Savosolar ja Nocart ovat valittu vuoden lupaavimmiksi energia-alan startup-yhtiöiksi

by

Tekniikka&Talous -lehden järjestämän Suomalaisen energian päivän osallistujat äänestivät torstaina omaksi suosikikseen Nocartin. Kilpailun asiantuntijaraati puolestaan valitsi omaksi suosikikseen Savo-Solarin.

 

Meidän pohdinoissamme ehdolle nousi kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa”, raadissa mukana ollut konsulttiyhtiö Gaian toimitusjohtaja Juha Vanhanen sanoo.

Raadin valinta kohdistui yhtiöön, jolla on oma innovatiivinen pohja tuotteelleen, näyttöä selkeästä kansainvälisestä kasvusta, tunnistettu kilpailuetu sekä markkina, jolle Suomen mittakaavan mukaan ei näy rajoja”, Vanhanen arvioi.

Tällä hetkellä Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä Suomen lisäksi Tanskaan. ”Useampi uusi markkina on jo katsottuna”, toimitusjohtaja Jari Varjotie sanoi tunnustuksen saatuaan.

 

Toimitusjohtaja Jari Varjotien haastattelu:

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Tekniika&Talous-lehden uutinen.

Ajankohtaista

tulikivi varaava tulisija

Tulisijat ovat osa Suomen energiajärjestelmää

Suomessa on lämmityskäytössä yli kaksi miljoonaa tulisijaa. Niiden merkitys energiataloudessa ei ole vähäinen, peräti 40 prosenttia pientalon lämmitysenergiasta saadaan polttopuusta. Näin tuotettu energiamäärä, 15 terawattituntia, uusiutuvaa bioenergiaa vastaa noin kahden Olkiluodon ydinreaktorin vuosituotantoa.   Varaavalla tulisijalla on mahdollista tuottaa jopa reilu puolet pientalon lämmitysenergiasta rakennuksen energiatehokkuudesta riippumatta. Tulisijojen lämmöntuottoa ja erilaisten tulisijojen hyötysuhteita tutkittiin vuonna […]