Liikenteen infrastruktuurituen kilpailuajankohdat syksyllä 2022 on julkaistu

Sähköauton lataus

Energiavirasto kilpailuttaa tukea ajoneuvojen suuritehoisille latauspisteille ja uusiutuvan vedyn tankkauspisteille. Infotilaisuuden 28.9.2022 esitysmateriaali on nyt saatavilla.

 

Energiavirasto on tehnyt päätöksen seuraavien kilpailutusten järjestämisestä:

  • Ajoneuvojen suuritehoisille latauspisteille on haettavissa tukea 5.10.2022 – 26.10.2022
  • Uusiutuvan vedyn tankkauspisteille on haettavissa tukea 5.10.2022 – 26.10.2022. Tuesta kiinnostuneita tahoja pyydetään olemaan suoraan yhteydessä Energiavirastoon hyvissä ajoin ennen hakuaikaa.

Tukea kohdistetaan molemmille ryhmille vähintään 1 miljoona euroa. Mikäli muita ryhmiä ei notifioida komissiolla syyskuun aikana, ryhmien budjetti siirtyy asetuksen mukaisesti kilpailutettaville ryhmille. Tällöin suuritehoisille latauspisteille on haettavissa tukea vähintään 7,2 miljoonaa euroa ja uusiutuvan vedyn tankkauspisteille on haettavissa tukea 2 miljoonaa euroa. Energiavirasto tiedottaa budjetin suuruudesta ennen tarjouskilpailun alkua.

Energiavirasto kehottaa toiminnanharjoittajia tutustumaan tarjouskilpailun osallistujan ohjeeseen. Ohjeeseen liittyvät kysymykset pyydetään esittämään sähköpostin välityksellä. Ohjetta tullaan päivittämään ennen tarjouskilpailun alkua.

 

Energiavirasto järjestää informaatiotilaisuuden

Energiavirasto järjestää informaatiotilaisuuden asetuksen mukaisista kilpailutuksista keskiviikkona 28.09.2022 klo 13.00 – 15:00. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua paikan päällä Energiavirastolla tai etäyhteyksin. Energiavirastolla osallistuville on kahvitarjoilu klo 12.30 alkaen. Infotilaisuuden esitysmateriaali löytyy täältä.

Tarjouskilpailun osallistujan ohje on julkaistu Energiaviraston kotisivulla. Kotisivulta löytyy myös edellisen infotilaisuuden esitysmateriaali.

Sähköpostiosoite kysymyksiä, yhteydenottoja ja ilmoittautumisia varten: infratuki@energiavirasto.fi

 

Lisätietoja

Roland Magnusson, Kilpailutusasiantuntija, Energiavirasto, puh. 029 5050 111

Tuomo Hulkkonen, Yli-insinööri, Energiavirasto, puh. 029 5050 097

 

Lähde Energiaviraston tiedote.

 

Ajankohtaista

EU unioni komissio parlamenttio

EU:lta puhtaustavoitteet julkisten hankintojen ajoneuvoille

EU direktiivi: edistää puhtaiden ja energiatehokkaiden ajoneuvojen osuutta julkisen sektorin hankkimissa ajoneuvoissa ja kuljetuspalveluissa