Rakennusalan ”wikipedia” helpottaa opetusaineiston päivityksessä

Noin 40 % energian loppukäytöstä kuluu rakennuksissa, ja ilmastopäästöt pitäisi saada pysäytettyä muutamassa vuosikymmenessä. Uusimman tiedon levittämiseksi tarvitaan helppokäyttöiset verkkosivut, josta löytyy kaikki olennainen tieto energiatehokkaasta rakentamisesta.

 

Tiedon tarve energiatehokkaasta rakentamisesta kasvaa

Ilmastoystävällinen rakentaminen edellyttää niin energiatehokkaiden, ekologisten, kuin uusiutuvan energian ratkaisujen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Uusia innovaatioita tulee jatkuvasti lisää, mutta rakentamisen laadusta on kuitenkin pystyttävä varmistumaan.

Tieto ilmastoystävällisestä ratkaisuista on hajallaan verkossa ja usein kaupallista. Eksergia-wikistä voit hakea kaiken olennaisen tiedon helposti ja luotettavasti.

 

Opettajien rooli rakennusalan murroksessa on merkittävä

Rakennuksilla on teknistaloudellisin potentiaali ilmastonmuutoksen hillinnässä ja tämä näkyy myös kiristyvissä energiamääräyksissä. Rakennusalaa tiiviisti seuraavien opettajien merkitys on ratkaiseva päivitetyn tiedon kertomisessa tuleville osaajille. Samaan aikaan opetuksen rahoituksesta halutaan kuitenkin leikata. Opettajien työtaakka on voinut olla jo entuudestaan haasteellinen.

 

Mitä Eksergia tarkoittaa?

Eksergia -termi kertoo energian laadusta. Yleiseksi ja vapaasti käytettäväksi tietolähteeksi rakennettu Eksergia sisältää tällä hetkellä noin 100 suoraan opetusmateriaaliksi sopivaa kalvoesitystä niin uusiutuvasta energiasta, kuin energiatehokkaan rakentamisen suunnittelusta ja toteutuksesta. Dioja esityksissä on yhteensä yli 3 000 kpl. Hae tietoa haluamastasi aiheesta osoitteessa www.eksergia.fi!

Eksergiassa on opetusmateriaalina myös

  • ilmastoystävällisen rakentamisen sanasto,
  • avoimen lisenssin valokuvia,
  • opetusvideoita,
  • esimerkkirakennuksia,
  • energialaskuri ja
  • ohjelma oman tietotason testaamiseen.

Aineiston lisenssinä on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta avoin Creative Commons -lisenssi (CC-BY-4.0).

 

Eksergia-sivustolla on visio

Eksergia-sivuston visiona on tulla rakennusalan suosituimmaksi hakuteokseksi ja verkko-opetusaineistoksi. Osaamista Suomesta löytyy runsaasti. Koko sivusto perustuu applikaatioihin, jotka mahdollistavat useamman asiantuntijan työskentelyn saman tietolähteen parissa.

Energiatehokkuutta edistävät yritykset ovat usein alansa pioneereja. Niitä varten Eksergiaan on rakennettu erillinen uutiskanava, joka tuo sivuston käyttäjille lisäarvoa kaupallisten sovellusten näkökulmasta. Uutiskanavan on tarkoitus myös ylläpitää sivuston toimintaa mikä edesauttaa yrityksiä saamaan osaavia ammattilaisia työntekijöiksi.

Tulevaisuudessa sivusto on tarkoitus kääntää myös englanniksi, jolloin se toimii myös näyteikkunana Suomalaisesta osaamisesta nopeasti kasvavalla vientisektorilla.

 

Kirjoittaja

Rakennus- ja talotekniikkainsinööri Maaria Laukkanen aloitti Eksergian rakentamisen vuonna 2009. Vuonna 2014 Ympäristöministeriö myönsi tukea sivuston kehittämiseen. Palautetta ja kehittämisehdotuksia voi lähettää osoitteeseen maaria.laukkanen@eksergia.fi.

 

 

Ajankohtaista

kaasuauto kuorma-auto

Gasumin myymällä liikennekaasulla vähennettiin liikenteen hiilidioksidipäästöjä Suomessa vuonna 2020 peräti 26 000 tonnia

Liikennekaasumarkkinat kehittyivät vuoden 2020 aikana positiiviseen suuntaan, vaikka koronapandemia pysäytti uusien autojen kaupan keväällä lähes kokonaan. Suomessa ollaan tällä hetkellä kaasuautojen määrässä edellä valtion Energia- ja ilmastostrategiassa asetettua 50 000 kaasuauton tavoitetta vuoteen 2030 mennessä, ja myös yritykset ovat kiinnostuneet laajasti kaasusta logistiikan käyttövoimana.   Gasumin myymällä bio- ja maakaasulla vähennettiin liikenteen hiilidioksidipäästöjä vuoden 2020 aikana […]