Savosolar ja Beijing Yuxin Solar Energy aiesopimukseen aurinkolämpökenttien toimituksesta Kiinassa

Savosolar aurinkolämpö

Savo-Solar ja Beijing Yuxin Solar Energy Co. ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen aurinkolämpökeräimien toimittamisesta kenttiin, joiden yhteispinta-ala on noin 40.000 m2. Beijing Yuxin Solar Energy on tarjoamassa näitä kenttiä avaimet käteen -toimituksena paikalliselle energiayhtiölle.

 

Keräimien ja kenttien toimituksen arvioidaan tapahtuvan vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla edellyttäen, että Yuxin voittaa Kiinan kansallisen tarjouskilpailun. Yhtiöt jatkavat neuvotteluja lopullisesta sopimuksesta lähiviikkoina ja mikäli neuvottelut johtavat varsinaiseen sopimukseen, toimituksen arvo Savo-Solarille tulisi olemaan noin 3-4 miljoonaa euroa.

Yhtiöt neuvottelevat samalla myös laajemmasta yhteistyöstä keräimien valmistamiseksi Kiinan markkinoille mahdollisesti lisenssisopimuksen tai yhteisyrityksen avulla. Yhdessä Yuxinin kanssa Savo-Solarilla olisi vahva asema ja se pystyisi saamaan merkittävän osan Kiinan aurinkolämpöjärjestelmien suuresta markkinasta, jonka on arvioitu kasvavan vielä huomattavasti. Alustavan suunnitelman mukaan jo osa edellä mainitun ensimmäisen toimituksen keräimistä koottaisiin Kiinassa ja kaikki absorberit valmistettaisiin Suomessa.

Yuxin on kiinalainen osakeyhtiö, joka on perustettu vuonna 2000. Yhtiöllä on vankka osaaminen aurinkokäyttöisten vedenlämmittimien valmistuksesta, aurinkolämpöprojektien suunnittelusta ja aurinkosähköjärjestelmien rakentamisesta.

Jari Varjotie, Savo-Solarin toimitusjohtaja: ”Kiina on jo pitkään ollut maailman suurin aurinkolämmöllä toimivien vesilämmittimien markkina. Tällä hetkellä Kiinassa on suuntauksena investoida suurempiin järjestelmiin, joilla saavutetaan suurempi tehokkuus ja taloudellinen hyöty. Samalla voidaan pienentää päästöjä ja tuoda puhdasta energiaa alueille, joilla infrastruktuuri ei ole vielä kehittynyt. Tästä syystä suurien aurinkolämpöjärjestelmien markkinan Kiinassa ennustetaan kasvavan hyvin nopeasti hyvin suureksi.

Olemme ylpeitä siitä, että meillä on mahdollisuus tuoda johtava teknologiamme markkinoille yhdessä Yuxinin kanssa, jolla on osaamista ja kokemusta avaimet käteen -järjestelmien myynnistä ja toimituksesta Kiinassa. Toivomme, että voimme viimeistellä sopimuksen ensimmäistä toimitusta varten hyvin nopeasti ja rakentaa sen pohjalta pitkäjänteistä yhteistyötä. Uskomme, että Kiinan suuret volyymit tukevat meitä myös materiaalien hankinnassa ja parantavat entisestään ratkaisujemme kilpailukykyä myös Euroopassa ja muualla.”

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com

 

Lähde Savo-Solarin lehdistötiedote

 

Ajankohtaista

sähköverkko hajautettu tuotanto

Sähköverkkoyhtiöt keräävät asiakkailtaan palautetta jakeluverkon kehittämissuunnitelmiin

Sähkönkäyttö lisääntyy lähivuosina, kun sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita teollisuudessa, liikenteessä ja lämmityksessä. Samaan aikaan uusiutuvaa sähköntuotantoa liitetään yhä enemmän jakeluverkkoihin. Tämä edellyttää sähköverkkojen kehittämistä ja uudistamista. Sähköverkkojen kehittäminen on verkkoyhtiöiden lakisääteinen velvollisuus, jonka noudattamista Energiavirasto valvoo. Kukin sähkön jakeluverkkoyhtiö laatii kahden vuoden välein jakeluverkon kehittämissuunnitelman, jossa yhtiö kuvaa sähköverkon kehittämisen periaatteet ja tavoitteet. Kehittämissuunnitelmissa kerrotaan, […]