnetty jotain muuta tukea.

Avustuksen myöntää ARA, jonka verkkosivuilta löytyy lisätietoja avustuksesta ja sen hakemisesta.

 

Lisätietoja

Avustus ja sen myöntäminen:
kehittämispäällikkö Marianne Jauhola, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, p. 029 525 0819, marianne.jauhola@ara.fi

Kestävä elvytys:
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Timo Juurikkala, p. 040 555 4013, timo.juurikkala@ym.fi

Rakennusten energiatehokkuus:
rakennusneuvos Pekka Kalliomäki, ympäristöministeriö, p. 0295 250 114, pekka.kalliomaki@ym.fi

 

Lähde YM tiedote ja ARA verkkosivut.

 

Ajankohtaista

Lämpöpumppumyynnissä hurjat, lähes 50 % kasvuluvut

Lämpöpumppujen myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 47 %. Eniten rynnivät ilmalämpöpumput lähes 70 %:n kasvulla, mutta myös maalämpöpumppujen, ilma-vesilämpöpumppujen ja poistoilmalämpöpumppujen myyntiluvut nousivat 10-15 %. Suomeen myytyjen lämpöpumppujen määrä lähentelee jo miljoonaa ja niillä tuotetaan jo 15 %, 10 TWh/a, Suomen rakennusten lämmityksestä. Tämän valtavan kuluttajien tekemän ilmastomuutoksen torjuntainvestoinnin suuruus on jo huikea 4 miljardia. […]