Oulun Energia rakentaa Toppilaan suuren sähkövaraston

sähkölinja

Oulun Energia on tehnyt investointipäätöksen teholtaan 20 megawatin sähkön akkuvaraston rakentamisesta Toppilan voimalaitosalueelle Ouluun. Investoinnin arvo on noin 11 miljoonaa euroa ja sen avulla yhtiö kehittää sähköresurssien tehokasta ja joustavaa käyttöä sähkömarkkinoilla.

Investointi on osa Oulun Energian strategiaa, jossa yhtiö hakee voimakasta kasvua vihreästä siirtymästä. Uudenlaisen energiajärjestelmän kehittäminen ja joustava käyttö ovat työssä avainasemassa. Sähkön akkuvarastolla voidaan esimerkiksi varastoida uusiutuvaa tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettua sähköä ja käyttää sitä sellaisina hetkinä, jolloin Suomessa tarvitaan sähköä eniten. Siten se parantaa huoltovarmuutta ja auttaa tasaamaan sähkön hinnan vaihteluja markkinaehtoisesti. Akun varauskapasiteetti on 40 megawattituntia.

”Sähkön varastoinnin tarve kasvaa jatkuvasti, kun vihreä siirtymä etenee ja yhteiskunnan sähköntarve kasvaa.  Sähköjärjestelmältä edellytetään siten yhä suurempaa joustokykyä, johon nyt rakennettava teollisen mittakaavan sähkön akkuvarasto tarjoaa konkreettisia ratkaisuja”, kertoo Oulun Energian Head of Assets Mikko Vesterinen.

Nyt rakennettava akku on Oulun Energian ensimmäinen sähkön varastointiin keskittynyt investointi

Aiemmat akkuhankinnat ovat varastoineet vain lämpöä. Sähkön akkuvarasto rakennetaan Toppilan voimalaitosalueelle, jossa Oulun Energialla on jo oma voimalaitos, kaukolämpöä tuottava sähkökattila sekä iso kaukolämpöakku. Sähkön akkuvaraston rakennustyöt käynnistyvät jo kesällä 2025 ja uusi varasto otetaan käyttöön vuoden 2026 aikana. Akkuvaraston toimittaa Oulun Energialle eurooppalainen energia-alan asiantuntijayritys Alfen, joka on kehittänyt energian varastointiratkaisuja vuodesta 2011.

Lähde Oulun energia verkkosivut.

Tutustu myös tähän

Tehdas putkisto

Sekajätteen joukkoon päätyvä biohajoava jäte biokaasuksi – Oulun Energia ja Gasum valmistelevat uudenlaista investointia

Oulun Energia ja Energiayhtiö Gasum valmistelevat yhteistyössä paikallista investointia, joka mahdollistaisi biokaasun tuotannon kasvattamisen ja jalostamisen liikennebiokaasuksi. Suunniteltu biokaasulaitos sijoittuisi Oulun Energian Laanilan ekovoimalaitoksen yhteyteen ja olisi toteutuessaan ensimmäinen biokaasulaitos, jossa käytetään raaka-aineena yhdyskuntien sekajätteen joukossa olevaa biohajoavaa materiaalia. Laanilan ekovoimalaitoksella tuotetaan prosessihöyryä, sähköä ja lämpöä koko Pohjois-Suomesta toimitettavista yhdyskunta- ja teollisuusjätteistä. Oulun Energia valmistelee […]