Milloin Suomi ohittaa Kreikan ja Romanian uusiutuvan energian sijoituskohteena?

by

Suomi sijoittui Ernst & Youngin kansainvälisessä ”Renewable Energy Country Attractiveness Indices” indeksivertailussa häntäpäähän sijalle 36/40. Energiaremontti tarvitaan, jotta Suomen uskottavuus uusiutuvan energian toimijana ja sijoituskohteena saadaan kansainväliselle tasolle.

Juhlapuheissa kuullaan paljon biotalouden ja cleantechin mahdollisuuksista Suomen taloustilanteen kohentajana ja uusien työpaikkojen synnyttäjänä. Samaan aikaan alan yritykset harmittelevat, miten Suomessa kotimarkkinoiden ja pääoman puute tekevät liiketoiminnan kasvattamisesta ja vientipyrkimyksistä vaikeata.

Uusiutuva energia on keskeinen osa biotaloutta ja cleantech-liiketoimintaa

Suomessa osaamista ja potentiaalia löytyy. Suomessa valmistetaan mm. tuulivoimaloiden komponentteja, lämpöpumppuja, puukaasutusteknologioita, aurinkopaneelien valmistuslinjoja, aurinkolämpökeräimiä sekä älykkäiden energiajärjestelmien tehoelektroniikkaa.

Samoin kuin muussakin teollisuudessa, myös cleantech-alan toimijat toivovat vakaata ja ennustettavaa investointiympäristöä. Energiapolitiikan, tukimekanismien ja rahoitusmallien tulisi tehdä uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen investoimisesta houkuttelevaa ja sijoittajille ennakoitavaa. Valitettavasti poliitikkojen juhlapuheet eivät Suomessa vielä kohtaa toimijoiden todellisuutta.

Suomi paistattelee taas vertailun häntäpäässä sijalla 36/40 Kreikan, Kenian ja Romanian takana

Ernst & Young (EY) julkaisi juuri 43. kerran kansainvälisen uusiutuvan energian RECAI-indeksivertailun (Renewable Energy Country Attractiveness Indices). Huonossa tuloksessa näkyvät Suomen epäselvät pitkän aikavälin tavoitteet, poukkoileva lainsäädäntö sekä epävarmuus taloudellisten ohjauskeinojen tulevaisuudesta.

EY:n kansainvälinen RECAI-indeksi vertailee eri maiden houkuttelevuutta uusiutuvan energian sijoitusympäristönä: kuinka sijoittajat, yritykset ja teknologiantarjoajat näkevät eri markkinat, eli minne kannattaa laittaa panoksia, kun katsotaan ennen kaikkea sähköntuotantoa. Neljännesvuosittain julkaistavaa indeksiä seuraa noin 1,7 miljoonaa henkilöä.

Suomen kehnoon sijoitukseen vaikuttavat mm. seuraavat tekijät:

  • Energiamarkkinoilla ei ilmene selkeää tarvetta uusiutuvalle energialle.
  • Poliittinen tuki: vertailu pisteyttää, millaista lainsäädäntöä ja poliittista tukea annetaan sille, että uusiutuvan energian markkinat kunnolla syntyvät.
  • Kilpailukyky: Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on hyvin halpa energia tällä hetkellä, jolloin uutta uusiutuvan energian kapasiteettia ei pystytä rakentamaan ilman tukia.
  • Pientuotannon markkinoille pääsy on Suomessa ollut haaste.
  • Moneen muuhun markkinaan verrattuna uusiutuvan sähköntuotannon kasvuodotukset ovat heikot.

Mitä sitten Suomessa pitäisi tehdä toisin investointiympäristön houkuttelevuuden parantamiseksi?

Olennaista olisi tehdä pitkäjänteinen ja kansainvälisesti näkyvä Suomen oma uusiutuvan energian sitoumus. Esimerkiksi Ruotsin hallitus teki päätöksen suunnata pois ydinvoimasta kohti 100% uusiutuvaa energiaa.

Suomen viesti pitää olla kansainvälisille ja kotimaisille sijoittajille selvä, että Suomeen tarvitaan investointeja ja että uusiutuvalle energialle on täällä kasvuedellytykset.

 

Karoliina Auvinen, DI
Suomen Lähienergialiiton politiikkatyöryhmän puheenjohtaja

 

Lähteet

EY lehdistötiedote: Renewable Energy Country Attractiveness Index March 2015
Raportti: Renewable Energy Country Attractiveness Index March 2015

Ajankohtaista

Finnwindin tuotteista jäsenetu!

Kesän ja kaiken muunkin kunniaksi aurinkosähkö- ja pientuulivoimajärjestelmiin erikoistunut Finnwind tarjoaa Suomen Lähienergialiiton jäsenille huokeammat hinnat verkkokaupastaan! Finnwind Oy tarjoaa jäsenille -4% alennuksen kaikista www.verkkokauppa.finnwind.fi normaalihintaisista tuotteista. Tarjous on voimassa 16.7.2014 asti. Kampanjakoodin saat osoitteesta viestinta [ a ] lahienergia.org.