Luvat ja verkkoonliittyminen

by

pientuulivoima

Minkälaisia lupia tarvitaan?

Pientuulivoimalan lupamenettely vaihtelee kunnittain. Ennen tuulivoimalan hankintapäätöstä kannattaa ottaa selvää kunnan rakennustarkastajalta, minkälainen on oman kunnan rakennusjärjestys. Tavallisinta on, että kaava-alueella vaaditaan rakennus- tai toimenpidelupa voimalan maston korkeudesta riippuen. Kaava-alueen ulkopuolella tyypillisesti vaaditaan vain toimenpidelupa. Rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen on liitettävä karttaote tai asemapiirustus, johon on merkitty voimalan sijoituspaikka. Liitteeksi tarvitaan myös voimalan julkisivupiirros. Lupamenettely käynnistyy olemalla yhteydessä kunnan rakennustarkastajaan.

Verkkoon liittyminen

Jos pientuulivoimala halutaan liittää sähköverkkoon, tulee tehdä erillinen sopimus voimalan liittämisestä paikallisen verkkoyhtiön kanssa. Paikallisen verkkoyhtiön kanssa on hyvä keskustella verkkoonliitynnästä jo ennen tuulivoimalan lopullista hankintapäätöstä ja varmistaa, että hankittava laitteisto täyttää verkkoonliitännän vaatimat tekniset vaatimukset.

Kun tuotantolaitos liitetään sähköverkkoon siten, että sen tuottama energia voidaan siirtää osin tai kokonaan jakeluverkkoon, tulee sähköverkonhaltijan kanssa tehdä tuotantoa koskeva verkkopalvelusopimus. Tämä tarkoittaa, että normaalisti käyttöpaikassa voimassa olevaa verkkopalvelusopimusta laajennetaan koskemaan myös tuotantoa. Jos tuottaja haluaa syöttää sähköä yleisen jakeluverkon kautta, tulee sähkölle olla ostaja, joka toimii sähkömarkkinaosapuolena. Tällaisia osapuolia ovat esimerkiksi sähkön vähittäismyyjät. (Energiateollisuus ry) Sähkön ostajan ei tarvitse olla paikallinen sähköyhtiö, vaan se voi sijaita kaukanakin voimalan sijaintipaikasta. Ellei ylijäämäsähkölle löydy ostajaa, voi paikallisen sähköyhtiön kanssa sopia, että sähkön saa syöttää verkkoon ilmaiseksi.

Lue lisää: Sähkön pientuotannon liittäminen jakeluverkkoon

Muista nämä

  • Tuulivoimaloiden asennukset ovat sähkötöitä, joita saa tehdä vain sähköalan ammattilainen, jolla on asianmukaiset asennusluvat
  • Apua verkkoliityntään liittyvissä asioissa saa tarvittaessa tuulivoimalan myyjältä
  • Kannattaa myös tiedustella sähköverkkoyhtiöstä mitä dokumentteja heille pitää toimittaa ennen verkkoonliittymistä, toisille verkkoyhtiöille riittää pelkkä ilmoitus verkkoon liitynnästä

Lisätietoja

Yleistä pientuulivoimasta

Tietoa pientuulivoimalan ostajalle

Pientuulivoimalan ostajan tarkistuslista

 

Ajankohtaista

meri tuulivoimala merituulivoima

Ilmatar Energy Oy:lle merituulivoiman tutkimuslupa Selkämerelle

Valtioneuvosto on myöntänyt 30.3.2023 Ilmatar Energy Oy:lle ehdollisen suostumuksen suorittaa merituulivoimapuistohankkeeseen liittyviä merialueen ja merenpohjan tutkimuksia Suomen talousvyöhykkeellä. Valtioneuvoston suostumus on voimassa 31.12.2024 saakka.   Tutkimusalue Vågskär sijaitsee Selkämerellä Ahvenanmaan pohjoispuolella. Hankealueen lähin etäisyys Ahevenanmaasta (Dånön saari) on noin 30 kilometriä. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 363 neliökilometriä. Alustavan arvion mukaan alueelle voidaan sijoittaa enintään noin […]