Lähienergialiitto järjesti marraskuussa 2023 webinaarin Päästökaupan uudet tuulet. EU:n päästökauppa on kehittynyt merkittäväksi välineeksi ilmastonmuutoksen torjumisessa. Se on laajentunut ja tiukentunut vuosien varrella, ja sillä on ollut vaikutusta päästöjen vähentämiseen ja vähähiilisten teknologioiden edistämiseen. EU on jatkanut järjestelmän kehittämistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi entisestään. Tuoreimmat muutokset ovat päästökaupan laajentaminen liikenteeseen ja lämmitykseen.
Aiheesta oli alustamassa ja keskustelemassa Mauri Pekkarinen (MEP), Markku Ollikainen (Suomen ilmastopaneeli, puheenjohtaja) ja Valtteri Härmälä (Työ- ja elinkeinoministeriö, erityisasiantuntija). Tilaisuuden alustuksien ja käydyn keskustelun pohjalta tehtiin useampi blogikirjoitus. Tässä kirjoituksessa käsitellään päästökaupan historiaa ja sitä, miksi päästökauppa on mekanismina kustannustehokkain päästöjen vähentämisessä. Muissa kirjoituksissa käsitellään aiheita Kioton pöytäkirja on EU:n päästökauppajärjestelmän taustalla, EU:n vuoden 2040 tavoitteet ovat ne, jotka todennäköisesti pitävät huolen toimivasti päästöoikeuden hinnasta ja EU:n päästökaupan kunnianhimo kasvaa ja uusia toimialoja tulee päästökaupan piiriin.
Päästökauppamekanismin lyhyt historia
Markku Ollikainen kertoi “Päästökaupan – toisten mielestä kauhea idea ja toisten mielestä loistava idea – keksivät amerikkalainen taloustieteilijä Thomas Crocker ja kanadalainen politologi H.J. Dales. Heidän lähtökohta oli, että kukaan ei omista puhdasta ympäristöä ja siksi sitä pidetään ilmaishyödykkeenä. Tämä on syy miksi ympäristöä kuormitetaan liikaa. Talousteoriittisesti sitä kuormitetaan niin kauan kunnes rajahyöty siitä kuormittumisesta on nolla.” He tekivät ehdotuksen, että “Tulkitaan nyt sitten niin, että yhteiskunta omistaa puhtaan ympäristön. Ja yhteiskunta myy oikeuksia kuormittaa sitä. Ja sitä kuormittavat tahot käyvät keskenään kauppaa oikeuksista”. Sen seurauksena nolla hintainen hyödyke ei olekaan enää ilmaishyödyke, vaan se muuttuu hyödykkeeksi. Heidän ehdotus sai paljon kritiikkiä siitä, että jaetaan oikeuksia pilata luontoa. Päinvastoin, luontoa pitää suojella ja kieltää sen pilaaminen.
Teoria päätyi käytäntöön 1970-luvulla USA:ssa. Ensin he pohtivat päästöveron käyttöönottoa, mutta se sai kaikilla tasoilla vastustusta koska “rahaa ei saa tuoda luontoon, luonto on siihen liian pyhä”. Kalifornialla oli vaikeuksia ylläpitää ilmanlaadun ohjearvoja. Koska verotus ei ollut mahdollista, niin he päättivät kokeilla päästökauppa. Niinpä he ottivat ensimmäisenä käyttöön päästökaupan (Emission Trading Program). Se oli aika alkukantainen ja lähti siitä, että “yhdellä yrityksellä on viisi tehdasta ja kuvitellaan että ne ovat kuplassa. Kuplassa on ylhäällä reikä josta tulee päästöt kaikkien päästöt. Ei ole väliä missä niissä laitoksista yritys vähentää päästöjä, kunhan ne vähenevät riittävästi.”
Aika pian huomattiin, että päästökauppa itse asiassa pärjää kohtuu hyvin suhteessa aikaisemmin käytettyihin määrärajoitepolitiikkoihin. Tämä havainto lisäsi kiinnostusta päästökauppamekanismiin. Mekanimia käytettiin huonolla menestyksellä alussa muissakin tapauksissa, mutta vasta happamanlaskeuman rajoittava ohjelma (Acid Rain Program) oli ensimmäinen USA:n liittovaltiotason kauppajärjestelmä ja siitä voi sanoa, että se oli erittäin kehittynyt. Se on itse asiassa ollut EU:n päästökauppajärjestelmän (ETS) luomisen esikuva.
Päästökauppamekanismi on etevämpi päästöjen vähentäjä kuin muut ohjauskeinot
Markku Ollikainen esitteli alla olevat ohjauskeinot ja kertoi niiden toimintaperiaatteista, sekä miten ne toimivat päästöjen vähentämisessä, kustannustehokkuudessa ja talouskasvussa.
Kuten kuvasta näkee, päästökauppa on ylivoimainen ohjauskeino muihin verrattuna. Se on kustannustehokkain päästövähennyskeino, joka täyttää kaikki mainitut kriteerit.
Markku kertoi, että “Teoreettisien ominaisuuksien takia päästökauppa vaikuttaa ihan ylivoimaiselta ohjauskeinolta ja se tulee siitä, että se yrityskohtaisten päästöjen rajoittamisen sijaan rajoitetaan koko valitun toimialan päästöjä. Teoreettisesti se on tosi hieno, mutta kuten me nyt EU:n tapauksessa tiedämme, aika paljon on saatu opetella sitä, että miten se päästökauppa oikeasti saadaan toimimaan.”
Koska kustannustehokkuus on tärkein kriteeri, seuraavassa tarkastellaan sitä tarkemmin.
Markku selittää “Silloin kun tuo punainen käyrä (kysyntä) on tuon sinisen (tarjolla olevat päästöoikeudet) alapuolella niin silloin puhdistetaan, koska puhdistaminen on halvempaa kuin päästöoikeuden hinta. Ja kun ollaan yläpuolella niin sitten ostetaan päästöoikeuksia, koska päästöoikeudet ovat halvemmat kuin puhdistamisen hinta. Ja näin se markkina synnyttää päästölle hinnan.”
Kuva 2 kertoo miten eri yritykset toteuttavat päästövähennyksensä. Markku jatkaa “Niillä on eri teknologiat, niin että puhdistuskustannusfunktiot (MCC1,2,3) ovat eri jyrkkyyksiä. Niistä näkee, että osa pystyy vähentämään päästöjä halvemmalla ja osa kalliimmalla. Kun rajapuhdistuskustannukset yhdistetään päästöoikeuden hintaan, yritykset vähentävät päästöjä eri määrät. Yritys, jolla kaikkein jyrkin rajapuhdistuskustannusfunktio MCC1, vähentää päästöjä vähiten (q1 verran) ja loivin MCC3 puhdistaa sitten eniten (q). Ja näin rajapuhdistuskustannukset yhtäläistyy ja se on se ehto, joka takaa että päästökauppa tuottaa sen vähennyksen pienemmin kustannuksin.”
Kirjoittaja
Tapio Tuomi, Lähienergialiitto
