Onnistunut uudistus vauhditti Tulikiven viennin nousuun

Tulikivi on ainoa suomalainen takkavalmistaja, jonka vienti vetää hyvin. Viime vuonna takkojen vienti kääntyi reippaaseen kasvuun. Sen taustalla vaikuttavat mittavat investoinnit tekniikkaan, jolla vuolukiveä muotoillaan vesileikkauksella. Sisustukselliset vuolukivipinnat vetoavat kansainvälisillä markkinoilla. Viime keväänä lanseeratun Karelia-takkamalliston kysyntä on yllättänyt valmistajan positiivisesti. Uusien modernien takkojen osuus oli jopa neljännes Tulikiven 15,9 miljoonan euron viennistä vuonna 2017.

 

Helmikuun lopussa pidetyillä Veronan tulisijamessuilla Tulikivi esitteli uutuuksia ja vahvisti ulkomaista jälleenmyyjäverkostoaan. Takkapuolen eurooppalaisina trendeinä ovat nyt nousussa pellettien poltto ja älytakat. Tulikiven uusimmat varaavat takat ovat ensimmäisiä maailmassa, joiden tulipesässä voi polttaa puun ohella pellettejä ilman lisälaitteita.

Tällä hetkellä 55 prosenttia tuotannostamme menee vientiin. Eniten myydään vuolukivituotteita, erityisesti varaavia takkoja. Uusi Karelia-mallisto on saanut innostuneen vastaanoton. Vaikka näitä takkoja alettiin toimittaa vasta syksyllä, neljäsosa vientiin myydyistä takoista oli Karelia-mallistoa vuonna 2017. Vauhti oli yllättävän kova, sillä varaavat takat ovat yleensä hitaasti liikkuvia tuotteita, eivät mitään nopeaa sukkabisnestä,” kommentoi Tulikiven toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen.

Karelia-takkojen suosiota selittää muun muassa se, että niiden tulipesässä voi polttaa sekä puuta että pellettejä. Tulikiven uusimmat varaavat takat ovat ainoita maailmassa, joissa pellettejä pystyy polttamaan ilman erillistä lisälaitetta. Vaivaton pellettilämmitys on vahvassa nousussa Länsi-Euroopassa. Siellä jo 30–40 prosenttia takoista lämpenee pelleteillä. Toinen tulossa oleva trendi ovat takkojen älysovellukset, joilla takkatulen palamista voidaan ohjata.

Vientimaiden tarpeet huomioidaan tuotekehityksessä. Ideat testataan aina suurimmilla jälleenmyyjillä, ja samalla saamme eväitä käyttäjälähtöiseen suunnitteluun. Tätä kautta Tulikiven tuotteisiin saadaan vaikutteita ajankohtaisista eurooppalaisista virtauksista”, Vauhkonen toteaa.

Tulikivi on rakentanut vientitoimintaansa 1980-luvun puolivälistä lähtien. Alussa varaavia takkoja vietiin Saksaan ja Sveitsiin, joissa ympäristö- ja laatukriteerit ovat maailman tiukimpia. Vientimarkkinoiden vaatimukset saivat Tulikiven panostamaan muotoiluun, palotekniikan kehittämiseen ja puhtaaseen palamiseen jo varhain. Nyt se kantaa hedelmää. Suurimpia vientimaita Tulikivelle ovat Venäjä, Saksa, Ranska, Belgia ja USA.

 

Pohjolan ihmekiven uusi tuleminen

Vuolukivi on Suomessa perinteinen, mutta maailmalla eksoottinen pintamateriaali. Vuolukivellä on maine pohjoisen ihmekivenä, joka varaa pehmeästi lämpöä. Eräs amerikkalainen elokuvaohjaaja oli innoissaan siitä, että pystyi halaamaan takkaansa, koska se ei kuumene”, Vauhkonen mainitsee.

Vuolukiven ulkonäköä on uudistettu kehittämällä vesileikkaukseen perustuvia pintakäsittelyjä. Erityisen kiinnostuneita vientimarkkinoilla ollaan kolmiulotteisesta Grafia-vuolukivestä, jota koristavat epäsäännölliset, vesileikatut kuviot. Karelia-mallistosta vetoavat mahdollisimman modernit ja pelkistetyt takat, joissa vuolukivipinta pääsee edukseen. Myydyin malli on Raita-takka Grafia-pinnalla.

Viennin tarpeisiin vastaa myös syksyllä lanseerattu Pielinen-takkamallisto, joka koostuu vuolukiviverhoilluista kiertoilmatakoista.

Varaavien takkojen asentaminen on taitolaji. Ammattitaitoisen asentajan koulutus vie lähes kaksi vuotta. Pielinen-sarjan takat ovat kooltaan pienempiä ja asennukseltaan suoraviivaisempia. Siksi pystymme kouluttamaan asentajan puolessa päivässä. Tämä helpottaa yhteistyön aloittamista uusien ulkomaisten jälleenmyyjien kanssa. Pielisen myynnin vaikutukset näkyvät vasta vuoden 2018 liikevaihdossa. Arvelemme, että tänä vuonna Karelia- ja Pielinen-malliston takkojen osuus tulee kasvamaan puoleen viennistämme”, Vauhkonen toteaa.

 

Vuolukivitakkoja esittelyssä isolla kirkolla

Helmikuun lopulla 21.–25.2.2018 pidettiin Italian Veronassa Euroopan suurimmat tulisijamessut. Ne järjestetään joka toinen vuosi. Siellä takkojen ja uusiutuvan energian valmistajat esittelevät uutuuksiaan sekä ammattilaisille että kuluttajille. Tulikivi käy messuilla solmimassa sopimuksia uusien jälleenmyyjien kanssa ja vahvistamaan suhteita nykyisiin yhteistyökumppaneihin.

Italiassa Tulikiven tärkein myyntivaltti on design, sillä italialaiset arvostavat hyvää muotoilua. Veronan messuja varten valmistimme Karelia-sarjaan lisättävästä uudesta Saramo-takasta mittatilausversion. Siinä yhdistettiin Grafia- ja Nobile-vuolukiveä, johon on kuvakaiverrettu suomalaisen koivikon varjoja”, Vauhkonen mainitsee.

Osastolle tuotiin muun muassa kolme toimivaa takkaa, joissa kokki valmisti ruokaa messuvieraiden riemuksi. Näin havainnollistettiin, kuinka takkojen tulipesässä voi myös laittaa ruokaa. Ruoanlaitto-ominaisuudet ovat yksi tärkeimmistä syistä, miksi Tulikiven takkoja ostetaan Ranskassa.

Varaava takka on tuttu konsepti esimerkiksi Saksassa, Alppien ympäristössä, Puolassa ja Baltiassa. Näissä maissa on perinteisesti käytetty varaavia kaakeliuuneja, joiden lämmitysperiaate on samanlainen. Ranskassa ja Benelux-maissa varaavien takkojen idea on pitänyt erikseen opettaa. Belgiassa niihin on ihastuttu kovasti, koska ilmasto on kylmä ja kostea, ja talot huonosti rakennettuja. Siksi varaavan takan pitkäkestoista lämpöä osataan arvostaa. Suomalaiselle lämmitystaidolle on tarvetta maailmalla”, Vauhkonen päättää.

 

Lisätietoja

Tulikivi Oyj, www.tulikivi.fi
Toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen
heikki.vauhkonen@tulikivi.fi, puh. 040 524 5593

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

ympäristöystävällinen

Vantaan Energia rakentaa geotermisen maalämpölaitoksen

Vantaan Energia rakentaa geotermisen maalämpölaitoksen Vantaan Varistoon. Laitoksessa syntyvä puhdas ja täysin uusiutuva lämpö ohjataan Vantaan kaukolämpöverkkoon ja myydään maalämmöstä kiinnostuneille asiakkaille. Laitoksen rakentamisesta vastaa Quantitative Heat, ja se otetaan käyttöön vuoden 2021 alussa.   Variston lämpökeskuksen tontille Vantaalle rakennettavan laitoksen ansiosta Vantaan Energia pystyy tuottamaan kaukolämpöä täysin uudella tavalla. Laitoksen rakentavan Quantitative Heat Oy:n […]