Sähköautojen latausinfra-avustukseen esitetään 9,5 miljoonan euron lisäystä

by

Sähköauto lataus latauspiste

Hallitus esittää vuoden toisessa lisätalousarviossa asuinrakennusten latausinfra-avustukseen 9,5 miljoonan euron lisäystä. Eduskunta päättää lisätalousarvion hyväksymisestä myöhemmin tänä vuonna.

ARAan on jätetty enemmän hakemuksia kuin määrärahoja on tällä hetkellä käytettävissä. Mikäli esitetty määrärahalisäys toteutuu, riittää avustusta uusille hakemuksille noin 6 miljoonaa euroa. Se riittää noin 400 hakijalle, ajallisesti arviolta vuoden loppuun saakka. Hakemus kannattaakin tehdä pian.

Vuoden 2018 alusta tarjolla ollutta asuinrakennusten sähköautojen latausinfra-avustusta on myönnetty yhteensä noin 45 miljoonaa euroa. Työpaikkakiinteistöille tarkoitettua latausinfra-avustusta on jäljellä noin 150 000 euroa. Avustusta on tarjottu vuoden 2022 alusta lähtien, ja sitä on myönnetty yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa.

Latausinfra-avustuksia on myönnetty yhteensä jo yli 3 000 kohteeseen. Niissä toteutetaan yhteensä noin 67 500 latausvalmiutta, joista merkittävään osaan asennetaan myös latauslaite.

 

Lähteet YM:n tiedote.

Tutustu myös tähän

Tuulivoimalat

Merus Power aktiivisuodattimien avulla kaksi tuulipuistoa liitetään sähköverkkoon Etelä-Afrikassa

Merus Power toimittaa vuoden 2023 aikana aktiivisuodatinjärjestelmän kahteen eteläafrikkalaiseen tuulipuistoon. Kokonaistoimitukset sisältävät kaiken järjestelmän suunnittelusta käyttöönottoon. Merus Powerin yhteistyökumppani RWW Engineering vastaa projekteista avaimet käteen –periaatteella, myös laitosten rakennusteknisistä töistä ja asennuksista. Tällainen kauppa on tyypillisesti arvoltaan noin puoli miljoonaa euroa.   Sähköverkon vakaan toiminnan ja turvallisuuden varmistamiseksi kaikkien voimalaitosten ja energiantuotantomuotojen on kaikkialla maailmassa […]