Sähköautojen latausinfra-avustukseen esitetään 9,5 miljoonan euron lisäystä

by

Sähköauto lataus latauspiste

Hallitus esittää vuoden toisessa lisätalousarviossa asuinrakennusten latausinfra-avustukseen 9,5 miljoonan euron lisäystä. Eduskunta päättää lisätalousarvion hyväksymisestä myöhemmin tänä vuonna.

ARAan on jätetty enemmän hakemuksia kuin määrärahoja on tällä hetkellä käytettävissä. Mikäli esitetty määrärahalisäys toteutuu, riittää avustusta uusille hakemuksille noin 6 miljoonaa euroa. Se riittää noin 400 hakijalle, ajallisesti arviolta vuoden loppuun saakka. Hakemus kannattaakin tehdä pian.

Vuoden 2018 alusta tarjolla ollutta asuinrakennusten sähköautojen latausinfra-avustusta on myönnetty yhteensä noin 45 miljoonaa euroa. Työpaikkakiinteistöille tarkoitettua latausinfra-avustusta on jäljellä noin 150 000 euroa. Avustusta on tarjottu vuoden 2022 alusta lähtien, ja sitä on myönnetty yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa.

Latausinfra-avustuksia on myönnetty yhteensä jo yli 3 000 kohteeseen. Niissä toteutetaan yhteensä noin 67 500 latausvalmiutta, joista merkittävään osaan asennetaan myös latauslaite.

 

Lähteet YM:n tiedote.

Ajankohtaista

Polarsol sai EU:n Horisontti 2020 rahoitusta

Lähienergialiiton jäsenyritys, joensuulainen, hybridilämmitysjärjestelmiin erikoistunut Polarsol on kotimaan ohella suunnannut rohkeasti vientimarkkinoille. Teknologian potentiaali noteerattiin myös EU:n Horisontti 2020 -ohjelmassa, josta lohkesi rahoitusta kansainvälistymiseen.   ”Onhan tämä hienoa. Nousimme Pohjois-Karjalasta suoraan pk-yritysten Mestarien liigaan”, tiivistää joensuulaisen Polarsolin toimitusjohtaja Anton Serbin työlään, mutta menestyksekkään Horisontti-haun saldon. Vuonna 2009 perustettu yritys sai kesän korvalla myönteisen rahoituspäätöksen. Teknologian […]