Lämmityksen optimointi automatisoi sähkön säästön – ”Merkittävä leikkaus energiakuluihin”

by

Optiwatti

Fiksu energiansäästö ei tarkoita palelemista kylmässä talossa ja pattereiden säätämistä käsin. Sähkölämmityksessä voi säästää helpomminkin. Rajusti nousseet sähkölaskut ovat sähkölämmittäjille iso murheenkryyni. Suomessa on yli puoli miljoonaa sähköllä lämmitettävää pientaloa, joissa kaivataan kuumeisesti energiakustannusten nousua helpottavaa ratkaisua käsillä olevassa energiakriisissä.

 

Kasvava joukko sähkölämmittäjiä on löytänyt ratkaisun, jolla on saatu merkittävä leikkaus energiakuluihin. Kyseessä on tekoälyohjattu lämmityksen optimointi, jolla ohjataan huonelämpötiloja käyttötarpeen mukaisiksi ja leikataan hukkalämmityksen osuus kellontarkkoina ajankohtina vajaakäytöllä olevissa tiloissa. Kaikki automaationa”, kertoo teknologian kehittäneen OptiWatin toimitusjohtaja Mikko Heinonen, joka toimii myös emoyhtiö Voimatelin vt. toimitusjohtajana.

Bonuksena saadaan pörssisähkösopimuksissa ohjattua kulutusta vuorokauden halvimmille tunneille. Optimoinnilla on saavutettu jopa 40 prosentin säästöjä asumismukavuudesta tinkimättä.

 

Sähkölämmittäjille saatavilla merkittävä leikkaus energiakuluihin

Kaikki energiatehokkuutta parantavat ratkaisut ovat nyt tarpeen”, sanoo Heinonen ja kannustaa niin kuluttajia kuin yrityksiä ja kuntia teknologian käyttöönottoon energiankulutuksen leikkaamiseksi.

OptiWatti on kiinteistöön jälkiasennettava langattomasti toimiva järjestelmä, joten kevyillä saneeraustoimilla saadaan iso harppaus energiatehokkuuteen.

Lämmitys on suurin energiakulu ja tärkein ohjattava kohde, mutta samalla saadaan automatisoitua lämminvesivaraajan lämmitysajankohta ja ilmalämpöpumpun ohjaus. Moni käyttää älyohjausta myös auton lämmityksen ja sähköauton latauksen ajoitukseen sekä aurinkoenergian tuotannon optimointiin.

Vaikka OptiWatin kanssa liikkeelle lähdettiin kuluttajien palvelemisesta, tänä päivänä merkittävän asiakaskunnan muodostavat kunnat, seurakunnat ja matkailuala. Lisäksi olemme rakentaneet palvelua teollisuuden tarpeisiin, täydentävänä teknologiana kiinteistöautomaation rinnalle”, mainitsee Heinonen.

 

Lisätiedot

Mikko Heinonen. Vt. toimitusjohtaja Voimatel Oy, toimitusjohtaja OptiWatti Oy. Puh: 044 793 9836, mikko.heinonen@voimatel.fi

 

Lähde Voimatel tiedote.

 

Ajankohtaista

Savosolar aurinkolämpö

Savosolar ja meksikolainen yhtiö Jorgensen aloittavat yhteistyön

Savo-Solar on allekirjoittanut sopimuksen meksikolaisen Jorgensen -yhtiön kanssa saadakseen jalansijaa latinalaisen Amerikan aurinkolämpöenergialaitosten markkinoilla, joissa on valtava potentiaali. Sopimus antaa Jorgensenille yksinoikeuden myydä ja toimittaa Savo-Solarin tuotteita ja ratkaisuja Meksikossa, Perussa ja Chilessä.   Jorgensen-yhtiöllä on osaavat ja ammattitaitoiset resurssit. Flemming Jørgensenillä, Jorgensen-yhtiön toimitusjohtajalla on vankka kokemus suurten aurinkolämpöjärjestelmien asennuksesta kaivosyhtiöille Latinalaisella Amerikassa. Hän tuntee […]