Lämpöpumppuvuosi alkoi hyvin. Kasvua viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna oli 13%.

ilma-vesilämpöpumppu, kuva Lämpöykkönen

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan suurimmat 60% kasvuluvut saavutettiin ilma-vesi lämpöpumpuilla. Ilahduttavaa oli myös maalämpöpumppujen myynnin kasvun jatkuminen. 27% kasvu näkyi erityisesti isoissa kohteissa. Moni kerrostalon tai muun ison kiinteistön kaukolämpö- tai öljylämmitys on saanut väistyä lämpöpumppujen tieltä. Myös ilmalämpöpumppujen myynti lisääntyi 8% huolimatta viime vuoden kovista kasvuluvuista. Pientalojen rakentamismäärän tasaantuminen näkyi poistoilmalämpöpumppujen määrän pysymisenä ennallaan.

 

Viime vuosihan oli lämpöpumppualalla hurja kasvuvuosi. 30%:n kasvulla saavutettiin noin 100 000 lämpöpumpun vuosimyynti. Lämpöpumppualan vuosittaiset investoinnit ovat 600 miljoonan luokkaa, pääosin kuluttajien tekeminä. Niillä tuotetaan joka vuosi lisää noin 1 TWh puhdasta, polttamisesta vapaata lämmitys- ja jäähdytysenergiaa. Suomen miljoonan lämpöpumpun tuotanto on yli 10 TWh/a eli 15% asuin- ja palvelurakennusten lämmitysenergiasta.

 

Koronaelvytykseen lämpöpumpuilla

Ainakaan vielä ensimmäisellä neljänneksellä emme nähneet Koronaepidemian vaikutusta lämpöpumppumyyntiin, mutta uskomme, että vaikutuksia tulee”, kertoo SULPUn toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen. Mutta lämpöpumppuala on oivallinen sektori myös koronaepidemian aikaiselle tai jälkeiselle vihreälle elvytykselle.

Jussi Hirvonen lähettää terveisinä valtiovallan koronaelvytyksen mietintöihin. Muutama yksinkertainen, kustannustehokas toimenpide kuten

  • kotitalousvähennyksen kasvattaminen energiaremontteihin,
  • nykyisen energia-avustuksen yksinkertaistaminen ja kohdistaminen suoremmin ja selkeämmin esimerkiksi öljylämmityksestä luopumiseen ja kerrostalojen poistoilman talteenottoon,
  • vihreiden rahoitus- ja vakuusinstrumenttien luominen toisivat nopeasti vuosittain satojen miljoonien arvosta lisäinvestointeja.

Lämpöpumppuala reagoi nopeasti, koska

  • toiminnan sisältöä ja tuotteita ei enää tarvitse keksiä,
  • se on jo volyymiltaan isoa, työvoimavaltaista, kotimaista, varsin paikallista,
  • ei vaadi pitkiä hankesuunnitelmia ja
  • ala on jo sinälläänkin varsin kilpailukykyistä.

 

3 miljardin reaalipotentiaali pelkästään öljylämmityksessä ja kerrostalojen poistoilmassa

Potentiaalia lämpöpumpuille on. Suomessa on esimerkiksi noin 150 000 öljylämmittäjää. 38 000 kerrostaloa päästää 23-asteista poistoilmaa katolle talollisen kahdessa tunnissa sellaisenaan ympäri vuoden. Jos vaikka 100 000 öljylämmittäjää innostetaan vaihtamaan puhtaaseen lämmitykseen ja 10 000 kerrostalon poistoilman hukkalämmöt otettaisiin talteen poistoilmalämpöpumpulla, merkitsisi se noin 3 miljardin arvosta nopeasti käynnistyviä kannattavia investointeja. Jos poliittista halua ja tahtoa löytyy, tämä investoinnit olisivat realistisesti tehtävissä 5 vuodessa ja kohtuullisen kevyellä kepillä, porkkanalla ja rahoitusinstrumenteilla. Valtaosa porkkanarahoista palautuu valtiolle alv- ja muina veroina, työllistymisenä, talouden virkistymisenä sekä myös vientinä. Pelkästään näiden kahden esimerkin päästö- ja polttovapaana tuotantona puhutaan noin 5 TWh/a ja päästövähenemä useasta milj.t C02-ekv.

 

Lisätietoja

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, www.sulpu.fi ,

Toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen, puh +358 50 500 2751, jussi.hirvonen@sulpu.fi.

 

Lähde Sulpu tiedote.

Ajankohtaista

Lähienergialiitto palkitsi eduskunnan energiaremonttiryhmän ja kannusti jatkamaan hyvää työtä

Lähienergia-pöytästandaardi numero 7 luovutettiin 28.2.2019 eduskunnan energiaremonttiryhmälle, jonka puolesta pöytäviirin vastaanottivat kansanedustajat Hanna Kosonen ja Harri Jaskari sekä ryhmän koordinaattorina toimiva Sarianna Mankki. Lähienergialiiton puolesta sen luovuttivat Karoliina Auvinen, Raimo Lovio ja Tapio Tuomi.   Lähienergialiiton tavoitteena on tehdä uusiutuvan energian käytöstä ja energiatehokkuuden parantamisen mahdollisimman helppoa ja kannattavaa suomalaisille. Tähän tarvittavat puhtaan energian ratkaisut tuovat lisää […]