Pienemmät päästöt ja joustoa liikkumiseen – Nivos ja Mäntsälän kunta kokeilevat sähkö- ja kaasuautojen yhteiskäyttöä

auto ajaminen

Olemme aloittaneet vuoden mittaisen sähköauton yhteiskäyttökokeilun. Yhteiskäyttöauto tulee meille osana Mäntsälän kunnan hanketta, jolla kehitetään uusia liikkumisen palveluita. Puhtaan energian tuotannon edelläkävijänä haluamme olla mukana edistämässä kestävämpää liikkumista.

 

Tavoitteemme on pienentää hiilijalanjälkeämme ja lisätä päästötöntä kalustoamme. Haluamme myös mahdollistaa kaikille nivoslaisille sähköauton kokeilun ja saada monipuolista tietoa sähköauton käytöstä eri tarkoituksissa ja olosuhteissa”, kertoo Nivoksen tuotepäällikkö Jerkko Starck.

Meille on tullut yhtiön logolla varustettu täyssähköauto, jota henkilökunta voi käyttää työajossa ja vuokrata iltaisin ja viikonloppuisin omaan käyttöön pientä korvausta vastaan.

Samaan aikaan Mäntsälän kunnan työntekijät ovat saaneet käyttöönsä yhden täyssähköauton ja yhden kaasukäyttöisen auton. Kunnalle tulevat autot ovat virka-ajan ulkopuolella myös kuntalaisista koostuvan pilottiryhmän vuokrattavissa pientä korvausta vastaan. Ohjeet pilottiryhmään ilmoittautumisesta julkaistaan kunnan kotisivuilla.

Mäntsälä haluaa kokeilla joukkoliikennettä tukevia palveluja, joista yksi on yhteiskäyttöautopilotti. Pilotin jälkeen arvioidaan yhteiskäyttöautoilun tuleva tarve sekä tarkastellaan siihen liittyvän palvelun sisältöä ja laajuutta. Kunta tekee pilotissa yhteistyötä myös paikallisen oppilaitoksen Keudan kanssa. Autojen huollot, huolenpito ja tarkastukset hoituvat Keudan ja opiskelijoiden osuuskunnan kautta”, kertoo hallintojohtaja Esa Siikaluoma.

 

Autojen varaus ja käyttö mobiilisovelluksella

Hyundai Ioniq Electric -malliset sähköautot ja Seat Leon -mallisen kaasuauton toimittaa kotimainen leasingautoyhtiö Secto Automotive. Mäntsälän kunta on ensimmäinen julkinen toimija Suomessa, joka ottaa käyttöön Secton toimittamat yhteiskäyttöautot.

Mäntsälän kokeilu on positiivinen signaali siitä, että etsitään ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseen. Sähkö- ja kaasuautojen yhteiskäyttö tukee osaltaan tätä tavoitetta”, sanoo Pasi Peho Secton julkisten hankintojen liiketoimintayksiköstä.

Yhteiskäyttöautot on varustettu Drivecon teknologialla, joka mahdollistaa ajoneuvojen käytön älypuhelimeen asennettavan sovelluksen avulla. Sen avulla varataan auto, avataan ovet varausajan alkaessa ja tehdään myös ilmoitukset mahdollisista vikatilanteista.

Järjestelmä tarjoaa meille samalla monipuolista tietoa auton käytöstä. Voimme seurata muun muassa autojen käyttöastetta, laskea keskimääräisen päästövähenemän ja tutkia yhteiskäytön vaikutusta kilometrikorvauksiin”, kertoo Starck.

Olemme asentaneet toimitilojemme parkkipaikalle uuden sähköauton latauspisteen ja toimittanut myös Mäntsälän kunnalle oman latauspisteen. Yhteiskäyttöön tulevia sähköautoja voi myös ladata esimerkiksi Nivoksen julkisissa latauspisteissä Mäntsälässä ja Orimattilassa, ja kaasuautoa esimerkiksi biokaasun tankkausasemilla Mäntsälässä ja Hyvinkään Palopurolla.

 

Tasapuolista tietoa sähköautoilusta

Sähköautoilu on nyt vahvasti esillä keskusteluissa ilmastonmuutoksesta ja liikenteen päästöjen vähentämisestä. Mäntsälä on omistamansa energiayhtiön kautta tehnyt toistuvasti näkyviä avauksia ilmaston muutoksen hillitsemiseksi. Nyt alkavan kokeilun myötä haluamme tarjotata kaikille kiinnostuneille tasapuolista tietoa sähköautoilusta.

Alan kirjoittamaan Nivoksen sivustolle blogia sähköauton käytöstä: miten kauan akku kestää, miten auto toimii talvella ja miten se palvelee yrityskäytössä. Kirjoitan käyttökokemuksista puhtaalta pohjalta, sillä vaikka olen ajanut kaikenlaisilla autoilla poljettavasta formulaan, en ole vielä ajanut metriäkään täyssähköautolla. Odotan sitä suurella mielenkiinnolla”, iloitsee Starck.

 

Kirjoittaja

Jerkko Starck, tuotepäällikkö Nivos

019 68 991, jerkko.starck@nivos.fi

 

Lähde Nivos blogikirjoitus 3.5.2019

Ajankohtaista

aurinkosähkö

Helsingin yliopisto rakentaa Suomen suurimpiin kuuluvan aurinkosähkövoimalan Viikkiin

Ensi kesänä valmistuva laitos on nimellisteholtaan 1,2 megawattia. Aurinkopaneelit sijoitetaan Viikin kampuksen rakennusten katoille ja hankkeen toteuttaa Oulun Energia Oy.   Helsingin yliopiston Viikin kampukselle nousee Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen aurinkovoimala. Yliopiston voimalan nimellisteho on 1,2 megawattia, mikä on lähes 0,4 megawattia enemmän kuin Suomen tällä hetkellä suurimmassa käytössä olevassa aurinkovoimalassa Helsingin Kivikossa. Rakennustyöt aloitetaan […]