Maamme energia -ooppera avaa suomalaista energiapäätöksentekoa

Maamme energia on maailman ensimmäinen energiapoliittinen ooppera. Se on maailman ensimmäinen ooppera, joka perustuu professoreiden ja yhden oopperalaulajan tekemään artikkelikokoelmaan.

 

Helsingin Savoy-teatterissa 17.5. kantaesityksensä saava Maamme energia on tekstiltään surrealistisen realistinen ja musiikiltaan uusbarokkinen neljälle laulajalle ja soitinyhtyeelle sävelletty dokumentaarinen kabareeooppera. Ooppera perustuu samannimiseen artikkelikokoelmaan (Into 2015).

Kantaesityksessä laulavat sopraano Reetta Ristimäki, mezzosopraano Ann-Marie Heino, tenori Petri Bäckström sekä basso Oskari Nokso-Koivisto. Musiikin johtaa teoksen säveltäjä Mikko Helenius.

Libreton on kirjoittanut performanssi ja kirjailija Rosa Meriläinen kuitenkin siten, että oopperassa on mahdollisimman paljon suoria, puhuttelevia ja tosia lainauksia itse artikkelikokoelmasta.

Teoksen ohjaa Ville Saukkonen. Saukkosella on upea kosketus absurdiin, mikä sopii energiapolitiikan mittakaavaan mainiosti. Lavalla nähdään muun muassa, kuinka Suomi-neito synnyttää ydinvoimalan ja kuullaan kuinka Väinämöinen kertoo totuuden.

Yritystukityöryhmän epäonnistuminen ja siitä seurannut raivoisa julkinen väittely poliittisen päätöksenteon ja lobbareiden suhteesta kertoo oopperan ajankohtaisuudesta. Siirtymä korporaatioyhteiskunnasta läntiseen järjestelmään on välillä tuskaista”, näkee artikkelikokoelman toimittanut ja oopperassa laulava Oskari Nokso-Koivisto.

Usein kuvitellaan, että yhteiskunnallinen päätöksentekoprosessi on järkiperäinen. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että ainoastaan taide voi tavoittaa päätöksenteon kovan ytimen”, Nokso-Koivisto jatkaa.

Teos tuotetaan Lähienergialiiton, taidetuotantotoimisto Greta Productionsin sekä Oskari Nokso-Koiviston yhteistyönä.

 

Lisätietoja

Lähienergialiiton toiminnanjohtaja, Tapio Tuomi, 040 568 7351
laulutaiteilija Oskari Nokso-Koivisto, 044 045 0732

 

Ajankohtaista

Energiaremontti2015 alkoi! Vapautetaan hyvä energia

Tänään käynnistyi Energiaremontti2015-kampanja. Suomen Lähienergialiitto on kampanjan virallinen tukija, tule sinäkin mukaan!   Kampanjan tavoitteena on rakentaa täysin uusiutuvalla energialla toimiva järjestelmä vuoteen 2050 mennessä – Suomelle pitää laatia kansallinen, eduskunnan hyväksymä energiastrategia. Käytännössä muutos tarkoittaisi voimakasta panostusta energiatehokkuuden parantamiseen, uusiutuviin energianlähteisiin ja älykkäisiin järjestelmiin. Lisätietoja Energiaremontti2015.fi sivustolta. Seuraa kampanjaa Facebookissa ja Twitterissä.   Kirjoittaja: Tapio […]