Savosolar 1-6/2018: Liikevaihto ja markkinat kehittyivät myönteisesti, liiketulos edelleen negatiivinen

savosolar aurinkokeräin

Savosolarin tammi-kesäkuun 2018 liikevaihto oli 1,3 miljoonaa euroa, joka on noin kaksinkertainen edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikevaihtoa kasvattivat onnistuneesti edenneet projektimme erityisesti Ranskassa ja Tanskassa. Vertailukaudella ja koko vuonna 2017 liikevaihto jäi odotettua pienemmäksi, mikä johtui markkinakysynnän hetkellisestä pysähtymisestä. Euroopan suurimmalla markkinalla Tanskassa investoinnit jäivät tuolloin odottamaan valtion tukipäätöksiä, ja monet näistä projekteista ovat nyt edenneet.

 

 

Toimitusjohtaja Jari Varjotie kertoo ”Tuloksen jäämiseen tappiolliseksi vaikutti paitsi edelleen tavoitetta alhaisempi liikevaihdon määrä, myös tekemämme kasvupanostukset myyntiin ja markkinointiin sekä tuotannon valmistelu sovittuihin suuriin tilauksiin. Huolimatta toteuttamistamme ja menossa olevista tehostustoimista, kulurakenne on edelleen raskas suhteessa tuotannon volyymiin ja markkinahintapaineisiin. Uudet merkittävät asiakassopimukset joka tapauksessa osoittavat, että sekä aiemmin toteutetut tuotannolliset investoinnit että voimakas panostuksemme myyntiin ovat vieneet meitä oikeaan suuntaan. Olemme siis jälleen ottaneet ison harppauksen kohti tavoitettamme olla maailmanlaajuinen aurinkolämpöjärjestelmien toimittaja. Olemme myös jatkaneet investointeja asiakasprojektien systeemisuunnitteluun.

 

Alkuvuonna 2018 Savosolar solmi merkittäviä sopimuksia Tanskassa, Ranskassa ja Suomessa

Toukokuussa allekirjoitettu sopimus tanskalaisen Grenaa Varmevaerk A.m.b.a:n kanssa on Savosolarin tähän asti suurin aurinkolämpöjärjestelmän toimitus. Sopimuksen arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa. Aurinkolämpöjärjestelmän rakentamisessa ja asennuksissa tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Valtaosa töistä tehdään tämän vuoden aikana, ja luovutuksen on suunniteltu tapahtuvan helmikuun 2019 lopussa.

Toinen erittäin merkittävä sopimus oli newHeat SAS:lle toimitettava aurinkolämpöjärjestelmä Condat-sur-Vézèreen. Kyseessä on Ranskan suurin aurinkokeräinkenttä. Sopimuksen arvo on noin kaksi miljoonaa euroa, minkä lisäksi Savosolar sai kentän käyttö- ja ylläpitosopimuksen. Kesällä aloitetut työt ovat edenneet suunnitellusti.

Lisäksi Savosolar toimitti Ranskaan Véolia ECHM -yhtiölle aurinkolämpöjärjestelmän Voreppen kaupunkiin. Aurinkolämpöratkaisujen markkinat Ranskassa kasvavat nopeasti, ja Rhône-Alpesin alue, missä Voreppe sijaitsee, edistää erittäin aktiivisesti aurinkolämmön kehittämistä.

Kesän toimituksia olivat myös Oulun Seudun Sähkölle toimitettu Suomen suurimman aurinkokeräinkentän sisältävä järjestelmä sekä aurinkokeräintoimitus Energi-Center Nordille Tukholmaan.

Savosolarin yhteistyökumppanib Beijing Yuxinin neuvottelut paikallisen energiayhtiön kanssa eivät johtaneet kauppoihin. Savosolar jatkaa kuitenkin Beijing Yuxin Solar Energyn kanssa yhteistyön rakentamista ja muutenkin Kiinan markkinoiden tutkimista.

 

Jari VarjotieJatkamme kasvuinvestointeja, sillä uskomme vahvasti aurinkolämmön kysynnän kasvuun. Siitä kertoo osaltaan myös uusien ja uudenlaisten asiakkaiden tulo markkinoille ja kasvava kiinnostus ratkaisuiden tehokkuutta kohtaan. Vahvuuksiamme ovat vahvat referenssit maailman toistaiseksi merkittävimmällä suurten aurinkolämpöjärjestelmien markkinoilla Tanskassa sekä kehittämämme teknologia, jonka ansiosta aurinkolämpöjärjestelmämme ovat alan tutkimuslaitosten sertifiointitestien mukaan maailman tehokkaimpia. Yhtiö on saavuttanut jo merkittävän aseman aurinkolämpömarkkinoilla myös Keski-Euroopassa.”

 

Avainluvut tammi-kesäkuu 2018

Liikevaihto kasvoi noin 117 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta ja oli 1 329 tuhatta euroa (1-6/2017: 612 tuhatta euroa). Liikevaihdon kasvu oli seurausta pääasiassa hyvin edenneistä aurinkolämpöjärjestelmien toimituksista, kun taas vertailukauden liikevaihtoa rasitti poikkeuksellisen heikko markkinatilanne.

Liiketulos (EBIT) oli -2 436 tuhatta euroa (-2 198 tuhatta euroa). Liiketulos pysyi tappiollisena johtuen myyntiin ja markkinointiin tehdyistä panostuksista, projektitoimitusten kaudelle ajoittuneista kustannuksista, tehostustoimista huolimatta edelleen raskaasta kulurakenteesta markkinahintaan ja tuotannon volyymiin nähden sekä tavoitetta alemmasta liikevaihdosta. Yhtiö jatkaa toimenpiteitään kustannusten alentamiseksi.

Kauden tulos oli -2 645 tuhatta euroa (-2 545 tuhatta euroa).

Myyntiputkessa olevien projektien arvo oli katsauskauden päättyessä noin 145 milj. euroa. Siitä avoimia tarjouksia oli noin 53 milj. euroa. Myyntiputki sisältää yhtiön myynnin ohjausjärjestelmään kirjatut aktiiviset projektit.

 

Savosolar järjesti kesä-heinäkuussa 2018 merkintäoikeusannin ja suunnatun annin yhtiön käyttöpääoman vahvistamiseksi

Yhtiö keräsi anneilla noin 3,7 milj. euron nettovarat. Toimitusjohtaja Jari VarjotieKasvun rahoittamiseksi kesä-heinäkuussa järjestetty merkintäoikeusantimme onnistui erinomaisesti. Se antaa uskoa siihen, että teemme oikeita asioita. Haluan kiittää kaikkia antiin osallistuneita osakkeenomistajia luottamuksesta ja toivotan myös uudet osakkeenomistajat tervetulleiksi osallistumaan Savosolarin tarinaan.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Lähde Savosolar puolivuosikatsaus 27.8.2018

Ajankohtaista

aurinkolämpö Savosolar

Savosolar Oyj ja Meriaura Oy yhdistyvät osakevaihdolla

Savosolar Oyj on 29.8.2022 allekirjoittanut ehdollisen osakevaihtosopimuksen, jolla se ostaa VG-Shipping Oy:ltä merilogistiikkayhtiö Meriaura Oy:n ja biopolttoaineiden valmistaja ja markkinoija VG EcoFuel Oy:n liiketoiminnan. Savosolarin nykyisten osakkeenomistajien osuus uudesta yrityskokonaisuudesta tulee olemaan 30 prosenttia ja VG-Shippingin osuus 70 prosenttia.   Yhdistyminen vastaa uusiutuvan energian kysyntään Savosolar, Meriaura ja VG EcoFuel pystyvät yhdessä vastaamaan uusiutuvaan energiaan […]