Pertunmaan aurinkosähköpuistoon innovointi- ja tutkimusalusta

Aurinkosähkö

Suur-Savon Sähkö rakennuttaa Pertunmaalle aurinkosähköpuiston, jonka yhteyteen on tavoitteena perustaa aurinkoenergian tuottamiseen, hyödyntämiseen ja varastointiin liittyvä tutkimus-, kehitys- ja innovointikeskus (TKI). Keskus mahdollistaa monipuolisen tutkimustoiminnan aidossa teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistossa ja sen infrastruktuuriin tukeutuen. Aurinkosähköpuiston rakentajana toimii Solarigo.

 

Pertunmaan Kuorttiin rakennettavassa aurinkovoimalassa on noin 28 000 paneelia, joiden huipputeho on 15 MW. Voimalan pinta-ala on noin 20 hehtaaria. Voimala toteutetaan tuottavaksi energiajärjestelmäksi, joka samalla kuitenkin toimii kasvuympäristönä innovoinnille ja tutkimustoiminnalle. Voimalan toteuttamiselle on haettu Työ- ja elinkeinoministeriön uuden energiateknologian ja suurten demonstraatiohankkeiden investointitukea. Suunnitelman mukainen toteutus edellyttää myönteistä tukipäätöstä.

 

Voimalaan perustettavassa TKI-keskuksessa on tarkoitus havainnollistaa useita erilaisia teknisiä ratkaisuja aurinkosähkön tuotannon optimoimiseksi

Voimalaan perustettavassa TKI-keskuksessa on tarkoitus havainnollistaa useita erilaisia teknisiä ratkaisuja aurinkosähkön tuotannon optimoimiseksi. Keskuksessa tutkitaan aurinkopaneeleiden teknisiä ominaisuuksia, sähköverkkoon liitynnän vaihtoehtoja ja erilaisia akustoratkaisuja. Tutkimustyön tueksi paneelikenttään luodaan rajapinta jakamaan sen tuottamaa dataa myös ulkoisille sidosryhmille. Puistoa ja sen tuottamaa dataa voivat hyödyntää tutkimustyössä oppilaitokset sekä asiantuntijajärjestöt, jotta aurinkosähköalaa voidaan kehittää laajalti koko Suomessa.

Voimala tulee sijaitsemaan Kuortissa Lammasvuoren ja Ukonvuoren ympäristössä, uuden teollisuusalueen vieressä. ja sen on määrä aloittaa kaupallinen tuotanto vuonna 2024. Odotettu sähkön vuosituotanto on 13 200 MWh, mikä vastaa noin 880 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Aurinkokentän päästötön sähköntuotanto säästää hiilidioksidipäästöjä 1,17 miljoonaa kiloa vuosittain. Määrä vastaa lähes kahdeksaa miljoonaa polttomoottoriautolla ajettua kilometriä.

”Hanke luo tutkimusinfraa, jollaista Järvi-Suomessa ja yleisesti Suomessa tulee olla enenevässä määrin aurinkosähkötuotantoon liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi. Tutkimusinfraa voidaan käyttää myös koulutuksen tukena ja tämä hanke luo mahdollisuuden kehittää korkealaatuisia oppimisympäristöjä”, toteaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sähkötekniikan yliopettaja Juha Korpijärvi.

 

Energian riittävyydestä on huolehdittava

”Aurinkosähköllä on merkittävä rooli tulevaisuuden päästöttömässä energiantuotannossa. Jokainen sähköntuotantoinvestointi vahvistaa Järvi-Suomen sähköomavaraisuutta. Pertunmaan hankkeessa yhdistyy lisäksi yhteistyö alueen yritysten, Pertunmaan kunnan sekä XAMKin kanssa, mikä on meille erityisen tärkeää”, kertoo Suur-Savon Sähkö -konsernin toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen.

”Kehitämme Järvi-Suomesta aurinkoenergian edelläkävijää yhdessä Suur-Savon Sähkön kanssa. Pertumaan voimala ei ainoastaan vahvista alueen omaa sähköntuotantoa, vaan se mahdollistaa tutkimusalustan kautta koko aurinkosähköalan kehittymisen Suomessa”, kertoo Solarigo Systemsin toimitusjohtaja Antti Koskelainen.

 

Yhteyshenkilöt

Suur-Savon Sähkö. Liiketoimintajohtaja Jari Väyrynen, 010 210 4358, jari.vayrynen@sssoy.fi

Solarigo Systems. Projektijohtaja Ville Vairinen, 050 486 8662, ville.vairinen@solarigo.fi

 

Lähde Solarigo verkkosivut.

Ajankohtaista

REPowerEU-tiedonanto tähtää Venäjän fossiilisista vapaaseen Eurooppaan

Euroopan komissio esitteli 18.5.2022 REPowerEU tiedonannon ja useita lainsäädäntöaloitteita. Paketin tavoitteena on katkaista mahdollisimman pian riippuvuus fossiilisten polttoaineiden tuonnista Venäjältä sekä vauhdittaa vihreää siirtymää. Tavoitteena on tehdä EU:sta täysin riippumaton Venäjän fossiilisista polttoaineista vuoteen 2027 mennessä.   Suunnitelma määrittelee, kuinka EU:n taloudet ja energiankäyttö mukautetaan elämään ilman venäläistä öljyä ja kaasua. Se muodostaa energiansäästöön, puhtaaseen […]