Lähienergialiiton uutiskirje 9/2021: SCA ja St1 ovat perustaneet biopolttoaineiden tuotantoon ja myyntiin keskittyvän yhteisyrityksen

Tehdas putkisto

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Syyskuu tarjosi mm. seuraavaa:  Vantaan Energia, YIT ja AFRY suunnittelevat maailman suurimman lämmön kausivaraston rakentamista allianssimallilla. TSE:n Naantalin voimalaitoksen alueelle kaavaillaan rakennettavaksi vedyn tuotantolaitosta. CapMan Infra ja St1 ovat sopineet yhteistyöstä maalämpöinvestointien vauhdittamiseksi Suomessa.

Tulevia tapahtumia

Vuoden lähienergia 2021 -kilpailun kilpailuaika on 1.7.2021 – 31.10.2021. Vuoden lähienergiaidea -palkinto on Lähienergialiiton järjestämä kilpailu. Palkinnon jakamisen tavoitteena on tuoda julkisuuteen uusia, puhtaaseen energiaan liittyviä lähienergiaideoita, jotka lisäävät puhtaan energian hyödyntämistä, työllisyyttä ja taloudellista toimintaa.  Kilpailuun voivat osallistua yritykset, yhdistykset, yhteisöt ja yksittäiset ihmiset.

Keskiviikko 27.10.2021 klo 14-15 : St1 Lähilämpöä rakennusliikkeille webinaari. Tule kuuntelemaan palveluista rakennusliikkeille, joka mahdollistaa uudiskohteissa kaukolämpöä edullisemman vaihtoehdon ilman perinteistä investointia.

Poimintoja lähienergia-alan viimeaikaisesta toiminnasta

SCA ja St1 ovat perustaneet biopolttoaineiden tuotantoon ja myyntiin keskittyvän yhteisyrityksen, josta kumpikin osapuoli omistaa 50 prosenttia. SCA tulee toimittamaan mäntyöljyä yhteisyritykselle, johon se investoi noin 0,6 miljardia Ruotsin kruunua. Yhteisyritys tulee omistamaan 50 prosenttia St1 Gothenburg Biorefinery AB:stä, joka investoi parhaillaan kokonaiskapasiteetiltaan 200 000 tonnin biojalostamoon, kokonaisinvestoinnin ollessa noin 2,5 miljardia Ruotsin kruunua.  Uusi biojalostamo otetaan käyttöön vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä.

Helsingin keskustan ytimessä, eduskuntatalon valvovan silmän alla komeileva Musiikkitalo on saanut katolleen näyttävän aurinkovoimalan. Julkisia rakennuksia koskevat hankintasäädökset sekä tiukat julkisivu- ja turvallisuusvaatimukset toivat voimalahankkeeseen uudenlaisia pohdinnan paikkoja – mutta eivät mitään sellaista, mitä kokonaisvaltaisiin aurinkosähköratkaisuihin erikoistunut Solnet ei olisi kyennyt toimittamaan.

Pyhäsalmen pumppuvoimalaitoshankkeelle tulossa uusiutuvan energian investointitukea 26,3 miljoonaa euroa. Hallituksen raha-asiainvaliokunta on puoltanut 2.9.2021 päätösluonnosta uusiutuvan energian investointituen myöntämisestä Suomen Energiavarasto Oy:lle pumppuvoimalaitoksen rakentamiseen Pyhäjärvelle Pyhäsalmen käytöstä poistuvaan kaivokseen.

Vantaan Energia, YIT ja AFRY suunnittelevat maailman suurimman lämmön kausivaraston rakentamista allianssimallilla. Miljoonan kuution kokoinen lämmön kausivarasto on maan alle sijoittuva varasto, jonka kapasiteetti vastaa keskikokoisen suomalaiskaupungin vuosittaista lämmöntarvetta. Kausivarasto on merkittävässä roolissa, kun fossiilisista polttoaineista luovutaan energiantuotannossa Vantaan alueella jo vuoteen 2026 mennessä. Lisäksi se tukee osaltaan tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

TSE:n Naantalin voimalaitoksen alueelle kaavaillaan rakennettavaksi vedyn tuotantolaitosta. Tämänhetkisen arvion mukaan hanke voisi toteutua aikaisintaan vuoden 2023 aikana. Elomaticin perustama kehitysyhtiö GreenH2ub ja Turun Seudun Energiatuotanto Oy (TSE) ovat solmineet aiesopimuksen, jossa osapuolet selvittävät vihreän vedyn tuotantolaitoksen rakentamista TSE:n Naantalin voimalaitoksen alueelle. Tarkoituksena on tuottaa vetyä meri- ja raskaan liikenteen polttoaineeksi, jonka sivutuotteena syntyvää hukkalämpöä hyödynnettäisiin kaukolämpönä.

CapMan Infra ja St1 ovat sopineet yhteistyöstä maalämpöinvestointien vauhdittamiseksi Suomessa. Osana järjestelyä CapMan Nordic Infrastructure I -rahasto hankkii St1 Lähienergia Oy:n omistaman maalämpölaitosportfolion, ja rahoittaa uusien kestävällä tavalla energiaa tuottavien maalämpölaitosten investointeja maanlaajuisesti.

Vantaan Energian jätevoimalan laajennushanke etenee alkuperäisen suunnitelman mukaisessa aikataulussaan. Ensitulet uuden voimalan jätekattilaan on tarkoitus sytyttää kesällä 2022. Vantaan Energian tavoitteena on luopua fossiilista polttoaineista energiantuotannossa vuoteen 2026 mennessä ja olla hiilineutraali vuonna 2030. Jätevoimalan laajennuksen käyttöönoton lisäämä kapasiteetti jätteen energiahyötykäytölle mahdollistaa osaltaan sen, että Vantaan Energia voi luopua kivihiilen käytöstä energiantuotannossa jo vuonna 2022.

Sykli ja Laatukeskus perustavat yhteistyössä uudenlaisen kiertotalouden edistämiseen tähtäävän koulutusohjelman.  Kiertotalousverkosto palveluna -kumppanuus laajentaa erityisesti pk-yritysten kiertotalouden osaamista koulutusten, datan seuraamisen sekä verkostoyhteistyön avulla.

Mikä yhdistää järkevää sähkönkäyttöä kotona, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja varmaa sähkönjakelua? Vastaus on älykäs sähköverkko. Tekoälyllä ryyditetty sähköverkko on moniulotteinen kokonaisuus, joka vaikuttaa niin sähkönkäyttäjiin kuin yhteiskuntaan. Suomessa älykkään verkon rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvä osaaminen on kansainvälisellä tasolla huippuluokkaa, eikä aivan helpolla löydy toista maata, joka olisi yhtä hyvä niin laajalla rintamalla.

Suomella on kunnianhimoiset tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämisessä. Tämä pätee myös sähköntuotantoon, jossa yhä enemmän sähköä tuotetaan uusiutuvalla tuuli- ja aurinkovoimalla. Älykkään sähköverkon ansiosta hajautetusti tuotettua energiaa pystytään siirtämään verkkoon ilman teknisiä rajoituksia. Uusiutuvan energian käytöllä sähköntuotannossa on omat erityispiirteensä. Toisaalta auringonpaisteen ja tuulen loppumista ei tarvitse pelätä, mutta toisaalta niiden saanti riippuu sääolosuhteista. Epätasainen tuotanto vaatii vahvan, älykkään sähköverkon.

Gasum ja Outokumpu ovat allekirjoittaneet uuden 10 vuoden sähkönhankintasopimuksen uusiutuvasta tuulienergiasta. Sopimuksella saatava tuulivoimaenergia kattaa lähes kokonaan Outokummun Kemin kaivoksen sähkönkulutuksen. Sopimuksen mukaan toimitukset alkavat kesällä 2023.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta. RSS syöte ei ole enää tarjolla (28.4.2021 jälkeen).

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Ajankohtaista

Älyverkkotyöryhmän ehdotusten tavoitteena asiakaskeskeinen ja joustava sähköjärjestelmä

TEM älyverkkotyöryhmän loppuraportti ehdottaa lisää toimintamahdollisuuksia erilaisille energiayhteisöille, kuten taloyhtiöille sähkön hajautettuun tuotantoon, sähkövarastojen omistaminen ja käyttö kilpailluksi liiketoiminnaksi, asiakkaille mahdollisuus vaikuttaa sähkönsiirtomaksuun, ja nykyinen verkkoyhtiöiden jäykkä kulutusjousto kilpailluksi toiminnaksi. Lähienergialiitto yhtyy lähes kaikkiin ehdotuksiin ja ehdottaa kolmea kilpailua ja kuluttajan asemaan parantavaa muutosta.    TEM:n älyverkkotyöryhmän loppuraportti luovutettiin 24.10.2018 asunto-, energia ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle. Ilmastohaasteisiin […]