Lähienergialiitolta kannanotto energiatodistuslakia koskevaan kansalaisaloitteeseen

by

Suomen Lähienergialiitto julkaisi kantansa eduskunnan käsittelyyn etenevään energiatodistuslakia koskevaan aloitteeseen. Lue kannanotto tästä.

Liiton kannan mukaan energiatodistus ohjaa nykyisellään uudis- ja korjausrakentamista oikeaan suuntaan. Pieni E-luku lisää rakennusten arvoa, edesauttaa päästöjen vähentämisessä, hillitsee elinkaarikustannuksia, parantaa Suomen energiaomavaraisuutta ja kannustaa luomaan uusia rakentamisen innovaatioita, eli juuri sitä mitä Suomessa juuri nyt kaivataan. Lisäksi käyttäjien tottumusten vaikutukset kulutukseen ovat niin merkittäviä, ettei aloitteen vaatimuksen mukainen todelliseen kulutukseen perustuva energiatodistus olisi mielekäs.

Kansalaisaloite keräsi yli 60 000 allekirjoitusta. Aloite on luettavissa kansalaisaloite.fi-sivustolla.

Tutustu myös tähän

Tuulivoimalat

Energian kokonaiskulutus pysyi vuonna 2023 vuoden 2022 kulutuksen tasolla

Fossiilisten polttoaineiden käyttö jatkoi laskuaan, mutta myös uusiutuvan energian käyttö väheni, vaikka tuulisähköä tuotettiin noin neljännes enemmän kuin vuotta aiemmin. Ydinvoimalla tuotettu sähkö lisääntyi kolmanneksella ja sähkön nettotuonti väheni merkittävästi. Uusiutuvista eniten vähenivät puupolttoaineiden ja muiden uusiutuvien käyttö. Suomessa kulutettiin energiaa viime vuonna arviolta 360 terawattituntia, josta sähköä oli noin 80 terawattituntia. Arvio perustuu Tilastokeskuksen […]