Ministeri Kari: Energiansäästötalkoot tarjoaisivat ratkaisuja Venäjän tuontienergiasta irrottautumiseen

by

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan korostaa tarvetta irtautua Venäjän tuontienergiasta. Energiantuotannon ja -tuonnin uusien ratkaisujen ohella jokainen meistä voi omilla toimillaan vahvistaa Suomen energiaitsenäisyyttä aikana, jolloin sillä on myös turvallisuuspoliittista merkitystä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari totesi tänään energiansäästöä koskevassa infotilaisuudessaan.

 

Näköpiirissä ei ole akuuttia energiapulaa. Energian hinnan ennustetaan kuitenkin nousevan Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Hintojen nousupaine koskee Suomessa erityisesti lämmöntuotantoa ja liikennettä, ja ajoittuu ensi talveen. Investointeja edellyttävien toimien, kuten energiaremonttien, lisäksi jokainen voi vaikuttaa pienentämällä omaa energiankulutustaan.

”Hintojen noustessa on hyvä, jos muiden toimien ohella pystymme myös vähentämään energiantarvettamme. Energian säästäminen on taloudellisesti järkevää ja edistää sekä energiaitsenäisyyttämme että planeettamme kannalta välttämätöntä vihreää siirtymää”, ministeri sanoi.

”Jotta energiansäästö olisi aidosti vaikuttavaa, meidän täytyy ryhtyä energiansäästötalkoisiin. On tärkeää, että mahdollisimman moni suomalainen tietää, mitkä ovat tehokkaimmat keinot vähentää riippuvuuttamme Venäjän tuontienergiasta. Tietoisuutta energiansäästön merkityksestä ja keinoista täytyy parantaa”, ministeri Kari jatkoi.

Valtio tukee rakennusten energiatehokkuusremontteja, fossiilisen lämmitystavan vaihtamista kestävämpään sekä sähköautojen latausinfran rakentamista. Hallitus linjasi kehysriihessä ja varautumisen ministerityöryhmässä 7. huhtikuuta mittavasta, 200 miljoonan euron lisäpanostuksesta vihreää siirtymää vauhdittaviin avustuksiin. Eduskunta päättää lisämäärärahoista lisätalousarviossa.

”On myös muistettava, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja erilaiset mahdollisuudet osallistua energiansäästötalkoisiin omassa arjessaan. Jokainen voi osallistua niihin omien voimavarojensa mukaan”, ministeri jatkoi.

 

Lähde YM tiedote.

Ajankohtaista

Vuonna 2015 asennetut 60 000 lämpöpumppua lisäsivät lähes 1 TWh uusiutuvan energian käyttöä talojen lämmityksessä

Suomessa on jo 730 000 lämpöpumppua. Ne raastavat talojen ympäriltä energiaa yli 5 terawattituntia vuodessa. Lämpöpumppu on ylivoimaisesti suosituin lämmitysmuoto uusissa pientaloissa ja ne korvaavat vauhdilla vanhoissa taloissa öljy- ja sähkölämmitystä ja myös kaukolämpöä. Suomalaiset sijoittivat vuonna 2015 lämpöpumppuihin noin 350 miljoonaa euroa, omia rahojaan.   Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan lämpöpumppuja myytiin viime […]