Oulun Energia asentaa OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimiin kiinteistöihin 12 uutta aurinkovoimalaa

Oulun energia OP aurinkosähkö

OP Kiinteistösijoitus Oy rakentaa miljoona kilowattituntia lisää aurinkoenergiaa tänä vuonna. Aurinkoenergia tuotetaan 12:ssa uudessa aurinkovoimalassa. Aurinkovoimalat tehdään yhteistyössä Oulun Energian kanssa, joka on toteuttanut aikaisemminkin aurinkovoimalaratkaisuja OP Kiinteistösijoitukselle. Oulun Energian toimittamat aurinkovoimalat edustavat alansa parasta teknistä kehitystä.

 

”Kartoitimme kiinteistöjä mihin olisi mahdollista asentaa aurinkovoimaloita ja nämä 12 kattoa vielä katsottiin asennuskelpoisiksi. Tulevat aurinkovoimalat hyödyntävät vuokralaisiamme hiukan alenevilla kustannuksilla sekä tukevat uusiutuvan energian tuotantoa. Aurinkovoimaloiden lisääminen sijoituskohteissamme on osa OP:n 20 ilmastoteon sarjaa”, toteaa kiinteistöpäällikkö Matti Puromäki OP Kiinteistösijoituksesta.

”Meille on ilo tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä OP Kiinteistösijoituksen kanssa puhtaamman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Aurinkoenergia on erinomainen lisä vastuulliseen sähkönhankintaan ja se onkin yksi nopeimmin kasvavista energiamuodoista tällä hetkellä”, Oulun Energian asiakkuuspäällikkö Raija Fyrstén kertoo. ”Teemme myös yhteistyötä sähkönhankinnassa. Kaikki heidän käyttämänsä sähköenergia on puhdasta ja uusiutuvaa energiaa. Vuoden 2020 alusta lähtien OP Kiinteistösijoituksen kaikissa kiinteistöissä käytetään toimittamaamme ympäristöystävällistä, sertifioitua vihreää sähköä”, hän jatkaa.

OP Kiinteistösijoituksen hankkima sähkö tuotetaan Oulun Energian Merikosken voimalaitoksessa, jonka yhteyteen rakennettiin Suomen pisin kalatie vuonna 2003.

Oulun Energia-konsernin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus omassa energiatuotannossa 2030-luvu aikana kehittämällä uusia kestäviä energiantuotantomuotoja ja kiertotaloutta.

 

Lähde Oulun energia -nettisivut.

Tutustu myös tähän

lämpöpumppuja varaajia talotekniikkaa

Suosittu asuinrakennusten energia-avustus jatkuu vuonna 2023, tukea tarjolla lähes 100 miljoonaa euroa

Valtioneuvosto antoi 20.12.2022 asetuksen asuinrakennusten energia-avustusten jatkamisesta vuonna 2023. Asuinrakennusten energiatehokkuutta parantavia korjaushankkeita voidaan vuonna 2023 avustaa yhteensä 98,67 miljoonalla eurolla. Avustuksen ehdot säilyvät ennallaan.   ”Energiatehokkaista rakennuksista hyötyvät kaikki. Energiakorjausten myötä säästetään energiaa ja rahaa, ja samalla myös asumisen päästöt pienenevät. Jokainen energiatehokkaaksi remontoitu rakennus tekee Suomesta myös energiaitsenäisemmän. Olen tyytyväinen, että suosittu avustus […]