Lähienergialiiton uutiskirje 5/2021: Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta

Savosolar

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Toukokuu tarjosi mm. Jussi Hirvoselle lämpöpumpualan korkein kansainvälinen palkinto. Sähkövarastojen käyttö etenee Elenian sähkönjakelun turvaamisessa. Vaihtelevaan uusiutuvaan tuotantoon perustuva energiajärjestelmä edellyttää joustokapasiteettia ja takuita energian riittävyydestä. Kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa Suomen vihreää siirtymää yhteensä yli miljardilla eurolla. Hallitus päätti tie-, meri- ja lentoliikenteen päästöjen vähennyskeinoista.

Tulevia tapahtumia

Kaikille avoin ja maksuton webinaari Energia-alan vallankumousta vauhdittaa Ahvenanmaalla Flexensin synnyttämä ekosysteemi 16.6.2021. Energiamurros vaatii useiden eri toimijoiden – yritykset, yhteisöt, kunnat, viranomaiset jne. – yhteistyötä. Tämän yhteistyön käynnistyminen vaati työtä ja yksi keinoista on rakentaa energia-alan ekosysteemi. Aihetta käsitellään webinaarissa Flexens Oy Ab:n tarinan avulla. Heidän tavoitteena on synnyttää konsepti omavaraisesta ja uusiutuvalla energialla toimivasta yhteiskunnassa. Demokohteena heillä on Ahvenanmaa. HUOM! Linkki webinaariin lähetetään ainoastaan ennakkoon ilmoittautuneille.

Vauhtia kansalaisten energiayhteisöihin 13.7.2021 SuomiAreena (keskustelu striimataan MTV:n studiosta). Keskustelun moderoi kansanedustaja, eduskunnan energiaremonttiryhmän puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok) ja aiheesta keskustelemassa ovat professori Pertti Järventausta (Tampereen yliopisto), työelämäprofessori Mikko Jalas (Lumituuli Oy:n hallituksen jäsen), asiakas- ja sidosryhmäpäällikkö Sanni Harala (Elenia verkko Oyj), energia-asiantuntija Anssi Kainulainen (MTK), johtava asiantuntija Petri Pylsy (Kiinteistöliitto) ja professori Eva Heiskanen (Helsingin yliopisto).

Kaikki puhtaan energian ja golfin ystävät tervetuloa! Lähienergialiitto järjestää ensimmäisen Lähienergia Open -golfkilpailun torstaina 12.8.2021 Nurmijärvi Golf -kentällä. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden tutustua lajiin pron opastuksella.

Poimintoja lähienergia-alan viimeaikaisesta toiminnasta

Sähkövarastojen käyttö etenee Elenian sähkönjakelun turvaamisessa. Verkkopalveluyhtiö Elenian hanke hyödyntää sähkövarastoja sähkönjakelun turvaamisessa etenee. Uudeksi innovaatiokumppaniksi akustoratkaisujen hyödyntämisessä Elenia on valinnut kotimaisen Merus Powerin jo aiemmin mukana olleen Fortumin kanssa.

Gasum ja Stora Enso näyttävät yhdessä esimerkkiä kiertotaloudesta. Merkittävät hiilidioksidipäästöjen vähennykset ja hyvä polttoainetalous ovat kasvattaneet nesteytetyn biokaasun suosiota raskaan liikenteen käyttövoimana. Gasum ja Stora Enso ovat nyt kehittäneet fiksun tavan tuottaa nesteytettyä biokaasua Stora Enson Ruotsin Nymöllassa sijaitsevan paperitehtaan jätevedestä. Investointi on ensimmäinen laatuaan, ja se on jo innostanut muitakin ottamaan askeleita kohti kiertotaloutta.

Pientuotannon tuntinetotus on otettu käyttöön Järvi-Suomen Energian verkossa. Järvi-Suomen Energian jakeluverkossa siirryttiin 22.4. käyttämään tuntinetotusta sähkön pientuottajien kulutuksien laskennassa. Asiakkaalle netotukset näkyvät 12.-19.4. alkaen niin laskutustiedoissa kuin asiointipalvelussa. Jotta pientuottaja voi liittyä automaattisesti netotuksen piiriin, täytyy hänen ensin tehdä sopimus tuotetun sähkön myymisestä sähkönmyyjän kanssa.

IEA:n lämpöpumppukonferenssi Koreassa myönsi arvostetun Peter Ritter von Rittingerin lämpöpumppupalkinnon Suomen lämpöpumppuliitto SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvoselle. Peter Ritter von Rittingerin kansainvälinen lämpöpumppupalkinto on lämpöpumpualan korkein kansainvälinen palkinto.

Lämpöpumppujen, konesalien ja sähkökattiloiden sähköveroalennukselle tukea selvityksestä. Selvityksen mukaan veronalennukset lisäisivät kiinnostusta erilaisten hiilineutraaliutta edistävien ratkaisujen laajempaan käyttöönottoon. Kaukolämmön hintaan muutoksella ei arvioida olevan juurikaan vaikutusta.

Aurinkoenergian optimointiin ja energian kokonaishallintaan uusi teknologia – kiinteistönomistaja voi pian varastoida omaa sähköntuotantoaan ja korvata ostosähköä tekoälyohjatusti. Aurinkopaneelien älyohjaus tekee itse tuotetun sähkön käytöstä ja varastoinnista helppoa ja kannattavaa. Energiansäästöön ja lämmityksen huonekohtaiseen ohjaukseen ja optimointiin erikoistuneen OptiWatin innovaatio mahdollistaa ylijäämäsähkön ohjaamisen kiinteistön energiaa varastoiviin kohteisiin kuten kiinteistöakkuun, vesivaraajaan, lattialämmitykseen tai sähköauton lataukseen. Näin aurinkoenergia saadaan osaksi kiinteistöjen kokonaisvaltaista energianhallintaa ja ennakoivaa ohjausta.

Yhteistyösopimus OptiWatti ja TAHKO.com: Tahko lähtee automatisoimaan kiinteistöjen lämmitystä. Tahkon kiinteistöomistajat voivat pian säästää 40 prosenttia lämmitysenergiasta. Tahkon alueen keskusvaraamo TAHKOcom ja Kuopion Voimatel-konserniin kuuluva OptiWatti Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen energiaa säästävän etäohjaustekniikan jälleenmyynnistä.

Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa. Toimitettavan järjestelmän arvo on noin 500 tuhatta euroa. Järjestelmän toimituksen odotetaan tapahtuvan syksyllä 2021 ja sen on tarkoitus olla toiminnassa tämän vuoden loppuun mennessä.

Energiansäästöt ja ympäristöystävällisyys saivat valitsemaan Wattisen. Pirkkalalainen taloyhtiö puntaroi älylämmityspalvelun hankintaa yli vuoden ajan, kunnes tapaaminen DNA:n Wattisen edustajan kanssa sinetöi päätöksen palvelun hankinnasta. Pirkkalalaisen Taloyhtiö As Oy Pirkkalan Kyöstintie 2:n vuoden mittainen prosessi saa pian päätöksensä, kun asukkaat saavat viimein uuden DNA:n Wattisen käyttöönsä.

Keskiviikkona 27.5.2021 julkistettu Kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa Suomen vihreää siirtymää yhteensä yli miljardilla eurolla ja vipuvaikutuksineen sen arvioidaan saavan liikkeelle ilmastotyöhön jopa neljä miljardia euroa. Suomi suuntaa puolet kaikesta elpymisvälineen kautta kanavoitavasta rahoituksesta vihreään siirtymään. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

Hallitus päätti tie-, meri- ja lentoliikenteen päästöjen vähennyskeinoista. Valtioneuvosto teki 6.5.2021 periaatepäätöksen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä eli fossiilittoman liikenteen tiekartasta. Kolmivaiheisen suunnitelman tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Suunnitelma koskee erityisesti tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Valtioneuvosto teki periaatepäätökset myös meri- ja sisävesiliikenteen ja lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä.

Vierasblogi-sarja sai kuukauden aikana uutta sisältöä. Vaihtelevaan uusiutuvaan tuotantoon perustuva energiajärjestelmä edellyttää joustokapasiteettia ja takuita energian riittävyydestä. Tampereen yliopiston koordinoimassa EL-TRAN-hankkeessa on mallinnettu Suomen sähköenergiajärjestelmän toiminnallisuutta vuosina 2030 ja 2050 neljän eri skenaarion avulla.  Skenaarioiden pohjana ovat Suomen sähköenergiajärjestelmän nykyinen rakenne ja jo tiedossa olevat vuoteen 2025 ulottuvat investoinnit muun muassa tuulivoiman tuotantoon.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta. RSS syöte ei ole enää tarjolla (28.4.2021 jälkeen).

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

aurinkosähkö GEF

Mikko Pääkkönen GreenEnergy Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

Koko uransa uusiutuvan energiateknologian alalla toiminut perustajajäsen DI Mikko Pääkkönen on GEF:n uusi toimitusjohtaja.   Mikko Pääkkönen on nimitetty GreenEnergy Finland Oy:n (GEF) toimitusjohtajaksi 1.10.2019 lähtien. Mikko Pääkkösen vastuulla on kehittää yhtiön organisaatiota ja liiketoimintaa strategisten kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. Yhtiön toimitusjohtajana toiminut Henrik Gayer jatkaa hallituksen jäsenenä. Mikko Pääkkönen on perustajajäsen ja yksi GEF:n omistajista. Hän […]