Savosolar luovutti Suomen suurimman aurinkolämpöjärjestelmän Etelä-Savon Energialle

Savosolar aurinkokeräin

Savosolar luovutti 29.5.2023 Etelä-Savon Energialle (ESE) aurinkolämpöjärjestelmän, joka sijaitsee Tuskun alueella Mikkelissä ja joka on kytketty alueen kaukolämpöverkon osaksi. Keräinkentän nimellisteho on 360 kW ja sen koko on 415 m². Se on tällä hetkellä Suomen suurin aurinkolämpöjärjestelmä. Toimituksen arvo oli noin 200 000 euroa.

Vihkiäistilaisuuden avasi aurinkokeräinpuiston tilaajan Etelä-Savon Energian toimitusjohtaja Erkki Karppanen ”ESE:n rakensi ensimmäisen aurinkokeräinpuiston Ristiinaan jo vuonna 2017 yhdessä Savosolarin kanssa. Pienessä aluelämpöverkossa on aurinkokeräimien lisäksi pari hakekattilaa. Kokonaisuudesta on saatu vallan hyviä kokemuksia.”

Erkki Karppanen
Erkki Karppanen. Kuva Tapio Tuomi

Ristiinan aurinkokeräinten koko on noin neljäsosa Tuskuun verrattuna.  ”Tämä Tuskun aurinkokeräinkenttä on Suomen suurin. Me tiedämme, että Suur-Savon sähköllä on merkittävä voimala Puumalassa,  mutta tässä sattuu olemaan yksi keräin enemmän. Siksi tämä on Suomen suurin.” Karppanen jatkaa.

”Tässä yhteydessä ESE lanseeraa uuden Eko Aurinko-kaukolämpötuotteen, jota on tarjolla nopeimmille rajoitettu määrä”.

Järjestelmä on toinen Savosolarin ESE:lle toimittama aurinkokaukolämpöjärjestelmä. ”Yhteistyö Savosolarin kanssa on toiminut hyvin ja olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Tuossa sadan metrin päässä he jatkuvasti kehittävät tuotteitaan.”

ESE on asettanut tavoitteekseen nollapäästöisen energiatuotannon, ja tämä investointi on jälleen merkittävä askel kohti tätä tavoitetta.

Savosolar on Euroopan markkinajohtaja suurten aurinkolämpöjärjestelmien toimittamisessa

Jari Varjotie
Jari Varjotie. Kuva Tapio Tuomi

Savosolarin hallituksen jäsen Jari Varjotie ”Tämä kenttä on neljä kertaa isompi kuin Ristiinan kenttä, joten seuraava – neljä kertaa tätä suurempi, on jo kohtuullisen kokoinen kenttä, mikä ESE rakentaa. Siihen tähdätään.”

Savosolar aloitti toimintansa huhtikuussa 2010 nyt rakennetun aurinkokeräinpuiston naapurissa. Savosolar on kehittynyt ajan kuluessa teknologiakeskeisestä star-upista kansainvälinen toimijaksi. Savosolar on Euroopan markkinajohtaja suurten aurinkolämpöjärjestelmien toimittamisessa.

Jari Varjotie jatkaa ”Tämän aurinkolämpöjärjestelmän toimittaminen vaikuttaa positiivisesti meidän kykyyn myydä tuotteita ja palveluita asiakkaille. Tähän asti  tehtaalla vierailleet asiakkaat olivat hyvin vaikuttuneita tehtaasta sinänsä, mutta nyt pystymme  näyttämään heille miten käytännössä keräimet toimivat ja miltä keräinkenttä näyttää. Tämä on meille hieno juttu.”

Savosolarin toimitusjohtaja Kirsi Suopelto ”Olemme kiitollisia ja ylpeitä, että saimme toteuttaa ESE:n kanssa tämän Suomen suurimman aurinkolämpölaitoksen. ESE on ollut edelläkävijä päästöjen vähentämisessä energiantuotannossaan, ja pystymme näin tukemaan heidän vihreän siirtymän toimenpiteitään. Savosolar on markkinajohtaja suurien aurinkolämpöjärjestelmien toimittamisessa Euroopassa, ja uskomme, että tämän järjestelmän käyttöönotto kasvattaa kiinnostusta täysin puhtaaseen lämmöntuotantoon myös Suomessa.”

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
tapio(at)lahienergia.org

Lähde Savosolar Oyj tiedote, ESE nettisivut.

Tutustu myös tähän

jätevoimala Vantaan energia

Vantaan Energia etenee kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2030

Vantaan Energian määrätietoinen työ hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi jatkuu yhtiön lanseeratessa Hiilinegatiivinen 2030 -hankekokonaisuuden. Neljästä päähankkeesta koostuvan suunnitelman myötä Vantaan Energia sitoo toiminnallaan enemmän hiilidioksidia kuin sen toimesta vapautuu ilmakehään ja etenee näin kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2030. Vantaan Energian Hiilinegatiivinen 2030 -hankekokonaisuudessa hiilidioksidia sitovat investoinnit mahdollistavat yhtiön omia päästöjä suuremmat päästövähennykset. Hiilinegatiivisuus mahdollistuu luopumalla fossiilisista polttoaineista vuoteen […]