Oulun Energia, Vantaan energia ja kaksi muuta energiayhtiötä perustivat uuden aurinkovoimayhtiön

by

Aurinkosähkö

Oulun Energia, Vantaan Energia, Savon Voima ja Oulun Seudun Sähkö ovat perustaneet yhdessä uuden aurinkovoimayhtiön Suomen Aurinkovoima Oy:n. Yhtiö vastaa Suomen kasvavaan uusiutuvan energian tarpeeseen ja sen tavoitteena on rakentaa vähintään 500 megawattia aurinkovoimaa vuoteen 2030 mennessä.

Suomen Aurinkovoima Oy:n taustalla olevat energiayhtiöt omistavat uuden yhtiön tasaosuuksin ja saavat vastaavan osuuden energiantuotannosta.

”Yhteisenä tahtotilana omistajilla on panostaa uusiutuvaan kotimaiseen energiantuotantoon entistä vahvemmin uuden yhtiön kautta. Samalla voimme hyödyntää yhtiöissä vuosikymmenten aikana kertynyttä vahvaa alan kokemusta ja osaamista”, kertoo Suomen Aurinkovoima Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kaarre.

”Uuden aurinkovoimayhtiön perustaminen tukee strategisia tavoitteitamme kasvattaa nopeasti uusiutuvan energian kapasiteettia ja vastata siten yhteiskunnan kasvavaan sähkön tarpeeseen. Keskittämällä aurinkohankkeita uuteen yhtiöön saamme toimintaan vaikuttavuutta ja pystymme toteuttamaan teollisen mittakaavan aurinkopuistoja ympäri Suomea”, sanoo Oulun Energian aurinko- ja tuulivoimatoiminnoista vastaava Kimmo Nieminen.

Suomen Aurinkovoima etsii aktiivisesti aurinkopuistoille sopivia maa-alueita

Tarkoituksena on myös siirtää omistajayhtiöistä toistakymmentä eri kehitysvaiheessa olevaa hanketta uuteen yhtiöön, jolloin puistoja päästään toteuttamaan nopeammin, mahdollisesti jo tämän vuoden aikana.

Suomen Aurinkovoiman tavoitteena on rakentaa vähintään 500 megawattia aurinkovoimaa vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa useiden kymmenien eri kokoisten puistojen rakentamista ympäri Suomea. Yhtiö etsii aktiivisesti aurinkopuistoille sopivia maa-alueita. Puistojen sijoituspaikkojen valinnassa otetaan huomioon useita näkökulmia, kuten ympäristö- ja luontoarvot sekä teknistaloudelliset seikat.

”Näiden hankkeiden pohjalta voimme aloittaa ensimmäisten puistojen rakentamisen mahdollisesti jo tänä vuonna”, Kaarre toteaa.

 

Lähde Suomen Aurinkovoima Oy:n tiedote ja Oulun energian verkkosivut.

Tutustu myös tähän

EU unioni komissio parlamenttio

EU:ssa sopu 2030-ilmastotavoitteen jaosta jäsenmaiden kesken – Suomen päästövähennysvelvoitteeksi -50 %

EU:n jäsenmaat, Euroopan parlamentti ja komissio pääsivät alustavaan sopuun EU:n vuoteen 2030 saakka ulottuvan ilmastotavoitteen taakanjaon päivityksestä päästökaupan ulkopuolisilla aloilla. EU:n yhteinen, vuotta 2030 koskeva taakanjakosektorin päästövähennystavoite kiristyy 30 prosentista 40 prosenttiin. Päivitetyn asetuksen mukaan Suomen on vähennettävä päästökaupan ulkopuolisilla aloilla päästöjään vähintään 50 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Taakanjakoasetuksen kattamat keskeiset sektorit […]