Lähienergialiiton uutiskirje 6/2020: Maailman ensimmäinen teollisuuskokoluokan power-to-X-to-power pilottivoimalaitos

metsä puita

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Kesäkuu tarjosi mm. Vantaan Energia rakentaa geotermisen maalämpölaitoksen. Gasumin asiakastyytyväisyyskyselyssä kiiteltiin kaasuauton edullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Savosolar voittanut tarjouskilpailun kahdesta aurinkolämpöjärjestelmästä NewHeatille Ranskaan. Uusi selvitys: Taloyhtiöissä miljardien eurojen liiketoimintamahdollisuudet ilmastoviisaille palveluille 2020-luvulla.

Tulevia tapahtumia

Lähienergialiitto ei järjestänyt tilaisuuksia keväällä 2020 koronapandemian ja liikkumisrajoitusten takia. Syksyn tilanne tarkentuu kesän aikana.

Suomen tuulivoimayhdistys järjestää perinteisen Wind Finland tilaisuuden 7.10.2020 Helsingissä.

Poimintoja Lähienergialiiton viimeaikaisesta toiminnasta

Maailman ensimmäinen integroitu power-to-X-to-power -vetykaasuturbiinin esittelylaitos. Siemens on mukana neljän muun eurooppalaisen yhtiön ja neljän yliopiston HYFLEXPOWER-yhteisprojektissa, jossa toteutetaan maailman ensimmäinen teollisuuskokoluokan power-to-X-to-power -pilottivoimalaitos. Projektin tarkoituksena on osoittaa, että uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä voidaan varastoida vetyyn ja muuttaa se takaisin sähköksi, ja siten korvata jopa 100 prosenttia sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa käytetystä maakaasusta.

Uusi selvitys: Taloyhtiöissä miljardien eurojen liiketoimintamahdollisuudet ilmastoviisaille palveluille 2020-luvulla. Taloyhtiöiden kiinnostus rakennusten ilmastovaikutusten vähentämiseen on kasvussa. Selvitys tarjoaa palveluja tuottaville yrityksille vinkkejä yleisimpien kompastuskivien ylittämiseen palvelujen markkinoinnissa taloyhtiöille. Esimerkiksi isännöintiyritykset, huoltoyritykset, energiayritykset ja korjausrakentajat ovat hyvässä asemassa tarjoamaan uusia palveluita taloyhtiöille sekä olemaan osana niiden tuottamista.

Savosolar voittanut tarjouskilpailun kahdesta aurinkolämpöjärjestelmästä NewHeatille Ranskaan. Newheat SAS tulee omistamaan rakennettavat järjestelmät ja myy niissä tuotettua lämpöä Narbonnen ja Ponsin kaukolämpöyhtiöille. Nämä hankkeet lisäävät Savosolarin aurinkolämpölaitosten määrän Ranskassa seitsemään.

Gasumin asiakastyytyväisyyskyselyssä kiiteltiin kaasuauton edullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Yli neljä viidestä kaasuautoilijasta suosittelisi kaasua käyttövoimana lähipiirilleen ja tuttavilleen. Kaasuautoilun tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä lähes 90 prosenttia kaasulla autoilevista uskoo kaasuautoilun suosion kasvavan tulevaisuudessa. Se koetaan sekä ympäristöystävälliseksi että edulliseksi vaihtoehdoksi.

Vantaan Energia rakentaa geotermisen maalämpölaitoksen. Laitoksessa syntyvä puhdas ja täysin uusiutuva lämpö ohjataan Vantaan kaukolämpöverkkoon ja myydään maalämmöstä kiinnostuneille asiakkaille. Laitoksen rakentamisesta vastaa Quantitative Heat, ja se otetaan käyttöön vuoden 2021 alussa.

Aurinkosähkön yllättävät hyödyt. Aurinkosähkö ei ole pelkkää sähköä. Positiivisen mielikuvan takia aurinkosähkö on myös hyvä keino brändin rakentamiseen. Aurinkosähkön avulla on mahdollista esimerkiksi kasvattaa liikevaihtoa, parantaa omaa imagoa, tai syventää asiakasuskollisuutta. Lue mitä yllättävää hyötyä Särkänniemi, Paulig ja ravintola Faro ovat saaneet Solnetin aurinkosähkön avulla.

Nordic Waterproofing hankkii allekirjoittamansa sopimuksen myötä 25 % Playgreen Finland Oy:n – aurinkoenergiaratkaisujen myynti- ja asennuspalveluita tarjoavan yrityksen – osakekannasta. Playgreenin myynti vuonna 2019 oli 3,3 MEUR ja se työllisti 22 henkilöä. Nordic Waterproofing Groupilla on myös optio hankkia 55 % lisää yrityksen osakekannasta kahden vuoden kuluessa.

Lumme Energia vahvistaa Solarigon kasvua. Lumme Energia Oy uskoo vahvasti Suomen johtavan aurinkovoimaloiden rakennuttajan ja aurinkosähkön tuottajan Solarigo Systems Oy:n tulevaisuuden näkymiin. ”Vahvistaaksemme kasvun rakentamista, lisäämme taloudellista panostamme Solarigossa” kertoo Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtoranta.

Alustaratkaisu talotekniikan hallintaan – Seinäjoen Kaupunki ja Talotohtori. Seinäjoen Kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan toimitiloissa on viime aikoina tehty uusia linjauksia modernin teknologian hyödyntämisestä kiinteistöjen kustannus- ja energiatehokkuuden parantamiseen sekä sisäilmaolosuhteista huolehtimiseen.

Vierasblogi-sarja sai kuukauden aikana uutta sisältöä. Vuonna 2030 17% tuulivoimasta ja 21% aurinkovoimasta uskotaan olevan energiayhteisöjen tuottamaa, ja vuonna 2050 45% kaikesta EU:n tuottamasta sähköstä voi olla peräisin energiayhteisöjen voimaloista. Näistä asetelmista Joonas Söderholm lähti tutkimaan, osana Flexens Oy Ab:n hallinnoimaa Smart Energy Åland -projektia, kuinka energiayhteisöjä voitaisiin kehittää Suomeen ja Ahvenanmaalle, käyttäen Kökarin saarta esimerkkinä. Kirjoitus pohjautuu hänen pro gradu -työhön. Energiayhteisöjen kehittäminen vaatii tukea ja tarjoaa mahdollisuuksia useille toimijoille. Jos olet kiinnostunut julkaisemaan kirjoituksia lahienergia.org -sivustolla, ota yhteys minuun.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

savosolar aurinkokeräin

Savosolar 1-6/2018: Liikevaihto ja markkinat kehittyivät myönteisesti, liiketulos edelleen negatiivinen

Savosolarin tammi-kesäkuun 2018 liikevaihto oli 1,3 miljoonaa euroa, joka on noin kaksinkertainen edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikevaihtoa kasvattivat onnistuneesti edenneet projektimme erityisesti Ranskassa ja Tanskassa. Vertailukaudella ja koko vuonna 2017 liikevaihto jäi odotettua pienemmäksi, mikä johtui markkinakysynnän hetkellisestä pysähtymisestä. Euroopan suurimmalla markkinalla Tanskassa investoinnit jäivät tuolloin odottamaan valtion tukipäätöksiä, ja monet näistä projekteista ovat […]